Suomen Kiinteistönvälittäjät ry

SKVL:n asuntomarkkinaennuste: Asuntomarkkinoilla nähdään elpymistä - Inflaatiopeikko lisää halua sijoittaa kiinteään omaisuuteen kuten asuntoihin

Jaa
Suomen suurin välitysalan verkosto Suomen Kiinteistönvälittäjät SKVL on toteuttanut kevään 2022 markkinaennusteensa. ”1700 välittäjän ja 500 suomalaisomisteisen yrittäjän toimiston asiantuntijaryhmä on Suomen tarkin instrumentti asuntomarkkinoiden tilanteen arviointiin”, kommentoi SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. ”Olemme helpottuneita, että markkinoilla näkyy nyt selvä käänne ylöspäin ja usko hyvään tulevaisuuteen on suomalaisen sisun vahva osoitus”, Mannerberg jatkaa.
Merkittävä muutos ylöspäin ostajien halukkuudessa verrattuna kuukauden takaiseen sodan alkuhetkeen.
Merkittävä muutos ylöspäin ostajien halukkuudessa verrattuna kuukauden takaiseen sodan alkuhetkeen.

Asuntomarkkinat elpyvät nopeasti sodan ensireaktioiden jälkeen – pulaa myytävistä asunnoista

Suomen asuntomarkkinoilla näkyi Ukrainan sota välittömästi kuukausi sitten tehdyssä ylimääräisessä kyselyssä. Suomen Kiinteistönvälittäjien maaliskuun lopussa tehdyssä jäsenkyselyssä nähdään kuitenkin käänne merkittävästi parempaan suuntaan kautta Suomen. Kevään aurinko on tuonut markkinoille uutta lujaa uskoa parempaan tulevaisuuteen ja talouden häiriöiden vaikutusten odotetaan jäävän odotettua pienemmiksi ja vaikuttavan vain vähän asuntokauppaan. ”Asuntokaupassa volyymia ylläpitää aina perustarve vaihtaa asuntoa elämän kiertokulun mukaan”, kommentoi SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. ”Häiriötilanteita markkinoissa seuraa aina nopea nousu ja tätä odotamme kevään aikana”, hän jatkaa. ”Nyt myyntiä panttaavien kannattaa herätä ja toteuttaa suunnitelmat, sillä kevät on parasta myyntiaikaa ja ostajat ovat vahvasti liikkeellä”, sanoo Mannerberg.

Venäläisten myyjien ja ostajien osuus kokonaismarkkinasta häviävän pieni

Talouspakotteet ovat vaikuttaneet siihen, että venäläisten ostajien ja myyjien osuus on pienentynyt markkinoilla selvästi. Pakotteet ovat myös vaikuttaneet moniin kauppoihin esimerkiksi siten, että pankkien rahaliikenne Venäjältä on pysähtynyt. Itärajan tuntumassa ja pääkaupunkiseudulla on ollut eniten venäjän kansalaisia kaupan osapuolina. Osa jäsenyrityksistä on raportoinut näillä alueilla kaupan osuudeksi noin 5–10 %.

Erityisesti uudemmat omakotitalot ovat edelleen kysytyimpiä

Moni myyjä ja ostaja pysähtyi hetkeksi aikeissaan maaliskuun alussa. Kokonaiskauppamäärät jäivät tämän vuoksi normaalia alhaisemmaksi maaliskuussa. Keväälle ja alkukesään ennustetaan kuitenkin normaalia vilkasta markkinatilannetta ja erityisesti uudempien omakotitalojen kysyntä on edelleen vahvaa. ”Inflaatiopeikko lisää halua sijoittaa kiinteään omaisuuteen kuten asuntoihin”, huomauttaa Mannerberg. ”Markkinoilla on myös paikoin hyvää kysyntää arvoasunnoista ja suuretkin kohteet menevät kaupaksi, kun ne on hinnoiteltu oikein”, hän jatkaa.

Loma-asuntomarkkinoilla hyvien rannalla sijaitsevien sekä ympärivuotiseen käyttöön sopivien kohteiden kysyntä on edelleen suurinta.

Kova lumitalvi näkyi mökkikaupan määrissä talvella ja nyt keväällä odotetaan voimakasta vilkastumista. Mökinostajat ovat kuitenkin varsin valikoivia ja hyväkuntoisten rantamökkien kysyntä on merkittävästi korkeampaa kuin peruskuntoisten kuivan maan paikkojen. Rakennuskustannusten voimakas nousu on jonkin verran rauhoittanut mökkitonttien kauppaa. ”Oma ympärivuotinen mökki poissa kaupungista on nyt noussut sodan syttymisen jälkeen entistä suositummaksi”, toteaa Mannerberg.

Vuokra-asuntojen kysyntä hiukan piristymässä. Sijoittajien liikehdintää edelleen.

