Ruisrock

Solistien lentokone jäi Frankfurtiin – Travis Scottin tuuraajaksi kiinnitetyn Migosin keikka peruuntui

Jaa
Ruisrock-viikonlopun viimeinen konsertti jouduttiin perumaan logististen ongelmien vuoksi kaksi kertaa.

Rap-artisti Travis Scottin tuuraajaksi eilen kiinnitetyn hiphop-trio Migosin esiintyminen peruuntui. Bändin tekninen henkilökunta ehti jo saapua Ruissaloon aamulla, mutta solistit Quavo, Offset ja Takeoff jäivät jumiin Frankfurtin lentokentälle lentokoneen teknisten ongelmien vuoksi.

Esiintymisen oli tarkoitus alkaa klo 22.30. Festivaaliorganisaatio valmistautui pidentämään festivaalin aukioloaikaa, jotta bändi olisi myöhästyessäänkin ehditty saada lavalle. Korvaava lentokone löydettiin klo 21.15, mutta koneelle ei valitettavasti ehditty löytää lentäjää. Näin ollen Migosin konsertti joudutaan perumaan. Sekä festivaaliorganisaatio että artisti yrittivät kaikkensa ja ovat tapahtuneesta syvästi pahoillaan.

Ruisrock sai lauantaina virallisen tiedon Travis Scottin konsertin peruuntumisesta. Syyksi artisti ilmoitti logistiikkaongelmat.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mikko Niemelä
Promoottori
+358 40 543 4441
mikko@ruisrock.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ruisrock
Urho Kekkosen katu 4-6 B, 5. krs
00100 Helsinki

http://www.ruisrock.fi

RUISROCK

Ruisrock on yksi Suomen johtavista ja vanhimmista kulttuuritapahtumista. Festivaalia vietetään 5.–7.7.2024 Turussa, Ruissalon luonnonkauniissa Kansanpuistossa. 
 
Ruisrock on olemassa, jotta maailmassa olisi enemmän iloa ja onnellisuutta.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ruisrock

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye