Sofianlehdon uudet multisensoriset tilat – elämyksiä asiakkaalle
20.5.2019 09:25:01 EEST | Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala | Tiedote

Sofianlehdon toimintakeskus tarjoaa osallistavaa päivätoimintaa runsaasti tukea tarvitseville kehitysvammaisille helsinkiläisille.
Nyt toimintakeskuksen palvelut ovat entisestään laajentuneet ja uudistuneet. Asiakkaiden käytössä on multisensoriseen toimintaan suunnitellut erityistilat ja -välineet. Tilojen tekniikka ja toimintavälineet on suunniteltu tukemaan interaktiivisuutta ja luomaan osallistumismahdollisuuksia toimintarajoitteista huolimatta.
-Henkilökunnan tehtävänä on olla osaavana kumppanina tuottamassa elämyksiä runsaasti tukea tarvitsevien kehitysvammaisten helsinkiläisten päivään. Toiminta on tavoitteellista, mutta ei aseta asiakkaille liikaa vaatimuksia. Tärkeämpää on hyvinvoinnin edistäminen ja vuorovaikutus, kommunikaatio-ohjaaja Jaakko Salonen Sofianlehdon toimintakeskuksesta kertoo.
Toimintaa eri aisteja hyödyntäen
Elämystiloja on kolmessa eri kerroksessa. Asiakkaita varten tarjolla on esimerkiksi kaksi uutta interaktiivista SHX-aistihuonetta, spa-osasto, valkoinen huone, kaikuhuone ja interaktiivinen lattia. Aistihuoneessa ääni- ja valolaitteita sekä muita elämystoimintoja voidaan ohjata tabletilla.
-Esimerkiksi, kun videolla hypätään laskuvarjolla lumihuippuiselta vuorelta, huoneen valaistus muuttuu sinertäväksi ja tuuletin pöllyttää tukkaa. Asiakkaat voivat itse vaihtaa videokuvaa painikeohjaimella tai heittämällä isoa pehmonoppaa, Jaakko Salonen havainnollistaa.
Talossa toimii myös ulkotyöryhmä, jossa asiakas voi osallistua oman lähiympäristönsä pihan ja kasvien hoitotoimiin.
Sofianlehdossa asiakkaan päivän pituus määräytyy hänen oman jaksamisensa mukaan. Puolipäiväisen asiakkaan toiminta-aika on aktiivista osallistamista pienryhmissä.
Sofianlehdon asiakkaita on lähes 70 ja henkilökuntaa 19. Lisäksi toimintaa järjestetään läheisessä Isonniitynkadun ryhmäkodissa ja musiikkiterapeutilla on ryhmiä myös muissa toimintakeskuksissa.
Lue lisää Sofianlehdosta ja sen toiminnasta.
Lisätietoja ja tiloihin tutustumispyynnöt:
Jaakko Salonen, kommunikaatio-ohjaaja
Sofianlehdon toimintakeskus
jaakko.salonen@hel.fi, puh. 09 310 74296
Kuvassa juhlistetaan perinteistä Sofianpäivää 15.5. aistielämyskakulla. Juhlaan oli kutsuttu vuosien varrelta asiakkaita, läheisiä, työntekijöitä ja yhteistyötahoja. Ohjelmassa oli puhetta ja bändin soittoa. Lisäksi haluttiin tarjota tilaisuus tutustua uusiin tiloihin ja toimintoihin.
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240
Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaToinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Stadin sote ja brankkari: perhekeskuksista löytyvät tyytyväisimmät asiakkaat27.2.2026 10:25:15 EET | Tiedote
Kinaporin seniorikeskus täytti pyöreitä vuosia. Palvelustrategia näyttää suuntaa tulevaisuuteen. Työparit tavoittavat apua tarvitsevia nuoria. Uusin Stadin sote ja brankkari -uutiskirje on täynnä mielenkiintoisia aiheita Helsingin sote- ja pelastuspalveluista.
Helsinki etsii uusia sijais-, vastaanotto- ja tukiperheitä25.2.2026 10:50:40 EET | Tiedote
Järjestämme keskiviikkona 4. maaliskuuta infotilaisuuden, johon ovat tervetulleita kaikki Helsingin perhehoidosta kiinnostuneet.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 24.2. kokouksen päätöstiedote24.2.2026 19:32:06 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 24. helmikuuta 2026. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 24.2. kokouksen ennakkotiedote20.2.2026 12:44:31 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan seuraava kokous on tiistaina 24. helmikuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee muun muassa iäkkäiden ympärivuorokautisen palveluasumisen hankintaa. Palveluasumisella tarkoitetaan ikääntyneiden pitkäaikaista asumista ja asiakkaan avuntarpeeseen perustuvaa ympärivuorokautista hoivaa.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan kokouksen päätöstiedote 10.2.202610.2.2026 19:36:49 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 10. helmikuuta 2026. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