Suuremmat instituutionaliset sijoittajat sekä kotimaasta, että ulkomailta ovat kasvattamassa asuntosalkkujaan ja ovat näkyneet markkinoilla uudempien sijoitusasuntojen ostajina. Vuokralaisten kiinnostus on myös pikkuhiljaa lisääntynyt ja opiskelijat ovat palaamassa opiskelija-asuntoihin koronan väistymisen myötä. Kysyntää suuremmista vuokra-asunnoista on edelleen enemmän ja niiden tarjonta on vastaavasti vähäisempää. Pieniä asuntoja on helposti saatavilla ja niiden vuokratasojen ennustetaan edelleen laskevan jonkin verran.

Pankkipalveluiden saatavuus edelleen hidasta

Kyselyssä selvitettiin, onko pankkien lainapalveluiden saatavuus parantunut ja tulos oli se, että edelleen viiveet ovat liian pitkiä. ”Nyt jos koskaan rahoitusmarkkinoiden pitäisi toimia ripeästi eikä hidastaa asunnon hankintaa”, kommentoi Mannerberg. ”Eri pankkiryhmien välillä on onneksi melko suuria eroja, joten kuluttajan kannattaa olla hereillä”, hän jatkaa. ”Olemme koko 76-vuotisen historiamme ajan olleet kuluttajan oikeuksien puolustajana asunnonvaihdossa ja varmistamassa valinnanvapautta niin välittäjän kuin pankinkin valinnassa”, kommentoi Mannerberg.

Digivirasto edelleen jumissa – Kirkon rekisterillä samat ongelmat

”Erityisesti kuolinpesien kaupantekoa hidastava Digi- ja väestövirasto sekä vastaavan kirkon keskusrekisterin palvelut ovat edelleen todella hitaita. Haitta kuluttajille on kohtuuton, vaikka palveluita on luvattu nopeuttaa, niin emme ole nähneet asiassa merkittävää parannusta”, toteaa toimitusjohtaja Mannerberg. ”Haluamme, että myös poliittiset päätöksentekijät ottavat tästä nyt oikeasti kopin ja varmistavat että kansalaisten elämän hankaloittaminen uudistuksilla, jotka menevät pieleen, loppuu”, hän jatkaa. Digiviraston viiveistä syntyy valtavia kustannuksia kuluttajille ja asuntokauppoja peruuntuu merkittäviä määriä. Erityisesti kuolinpesät ovat joutuneet huomattaviin vaikeuksiin. ”Odotamme myös erittäin huolestuneena sitä, miten Huoneistotietojärjestelmän käy siinä vaiheessa, kun asunto-osakkeita ruvetaan suuremmissa määrin siirtämään järjestelmään käsityönä”, Mannerberg jatkaa. ”Nyt jo pienistä määristä sähköisiä omistusmerkintöjä tehdään valtavasti käsityötä, mitä sitten tapahtuu kun isot taloyhtiöt siirtävät osakeluettelonsa järjestelmään? ”, Mannerberg toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Merkittävä muutos ylöspäin ostajien halukkuudessa verrattuna kuukauden takaiseen sodan alkuhetkeen.
Merkittävä muutos ylöspäin ostajien halukkuudessa verrattuna kuukauden takaiseen sodan alkuhetkeen.
Lataa
Myös myyjien halukkuus on nousussa verrattuna kuukauden takaiseen.
Myös myyjien halukkuus on nousussa verrattuna kuukauden takaiseen.
Lataa
Uusista omakotitaloista selvästi suurin kysyntä.
Uusista omakotitaloista selvästi suurin kysyntä.
Lataa
Varustellut ympärivuotiset mökit rannalla ovat erittäin haluttuja.
Varustellut ympärivuotiset mökit rannalla ovat erittäin haluttuja.
Lataa
Omakotitalojen kysyntä tasaista koko maassa.
Omakotitalojen kysyntä tasaista koko maassa.
Lataa
Rivitaloasuntojen kysyntä myös vahvaa suurimmassa osassa maata.
Rivitaloasuntojen kysyntä myös vahvaa suurimmassa osassa maata.
Lataa
Venäläisten myyjien määrä vähentynyt, paitsi itä-kaakko suunnalla.
Venäläisten myyjien määrä vähentynyt, paitsi itä-kaakko suunnalla.
Lataa
Ei merkittävää muutosta kerrostaloasuntojen hinnoissa odotettavissa.
Ei merkittävää muutosta kerrostaloasuntojen hinnoissa odotettavissa.
Lataa
Rivitaloasuntojen kysyntä nostaa loivasti hintoja.
Rivitaloasuntojen kysyntä nostaa loivasti hintoja.
Lataa
Omakotitalojen kysyntä nostaa hintoja keväällä uudemmissa taloissa.
Omakotitalojen kysyntä nostaa hintoja keväällä uudemmissa taloissa.
Lataa
Loma-asuntojen hinnoissa odotettavissa neutraali tilanne.
Loma-asuntojen hinnoissa odotettavissa neutraali tilanne.
Lataa
Pienten asuntojen uusien vuokrien määrä edelleen loivassa laskussa.
Pienten asuntojen uusien vuokrien määrä edelleen loivassa laskussa.
Lataa
Suurempien vuokra-asuntojen vuokrissa ei suuria muutoksia odotettavissa.
Suurempien vuokra-asuntojen vuokrissa ei suuria muutoksia odotettavissa.
Lataa
Kerrostalojen kauppamäärissä loivaa hyvin pientä laskua paitsi Turussa ja Varsinais-Suomessa sekä Kainuussa.
Kerrostalojen kauppamäärissä loivaa hyvin pientä laskua paitsi Turussa ja Varsinais-Suomessa sekä Kainuussa.
Lataa
Rivitalojen kauppamäärissä paikoin nousua.
Rivitalojen kauppamäärissä paikoin nousua.
Lataa
Omakotitalojen kauppamäärissä selvää nousua kevään myötä.
Omakotitalojen kauppamäärissä selvää nousua kevään myötä.
Lataa
Loma-asuntojen kauppamäärät nousussa. Ei kuitenkaan edellisten vuosien tasolle.
Loma-asuntojen kauppamäärät nousussa. Ei kuitenkaan edellisten vuosien tasolle.
Lataa
Pienten vuokra-asuntojen kysynnässä neutraali tilanne. Turussa ja Pohjanmaalla parempi kysyntä.
Pienten vuokra-asuntojen kysynnässä neutraali tilanne. Turussa ja Pohjanmaalla parempi kysyntä.
Lataa
Suurten vuokra-asuntojen kysyntä parempi. Paikoin poikkeuksia.
Suurten vuokra-asuntojen kysyntä parempi. Paikoin poikkeuksia.
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
Kalevankatu 4, 3. krs
00100 Helsinki

