Sofi Oksanen ehdolla The New Academy Prize in Literature -palkinnon saajaksi ainoana suomalaisena

Suomen menestynein nykykirjailija, Sofi Oksanen, on ehdolla uuden, The New Academy Prize in Literature -palkinnon saajaksi ainoana suomalaisena kirjailijana.
Palkintoa on kutsuttu myös vaihtoehtoiseksi kirjallisuuden Nobel-palkinnoksi, ja se perustettiin vastineeksi Ruotsin akatemian kriisille.
Ruotsin akatemia ilmoitti toukokuussa, että kirjallisuuden Nobel-palkintoa ei jaeta vuonna 2018 akatemian kriisin vuoksi. Palkinto on edellisen kerran jäänyt jakamatta toisen maailmansodan aikaan.
Uusi palkinto jaetaan Den Nya Akademien mukaan kaunokirjalliselle kirjailijalle, jonka teokset vievät lukijan mukanaan ihmiskunnan tarinaan.
Ruotsalaiset kirjastovirkailijat ovat Den Nya Akademien pyynnöstä valinneet palkinnon longlistille yhteensä 47 kirjailijaa ympäri maailman. Oksasen lisäksi listalle on nostettu muun muassa Margaret Atwood, Camilla Läckberg, J. K. Rowling ja Arundhati Roy.
Yleisö voi äänestää longlistiltä omaa voittajasuosikkiaan, ja tämän perusteella valitaan jatkoon kolme voittajaehdokasta. Yleisöäänestyksen lisäksi Ruotsin kirjastovirkailijat valitsevat yhden voittajaehdokkaan. Kansainvälinen yleisöäänestys on avoinna 10.7.–14.8.
Den Nya Akademien mukaan palkinto perustettiin, jotta kansainvälinen kirjallisuuspalkinto ei jäisi jakamatta vuonna 2018. Tämän lisäksi he haluavat palkinnolla muistuttaa, että kirjallisuuden pitäisi nojata demokratiaan, avoimuuteen, empatiaan ja kunnioitukseen.
Palkinnon voittaja julkistetaan 14. syyskuuta, ja se myönnetään voittajalle 10. joulukuuta.
Den Nya Akademien on voittoa tavoittelematon, poliittisesti, uskonnollisesti ja taloudellisesti sitoutumaton järjestö. Akatemia toimii siihen saakka, kunnes The New Academy Prize in Literature -palkinto on jaettu. Palkinto jaetaan tämänhetkisten tietojen mukaan vain kerran.
Lisätiedot:
Yhteyshenkilöt
Piia VäisänenViestintäpäällikkö
Kaunokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Liken vahva kirjasyksy kokoaa yhteen rock-legendojen salaisuudet, tietokirjallisuuden kirkkaat äänet ja kaunon sykähdyttävät tarinat29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Liken kesän ja syksyn 2025 kirjalistalta löytyy erinomaista kirjallisuutta ja upeita tähtinimiä, kuten Sara Al Husaini, Marko Annala, Tommi Liimatta, Meri Mort, Aki Ollikainen, Antti Reini, Children of Bodom, HIM, Eppu Normaali, Ozzy Osbourne, Karin Slaughter ja Mattias Edvardsson.
Ettekö te v*ttu tajua on toisenlainen bisneskirja yritysjohtajasta, jonka bisnesidoli on Minna Canth28.4.2025 14:39:38 EEST | Tiedote
Ettekö te v*ttu tajua on Jose Riikosen kynästä syntynyt ärhäkkä henkilökuva Finlaysonin Jukka Kurttilasta. Se on paremman maailman puolustuspuhe joka julistaa, että vastuun siirtämisen aika on ohi.
Joan Didionin Merkintöjä Johnille on järisyttävä arkistolöytö nykykirjallisuuden suunnannäyttäjältä, käännös luvassa syksyllä22.4.2025 11:58:22 EEST | Tiedote
Arvostetun ja ikoniseksi nousseen kirjailijan postuumi teos on mullistava löytö, joka täydentää aiemmin ilmestyneitä Maagisen ajattelun aika- ja Iltojen sinessä -teoksia. Tällä viikolla englanniksi ilmestyvä teos saadaan suomeksi syksyllä.
Children of Bodomin tarina kirjaksi – julkaistaan elokuussa15.4.2025 08:58:00 EEST | Tiedote
Marraskuussa 2019 metallimusiikin fanit järkyttyivät yllättävästä uutisesta: Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva Children of Bodom ilmoitti hajoamisestaan. Vain vuotta myöhemmin uutiset olivat vielä traagisempia. Yhtyeen perustaja ja keulakuva Alexi Laiho oli kuollut. Timo Isoahon kirjoittamassa historiikissa Children of Bodomin jäsenet kertovat, kuinka kaikki sai alkunsa ja mikä johti yhtyeen tuhoon. Bändin maailmanlaajuisesta merkityksestä kertoo, että kirjaan on haastateltu myös kymmeniä genren kansainvälisiä suuruuksia.
Salatun rakkauden historia piirtää kuvaa suomalaisesta queer-historiasta.14.4.2025 10:29:12 EEST | Tiedote
Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä on aina ollut, mutta rikoslain ja tiukkojen yhteiskuntanormien vuoksi monet ovat joutuneet salaamaan suhteensa tai identiteettinsä. Moniääninen tietokirja kielletystä rakkaudesta täydentää käsitystämme historiasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme