SDP EDUSKUNTA

Skinnari: Suomi tarvitsee luontomatkailustrategian

Jaa

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Skinnari esittää, että Suomeen laaditaan pidemmän aikavälin luontomatkailustrategia.

- Matkailu työllistää Suomessa jo nyt yli 150.000 ihmistä ja on nopeimmin kasvava toimialamme. Kyseessä on siten vahva työpaikkojen ja verotulojen mahdollistaja. Haluamme, että Metsähallituksen luontokohteiden korjausvelan vähentämiseksi laaditaan pitkäkestoinen vuoteen 2030 ulottuva ohjelma. Luontopalveluiden rahoitusta pitää vahvistaa, sillä nykyisellään se ei riitä kattamaan investointitarpeita kansallispuistoissa, valtion retkeilyalueilla ja historiallisesti merkittävissä kohteissa, toteaa Skinnari.

Metsähallituksen luontokohteiden, kuten kansallispuistojen, suosio ja kävijämäärät ovat kasvussa. Suomen 40 kansallispuistoa luovat perustan luontokokemuksille niin koti- kuin ulkomaisille matkailijoille. Kansallisen kokonaisuuden lisäksi tarvitaan alueellisia kokonaisuuksia yli perinteisten kunta – ja maakuntarajojen. Retkeilyn ja luontomatkailun kasvun kääntöpuolena on kansallispuistojen käyntireittien kuluminen ja muut ylläpitoon liittyvät kustannukset.

- Tarvitaan matkailutoimijoiden yhteistyön tiivistämistä ja selkeyttämistä läpi Suomen. Metsähallituksella on luontokohteiden hoitajana tärkeä rooli koordinoida yhteistyötä. Valtionhallinnossa tulee sopia koordinointivastuu ympäristöministeriön, työ-ja elinkeinoministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön välillä.

- Esimerkiksi Kuusamossa matkailun ympärivuotinen voimakas kasvu ja kansainvälistyminen on onnistuttu tekemään kestävästi niin, että paikalliset yrittäjät, lähiruoka ja elämäntapa ovat kulkeneet kehityksessä mukana. Näin edistetään kestävän maaseutu- ja luontomatkailun harjoittamisen edellytyksiä ympäri Suomen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Taavitsainen: Valtionyhtiö Posti tekee palkkahalpuutusretken Tallinnaan21.3.2019 14:42:50 EETTiedote

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen pitää järkyttävänä valtionyhtiö Postin Virosta haettavaa palkkahalpuutusta. Postin tänään päättyneet yt-neuvottelut johtivat 59 työntekijän irtisanomiseen. Irtisanomiset koskivat hallinnollisia tehtäviä. Lisäksi työtehtäviä siirtyi Suomesta Tallinnaan. Siirtoja on julkisuudessa olleiden tietojen perusteella suunniteltu jo pidemmän aikaa.

SDP:n Haatainen: Eläkeläisten arjen parantaminen vaatii määrätietoisia toimenpiteitä21.3.2019 12:43:20 EETTiedote

- Monen eläkeläisen arki on kamppailua toimeentulon kanssa ja miten pienet tulot saa riittämään elämän välttämättömiin menoihin. SDP on sitoutunut pienituloisten eläkeläisten eläkkeiden korotukseen ja eläkeläisköyhyyden vähentämiseen. Tämän toteuttamiseksi olemme esittäneet useita toimenpiteitä, sanoi eduskunnan varapuhemies Tuula Haatainen Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n paneelissa torstaina. - On ensiarvoisen tärkeää, että pienituloisten eläkeläisten käteen jäävää tuloa pystytään nostamaan. Siksi tarvitaan toimenpideohjelma, jolla nostetaan asteittain pienituloisten, alle 1400 euroa kuukaudessa ansaitsevien eläkeläisten ansioita 100 eurolla. Myös takuueläkkeen korottaminen tuo monille helpotusta tilanteeseen. - Sipilän hallitus on kurjistanut eläkeläisten tilannetta jatkamalla vuosi toisensa jälkeen kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien jäädytyksiä ja tekemällä tasoleikkauksen. Nämä on lopetettava ja indeksitarkistukset palautettava, vaati Haatainen. - Kun ihminen vanhen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme