Soiden kuivatus selittää suolintujen vähenemistä, kurkien kannan kasvulla ei ole vaikutusta

Suurikokoinen kurki on yksi pohjolan soiden tyyppilajeja ja lajin keväinen päämuutto pesimäsoille on nyt käsillä. Kurki on hyötynyt parantuneesta suojelutilanteesta Euroopassa. Kanta on ollut jo pitkään kasvussa, koska vaino tai metsästys ovat vähäistä. Toisin kuin kurjella, monilla muilla suolinnuilla pesimäkannat ovat vähentyneet jo pitkään. Kurjet ovat kaikkiruokaisia ja ne voivat syödä muun muassa pienempien lintujen munia ja poikasia. Siksi moni onkin alkanut epäillä, olisiko kurki osasyynä muiden suolintujen vähenemiseen.

Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen tuore tutkimus tarkasteli miten 12 suolintulajin runsaudet ovat muuttuneet laskentakohteilla suhteessa kurkimääriin vuosina 1987–2014.

– Kurkien runsaudella tai läsnäololla ei havaittu kielteisiä vaikutuksia suolintujen pesimämääriin, kertoo tutkija Sara Fraixedas Helsingin yliopiston Kestävyystieteen instituutista, Helsuksesta.

Kurjella positiivinen vaikutus muiden lintujen runsauteen

Tutkimus osoitti myös, että kurkimäärillä oli positiivinen yhteys kolmen suolajin, liron, niittykirvisen ja keltavästäräkin, paikallisiin runsauksiin. Koska tutkimus huomioi hyvällä tarkkuudella elinympäristöjen vaikutuksia suolintujen esiintymiseen, tuloksen taustalla voi olla muutakin kuin samankaltaiset elinympäristön vaatimukset kurjella ja muilla suolinnuilla. Suurikokoinen kurki puolustaa hanakasti pesäänsä petoja vastaan, minkä ansiosta pienikokoisemmat lajit saattavat hakeutua pesimään kurjen lähelle ja nauttimaan sen tarjoamasta suojasta.

Elinympäristön laadulla on merkitystä

Vaikka kurjella olikin lievä positiivinen paikallisvaikutus muutamien suolintujen esiintymiseen, tutkimuksen mukaan elinympäristön laadulla on suurin vaikutus lintumääriin. Soiden kuivatus ojituksen tai turvetuotannon kautta vähensi lajien runsauksia, kun taas soiden avoimuus, märkyys ja koko kasvattivat suolintumääriä.

– Soiden ennallistaminen ja suojelu ovat avainasemassa suolintukantojen turvaamisessa, selventää Andreas Lindén Luonnonvarakeskuksesta, Lukesta.

Tutkimus toteutettiin Helsingin yliopiston ja Luken yhteistyönä ja siinä hyödynnettiin Luonnontieteellisen keskusmuseon (Luomus) vuosikymmeniä koordinoimia linjalaskentoja. Tulokset julkaistiin kansainvälisessä Journal of Ornithology –tiedesarjassa.