SKVL palkitsi vuoden 2020 parhaat – 75. juhlavuosi käynnistyi
27.11.2020 15:00:00 EET | Suomen Kiinteistönvälittäjät ry | Tiedote

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry on kiinteistönvälitysalan yrittäjien palvelu- ja edunvalvontajärjestö. SKVL:n jäsenyys takaa välittäjille ajantasaisen tiedon ja työvälineet sekä asiakkaille ammattitaitoisen ja turvallisen palvelun. Liitto toimii yhdyssiteenä Suomen suurimmassa verkostossa, joka koostuu yli 475 paikallisesta kiinteistönvälitystoimistosta ja yli 1600 välittäjästä ympäri Suomen.
SKVL:n Liittokokoustilaisuudessa palkittiin vuoden parhaita tekijöitä kolmessa kategoriassa. Palkitut on tänäkin vuonna valittu jäsenäänestyksellä.
Vuoden 2020 SKVL Kiinteistönvälittäjäksi valittiin Pekka Tähtinen
Pekka Tähtinen on kokenut kiinteistönvälittäjä, joka on työskennellyt oman yrityksensä Turun Talokulman toimitusjohtajana jo lähes 30 vuotta. Pekka on ollut pitkään aktiivisesti mukana SKVL:n toiminnassa ja toimii tällä hetkellä Tilastovaliokunnan puheenjohtajana. Lisäksi Pekka on mukana paikallisyhdistyksen toiminnassa. Pekan työskentelytapaa kuvaa vahva asiantuntemus, rehellisyys ja toisten kunnioittaminen.
Vuoden 2020 parhaaksi SKVL Kiinteistönvälitysyritykseksi valittiin LKV Tuomiset Oy
LKV Tuomiset on v.1994 perustettu viisihenkinen perheyritys, jossa työskentelee pelkkiä Tuomisia jo kolmessa sukupolvessa. Yritys toimii Naantalissa ja Turun alueella, ja on erikoistunut alueen saariston loma-asuntokauppaan. Yritys on jo pitkään myös osallistunut monin tavoin alan kehitykseen ja edunvalvontatyöhön mm. SKVL:n eri valiokunnissa ja paikallisyhdistyksessä. Tuomisille tärkeää on koulutus ja vankka ammattiosaaminen sekä luotettavuus, ja yritys nauttii vankasta kanta-asiakaskunnasta. Yritys on moderni mutta konservatiivinen: Tuomiset haluavat pysytellä perinteisissä työtavoissa, mutta mm. työvälineet ovat aina ajan tasalla ja jopa innovatiivisia.
Vuoden 2020 parhaaksi SKVL Markkinoijaksi valittiin Asuntomesta Oy LKV
Asuntomesta on v.2005 perustettu lappeenrantalainen perheyritys, jolle on tärkeää ammattitaitoisuus, eteläkarjalainen paikallisuus ja ihmisläheisyys. Yrityksen brändi erottuu persoonallisuudellaan, ja nojaa nuorekkaaseen ja rentoon tunnelmaan sekä yrityksen loistavaan tiimihenkeen. Asuntomestan aktiivinen brändimainonta onkin onnistunut ja kasvattanut yrityksen liikevaihtoa ja markkinaosuutta sen omalla alueella.
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Jussi Mannerberg
Toimitusjohtaja
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry (SKVL)
p. 050 339 6214, jussi.mannerberg@skvl.fi
Vuoden SKVL Kiinteistönvälittäjä
Pekka Tähtinen
LKV
Turun Talokulma Oy LKV
p. 0400 782581, pekka.tahtinen@talokulma.fi
Vuoden SKVL Yritys
Teemu Tuominen
LKV, YKV, AKA
LKV Tuomiset Oy
p. 0400 813045, teemu@tuomiset.fi
Vuoden SKVL Markkinoija
Ulla Hartikainen
LKV
Asuntomesta Oy LKV
p. 044 7979 160, ulla.hartikainen@asuntomesta.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Kiinteistönvälittäjät ryPasilankatu 2
00240 Helsinki
010 212 2777, liitto(at)skvl.fihttp://www.skvl.fi
Suomen Kiinteistönvälittäjät SKVL ry on kiinteistönvälitysliikkeiden valtakunnallinen edunvalvontajärjestö, joka on perustettu vuonna 1946. Sen tavoitteena on ylläpitää välittäjien ammattitaitoa ja asuntokaupan luotettavuutta, sekä mahdollistaa välitysalalle suotuisa sääntely-ympäristö ja rehdin kilpailun markkinat. Yhdistykseen kuuluu noin 400 jäsenyritystä eri puolilla Suomea.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
SKVL:n välittäjät: Oma tontti, sauna ja tie perille mökin kysytyimmät ominaisuudet19.5.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Loma-asunnon ostajat arvostavat omaa tonttia yhtä korkealle kuin saunaa ja tietä perille, kertoo Suomen Kiinteistönvälittäjät SKVL ry:n loma-asuntokysely. Mökkien kysyntää varjostavat kuitenkin pankkien kiristyneet rahoitusehdot.
Tutkimus: Joka kolmas kuluttaja käyttäisi kiinteistönvälittäjää sopivan asunnon etsintään29.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Useampi kuin joka kolmas kuluttaja (36 %) olisi valmis käyttämään kiinteistönvälittäjää asunnon löytämiseen myös julkisten asuntomarkkinoiden ulkopuolelta. Tulos käy ilmi Suomen Kiinteistönvälittäjät SKVL ry:n IRO Researchillä teettämästä kyselystä.
SKVL:n kiinteistönvälittäjät: Ostajia jo liikkeellä, sopivia kohteita puuttuu15.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Kiinteistönvälittäjät SKVL ry:n maaliskuun jäsenkyselystä käy ilmi, että monilla alueilla on jo liikkeellä aiempaa enemmän ostajia, mutta sopivaa tarjontaa ei ole. Alkuvuoden nihkeät kauppamäärät kertovat ostajien varovaisuudesta, mutta myyjätkin odottelevat, kun asuntojen hinnat ovat laskeneet kautta maan.
IRO Researchin tutkimus: Kaksi kolmesta asunnon myyjästä käyttäisi kiinteistönvälittäjää11.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Lähes kaksi kolmesta kuluttajasta (65 %) käyttäisi todennäköisesti tai melko todennäköisesti kiinteistönvälittäjää asuntonsa myynnissä nyt, käy ilmi Suomen Kiinteistönvälittäjät SKVL ry:n IRO Researchillä teettämästä 1000 suomalaista -kyselystä. Erittäin todennäköisenä välittäjän käyttöä piti 37 % vastaajista, ja naisista useampi (41 %) kuin miehistä (33 %).
Suomen Kiinteistönvälittäjät SKVL: asuntolainoituksen saatavuutta parannettava ja korkovähennysoikeus palautettava18.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Suomen Kiinteistönvälittäjät SKVL ry:n hallitus odottaa ministeri Sari Multalan työryhmältä uusia täsmätoimia paikallaan polkevan asuntokaupan vauhdittamiseen. Välittäjät toivovat ensiasunnon ostajan varainsiirtoverovapauden palauttamisen lisäksi asuntorahoituksen saatavuuden parantavia toimenpiteitä ja korkovähennysoikeutta asuntolainoille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



