SOK suunnittelee sopeuttavansa toimintaa lomautusten avulla

COVID-19-koronaviruspandemia vaikuttaa erityisesti matkailu- ja ravitsemistoimialaan Suomessa. Kysyntä ja asiakasmäärät ovat vähentyneet merkittävästi, mikä heijastuu asiantuntija- ja tukipalveluita S-ryhmässä tuottavaan SOK:hon. Edellytykset tarjota työtä ovat osassa yksiköistä tilapäisesti vähentyneet tai vähenemässä. Tämän vuoksi SOK ja Jollas-Opisto Oy käynnistävät yhteistoimintaneuvottelut sopeuttamistoimenpiteistä, jotka voivat toteutuessaan johtaa henkilöstön määräaikaiseen lomauttamiseen. Mahdolliset lomautukset toteutetaan viimeistään 30.11.2020 mennessä, ja niiden kesto on enintään 90 päivää. Lomautusten määrää voidaan mahdollisesti pystyä rajoittamaan henkilöstön kanssa sovittavin vapaaehtoisin toimin, kuten vuosilomien sijoittamisella tavanomaisesta poikkeavasti ja esimerkiksi tehtävien tilapäisellä muuttamisella.
Lisätiedot:
Henkilöstöjohtaja Susa Nikula, SOK, p. 044 992 9297
Yhteyshenkilöt
Outi Hohtiviestintäjohtaja
Puh:+358503883133outi.hohti@sok.fiSOK Mediapalvelu
arkisin klo 8-16
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-Etukortin käyttö puhelimella laajenee – nyt mukana kaikki ravintolat, pian myös Kerää ja skannaa -palvelu16.10.2025 08:02:00 EEST | Tiedote
Bonuksen kerryttäminen puhelimella onnistuu nyt kaikissa S-ryhmän ravintoloissa. Lähitulevaisuudessa lompakon uskaltaa jättää kotiin entistäkin useammin, kun mobiilikortti saavuttaa myös monesta Prismasta löytyvän suositun Kerää ja skannaa -palvelun.
Oulun ravintolakentälle tunnustusta – Radisson Blu Oulu sai arvostetun Rotisseur-kilven13.10.2025 09:15:06 EEST | Tiedote
Radisson Blu Hotel Oulun yhteydessä toimiva Tilausravintola Toivo on saanut kunnian liittyä kansainväliseen gastronomiseen yhteisöön, ja vihitty Chaîne des Rôtisseurs -kilpiravintolaksi.
S-ryhmän tammi–syyskuun myynti kasvoi edellisvuodesta10.10.2025 07:57:00 EEST | Tiedote
S-ryhmään kuuluvien alueosuuskauppojen, SOK:n ja niiden tytäryhtiöiden veroton vähittäismyynti tammi–syyskuussa 2025 oli 10 761,8 miljoonaa euroa. Myynti kasvoi 1,2 prosenttia edellisvuodesta. Marketkaupan ohella kauppa kävi vilkkaasti etenkin S-ryhmän hotelleissa ja ravintoloissa.
Kasvisten syönti koetaan hankalaksi ja kalliiksi – S-ryhmältä helpottavia ratkaisuja7.10.2025 08:40:55 EEST | Tiedote
Kasvisten kulutus on Suomessa selvästi jäljessä uusista ravitsemussuosituksista. Vaikka lähes 70 prosenttia vastaajista tietää, että kasviksia tulisi syödä yli 500 grammaa päivässä, toteutuu tämä arjessa vain joka neljännellä. Tieto suosituksista ei vielä johda tekoihin, ja uusia konkreettisia ratkaisuja tarvitaan. S-ryhmä helpottaa nyt kasvisten syömistä tuomalla myyntiin valmiiksi pestyjä, pilkottuja ja kuorittuja Helpot ja nopeat -tuotteita.
Suomalaiset panostavat entistä enemmän lemmikkiensä ravintoon – S-ryhmä tuo myyntiin superpremium-lemmikinruokasarjan22.9.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän myyntidatan ja kuluttajatutkimusten mukaan suomalaiset haluavat panostaa yhä enemmän lemmikkiensä ravintoon. Tärkeitä valintakriteereitä ovat lemmikin oma mieltymys, alkuperämaa, laadukkuus ja hinta-laatusuhde. S-ryhmä laajentaa tarjontaansa superpremium-lemmikinruokasarjalla, joka tulee myyntiin Prismoihin, suurimpiin S-marketteihin ja S-kaupat ruoan verkkokauppaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