09 5308 500, liitto(at)skvl.fihttp://www.skvl.fi

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry on Suomen suurin ja vanhin kiinteistönvälityksen verkosto, joka koostuu lähes 500 paikallisesta toimistosta ja 1700 välittäjästä ympäri Suomen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kiinteistönvälittäjät ry

SKVL:s prognos för bostadsförsäljningen 20258.1.2025 06:00:00 EET | Pressmeddelande

Finlands största och äldsta 79-åriga nätverk av privata fastighetsmäklare SKVL publicerade sin första prognos för 2025. "Marknaden tar fart i början av året efter en lugn period som är typisk vid årsskiftet, och förväntningarna på våren är försiktigt positiva", säger SKVL:s verkställande direktör Jussi Mannerberg. "Det oroväckande arbetsmarknadsläget i Finland, det geopolitiska läget och den osäkerhet i konsumenternas förtroende som den medför samt osäkerheten om tillgången till finansiering fortsätter att påverka köpbesluten", fortsätter han. – Nu är det dock en bra tidpunkt för både köpare och säljare att byta bostad när prisutvecklingen har planat ut och räntorna börjar nå en rimlig nivå, betonar Mannerberg.

SKVL:n ennuste asuntokauppaan vuodelle 20258.1.2025 06:00:00 EET | Tiedote

Suomen suurin ja vanhin 79-vuotias asuntokaupan sekä asuntojen vuokravälityksen yksityisten välitysliikkeiden verkosto Suomen Kiinteistönvälittäjät ry SKVL julkaisi ensimmäisen ennusteensa vuodelle 2025. ”Markkinat vauhdittuvat alkuvuonna vuodenvaihteeseen tyypillisesti kuuluvan hiljaisen hetken jälkeen ja odotukset kevättä kohti ovat varovaisen positiiviset”, kommentoi SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. ”Suomen huolestuttava työmarkkinatilanne, geopoliittinen tilanne ja niiden aiheuttama epävarmuus kuluttajien luottamuksessa sekä rahoituksen saannin epävarmuus vaikeuttavat edelleen ostopäätöksien tekemistä”, hän jatkaa. ”Nyt on kuitenkin sekä ostajille että myyjille hyvä aika vaihtaa asuntoa, kun hintakehitys on tasaantunut ja korot alkavat olla järkevällä tasolla”, Mannerberg korostaa.

SKVL's forecast for housing sales in 20258.1.2025 06:00:00 EET | Press release

Finland's largest and oldest 79-year-old network of private real estate agents SKVL published its first forecast for 2025. "The market picks up speed in the early part of the year after a quiet period typical at the turn of the year, and expectations towards spring are cautiously positive," comments Jussi Mannerberg, President and CEO of SKVL. "The worrying labor market situation in Finland, the geopolitical situation and the resulting uncertainty in consumer confidence, as well as uncertainty about access to finance, continue to make purchasing decisions," he continues. "However, now is a good time for both buyers and sellers to change apartments once the price development has levelled off and interest rates are starting to reach a reasonable level," Mannerberg emphasizes.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye