Slowhand – Eric Claptonin tarina on ilmestynyt e-kirjana
2.9.2022 12:43:28 EEST | Aviador Kustannus | Tiedote

Sähkökitaristien kuninkaallisiin eittämättä lukeutuva Eric Clapton (s. 1945) on kulkenut pitkän tien eteläenglantilaisesta pikkukaupungin pojasta Yardbirdsin, John Mayallin ja Lontoon bluesklubien kautta Cream-yhtyeeseen ja sieltä edelleen yhä jatkuvalle soolouralle. Bluesin ja rockin ystävät tuntevat Claptonin musiikin, mutta moniko todella tuntee ihmisen nimeltä Eric Clapton?
Beatleseista ja Rolling Stonesista sekä kummankin keskeisistä hahmoista erikseen ansiokkaat elämäkerrat kirjoittanut Philip Norman valottaa tuoreessa kirjassaan perinpohjaisesti Claptonin ajatusmaailmaa ja ihmissuhteita sekä myös juhlitun muusikon uran valoja ja varjoja, hänen ylä- ja alamäkiään.
Philip Normanin teoksia aiemminkin menestyksekkäästi suomentanut Jussi Niemi tekee tässä tuoreessa suomennoksessaan jälleen hienoa jälkeä. Hän osoittaa taas kerran todeksi sen, että toisessa kulttuurissa kasvaneen muusikon mielenmaailmasta osaa kertoa äidinkielellään luontevimmin sellainen ihminen, joka on itse nuoresta alkaen kokenut olevansa osa rakastamansa musiikin kansainvälistä veljeskuntaa.
NORMAN, PHILIP : Slowhand – Eric Claptonin tarina
478 sivua
E-kirja
ISBN 9789523811317
Ilmestymisaika: Kesäkuu 2022
Suomentaja: Jussi Niemi
Teos on saatavilla Aviador Kustannuksen verkkokaupasta osoitteesta aviador.fi sekä Kirjavälityksen kautta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantaja
Puh:+358505916059vesa@aviador.fiMiksu VäkipartaTiedottaja
Puh:+358 405599575miksu@aviador.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus
Kunnes loittonit – runokokoelma alkumyyteistä ja elämän rajapinnoista24.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Marko Mäkisen runokokoelma Kunnes loittonit on julkaistu Aviadorin kustantamana. Joensuulaisen Marko Mäkisen runokokoelmassa alkumyytit ja todentunnot sulautuvat toisiinsa monisävyisen kielen kautta. Runot kurottavat kohti toista – ulappaa, jonne kadottua – ja kaiken häilyvyyttä, silmätöntä vuorta. Runoteos rakentaa kokonaan oman kiehtovan maailmansa, jossa menneisyys kietoutuu nykyisyyteen, rakkaus sekä polttaa että lämmittää, ja ihmisen ohikiitävästä hetkestä versoo jotain elävää. Runous on Marko Mäkiselle tapa lähestyä sitä, mikä jää sanojen taakse – elämän rajapintoja. Häntä kiinnostavat lyriikan eri genret ja mahdollisuudet. Aiemmin hän on laatinut muun muassa ortodoksisen kirkon liturgista runoutta. MÄKINEN, MARKO : Kunnes loittonit 54 sivua ISBN 9789523815346 Ilmestymisaika: Syyskuu 2026 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää Jarkko Malille osoi
Miten tiivistää kokonainen elämä?21.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Muistelmateos Oma ääni on Jukka Pakkasen katsaus menneeseen, tulevaan ja nykyisyyteen. Teos maalaa kuvaa menneistä vuosikymmenistä ja kirjoittajansa elämästä.
Laulut soimaan ja ukulelet helisemään kansanlaulujen sävelin!18.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Arto Julkusen ja Markus Rantasen nuottikirja Suosituimmat kansanlaulut ukulelella on julkaistu Aviadorin kustantamana. Suomalaisen kansanmusiikin suuri innostus syntyi 1800-luvulla, vaikka suomi ei vielä ollut virallinen kieli eikä Suomi valtio. Vanhaa kulttuuria vaalittiin kansan keskuudessa. Sen keruuseen ensimmäiset ylioppilaat ja tutkijat riensivät innolla. Heidän tavoitteenaan oli ylvään ja arvokkaan runo- ja lauluperinteen löytäminen ja tunnetuksi tekeminen. Lauluja ja sävelmiä kerättiin, ja varhaiset kirjailijat ja runoilijat laativat niihin sopivia sanoja. Maamme ukuleleopetuksen uranuurtajat Markus Rantanen ja Arto Julkunen ovat käyneet läpi kauneimmat suomalaiset kansanlaulut ja sovittaneet ne ukulelella soitettaviksi. Kirja esittelee 47 tunnettua laulua melodioineen, sointuineen sekä sointumelodiasovituksineen. Tutut laulut helpottavat keskittymistä itse soittotaidon kehittämiseen. JULKUNEN, ARTO & RANTANEN, MARKUS : Suosituimmat kansanlaulut ukulelella 212 sivua ISBN 978952
Palkitun portugalilaiskirjailijan teos kuvaa maaseudun monipuolista elämää – kääntäjä tavattavissa Somerolla ma 28.9. klo 1816.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
José Luís Peixoto kuvaa romaanissaan Kylä nimeltä Galveias kotikyläänsä Portugalin maaseudulla. 1980-luvulla eletystä lapsuudesta ammentava teos sukeltaa autioituvan kylän erilaisiin maisemiin värikkäiden henkilöhahmojensa kautta.
Heille, jotka haluavat erilaisen matkaoppaan16.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
”Eräänä kauniina päivänä marsilainen saapui Pestiin, varasi huoneen Bristolista, karisti vaatteistaan tähtien pölyn ja soitti minulle, jotta näyttäisin hänelle kaupunkia kuten olimme sopineet.”
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
