SOK myy Pietarin ruokakaupat

X5 Group on Venäjän suurin ruokakauppaketju, jonka ketjuihin kuuluvat mm. Pyaterochka ja Perekrestok.
Kaupan solmimisen jälkeen ostajalla ei ole oikeutta käyttää toiminnassaan S-ryhmän tavaramerkkejä. Kauppa on saanut Venäjän kilpailuviranomaisen (FAS) hyväksynnän 15.6.2022.
SOK on tehnyt kattavan taustaselvityksen ostajasta yhdessä ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa ja varmistanut, että kaupan solmimisessa on noudatettu EU:n pakotesääntelyä.
SOK ilmoitti 4.3. vetäytyvänsä Venäjän markkinoilta. Välittömästi ilmoituksen jälkeen toiminnan alasajo käynnistettiin ja SOK:lla alettiin kartoittaa tapaa, jolla maasta voidaan poistua mahdollisimman nopeasti paikallinen lainsäädäntö ja henkilöstö huomioiden.
”Olemme halunneet huolehtia henkilöstömme työpaikoista ja paikallisen johdon turvallisuudesta. Myymälöiden työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä uuden omistajan palvelukseen. Myynti on kestänyt arvioitua pidempään viranomaiskäsittelyjen vuoksi, ja olemme tyytyväisiä, kun prosessi on nyt saatu päätökseen”, SOK:n liiketoiminnoista vastaava johtaja Jari Annala kertoo.
Myös prosessi SOK:n Pietarin hotelliliiketoiminnan lopettamiseksi on käynnissä, ja sen etenemisestä tiedotetaan erikseen myöhemmin.
Lisätietoja:
Jari Annala, SOK:n liiketoiminnoista vastaava johtaja, jari.annala@sok.fi, puh. 050 566 5032
Yhteyshenkilöt
Jari Annala, SOK:n liiketoiminnoista vastaava johtaja, jari.annala@sok.fi, puh. 050 566 5032
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK on S-ryhmän alueosuuskauppojen omistama keskusliike, joka tuottaa niille hankinta-, asiantuntija- ja tukipalveluita. SOK harjoittaa lisäksi matkailu- ja ravitsemiskauppaa Suomessa ja Virossa sekä marketkauppaa Virossa. SOK ilmoitti 4.3. luopuvansa kaikesta Venäjän-liiketoiminnastaan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
ABC-ketju vastaa kuljetusalan tarpeisiin – tankkaus- ja latauspisteitä myös raskaalle ammattiliikenteelle vuoden 2026 aikana4.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
ABC-ketju laajentaa polttoneste- ja latausliiketoimintaansa raskaan ammattiliikenteen tarpeisiin. Ketju haluaa vahvistaa asemaansa valtakunnallisesti kattavana liikennepalveluiden tarjoajana sekä sähköisen liikenteen edistäjänä.
SOK:n hallitus vuodelle 2026 on valittu3.12.2025 11:38:50 EET | Tiedote
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan hallintoneuvosto on valinnut SOK:n hallituksen vuodelle 2026. Hallituksen kokoonpanoon tuli yksi henkilövaihdos.
Suomalainen menestysresepti -ohjelman finalistit on valittu – nämä ruokainnovaatiot kilpailevat voitosta2.12.2025 21:00:00 EET | Tiedote
Suomalaisen menestysresepti -kilpailun seitsemännen tuotantokauden voitosta, ykköslanseerauksesta ja paikasta suomalaisten ruokapöydissä kilpailee kuusi toinen toistaan innovatiivisempaa reseptiä.
Itsenäisyyspäivän alla ostoskoreihin kirivät kotimaiset tuotteet1.12.2025 08:02:00 EET | Tiedote
S-ryhmän myyntidatan valossa kotimaisten tuotteiden kysyntä korostuu vuoden varrella erityisesti juhlapyhissä eikä tuleva itsenäisyyspäivä ole niiden joukossa poikkeus. Itsenäisyyspäivän alla kotimaisten tuotteiden myynti kasvaa S-ryhmän ruokakaupoissa merkittävästi.
Joulu näkyy vahvasti suomalaisten ostoskäyttäytymisessä – S-ryhmän kaupoista ostetaan vuosittain miljoonia kiloja jouluruokia27.11.2025 07:20:00 EET | Tiedote
Joulusesonki näkyy kaupoissa paitsi myyntimäärissä myös valikoiman laajuudessa. S-ryhmän kaupoissa on tarjolla jopa tuhansia erilaisia joulutuotteita ja jouluruokia ostetaan vuosittain miljoonia kiloja. Tämä kertoo paitsi kuluttajien jouluintoudesta myös sesongin merkittävästä roolista ruokakaupan tarjonnassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

