Solita laajenee Ruotsissa - avaa toimiston Malmössä
4.5.2023 11:44:35 EEST | Solita | Tiedote

Solitan uusi Malmön toimisto sijaitsee Västra Hamnenin kauniissa, merellisessä kaupunginosassa. Solitan toimistolla aloittaa työnsä toukokuun lopulla 15 it-alan ammattilaista. Yhtiön tavoite on kasvattaa henkilöstöä 20 työntekijään vuoden loppuun mennessä.
”Meille on tietysti suuri ilon aihe, että Solitan osaamiselle on riittänyt kysyntää Ruotsissa ja Malmön uusi toimisto vahvistaa jalansijaamme Öresundin alueella. Alueella on paljon potentiaalia ja kasvumme jatkuu myös Tanskassa, joka on laajentunut Solitan toiseksi suurimmaksi markkinaksi. Malmön toimisto tuo mukanaan synenergiaetuja tekemällä meistä houkuttelevamman työnantajan alueella sekä parantaa kykyämme palvella asiakkaitamme laajemmin. Myös Ruotsin markkinalla vahvuutemme on teknologia-, data- ja liiketoimintaosaamisen yhdistäminen vaikuttavien palvelujen ja paremman yhteiskunnan rakentamiseksi”, Solitan toimitusjohtaja Ossi Lindroos kertoo.
Ruotsin maajohtajana jatkaa Johan Thyblad. Solitalla on Malmön lisäksi toimistot Tukholmassa ja Göteborgissa.
Teknologia-, data- ja designyhtiö Solitalla on tällä hetkellä 20 toimistoa kuudessa maassa. Yhtiössä työskentelee yli 1700 digitaalisen transformaation ammattilaista, jotka ovat erikoistuneet strategiseen konsultointiin ja palvelumuotoiluun, ohjelmistokehitykseen, dataan ja analytiikkaan sekä pilvi- ja integraatiopalveluihin.
Solitan asiakkaita ovat Ruotsissa muiden muassa Fortum, Skanska, Skandia ja Allmännytta sekä Tanskassa muun muassa Synoptik, Nordisk Film, XL-BYG ja Vestas.
LUE LISÄÄ
Solitan avoimet työpaikat
Solitan uutiset ja tapahtumat
LISÄTIETOJA
Solita, Ossi Lindroos, toimitusjohtaja
p. +358 40 750 7637, ossi.lindroos@solita.fi
Solita AB, Johan Thyblad, maajohtaja
p. +46 706 731 008, johan.thyblad@solita.se
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Solita on suomalainen teknologia-, data- ja designyritys. Valjastamme ihmisymmärryksen ja älykkäät teknologiaratkaisut palvelemaan parempaa elämää. Olemme muutosvoima, joka luo uusia toimintatapoja, palveluja ja teknologiaratkaisuja uudistaen yrityksiä ja yhteiskuntaa. Solita työllistää jo yli 1700 strategisen konsultoinnin, palvelumuotoilun, ohjelmistokehityksen, AI- ja analytiikkaratkaisujen sekä pilvipalvelujen asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Saksassa ja Belgiassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Solita
Laaja tutkimus tekoälyn käytöstä töissä: Tekoälylukutaitoon panostettava Suomessa enemmän5.2.2026 08:15:00 EET | Tiedote
Peräti 76 prosenttia suomalaistyöntekijöistä uskoo tekoälyn muuttavan omaa työnkuvaansa viiden vuoden sisällä. Solitan ja Kantarin toteuttaman tuoreen tutkimuksen mukaan odotusten ja toiminnan välillä on edelleen kuilu: Vaikka muutosta ennakoidaan, suuri osa ei näytä valmistautuvan siihen. Vain 9 prosenttia vastaajista pitää tekoälylukutaitoa oleellisena oman urakehityksensä kannalta. 42 prosenttia suomalaisvastaajista ei pitänyt tekoälylukutaidon kehittämistä työelämässä tärkeänä.
Mikael Hakkarainen Solitan IT-johtajaksi3.2.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Tekoäly- ja datayhtiö Solita on nimittänyt Mikael Hakkaraisen konsernin IT-johtajaksi. Hakkarainen vastaa jatkossa Solita-konsernin IT-toiminnoista kaikissa toimintamaissa ja johtaa henkilöstön arjen sujuvuutta, liiketoimintaa sekä yhtiön kansainvälistä kasvua tukevien IT-palvelujen kehittämistä.
Solitalle jälleen merkittävä asiakasvoitto Tanskassa15.1.2026 11:14:21 EET | Tiedote
Tanskan tievirasto (Vejdirektoratet) on valinnut Solitan strategiseksi kumppanikseen kansallisten liikennedatapalveluiden modernisointiin. Uuden puitesopimuksen myötä Solita A/S toteuttaa Tanskassa tähän asti suurimman toimituksensa, joka kattaa liikennedatan ‘Tulevaisuuden liikennetietokannan’ (Fremtidens Trafikdatabase) kehityksen, tuen ja ylläpidon.
Solitan tytäryhtiö PUBLIC valittiin merkittävän liikenneteknologian puitesopimuksen toimittajaksi Isossa-Britanniassa8.1.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Suomalainen tekoäly- ja datayhtiö Solita jatkaa kansainvälistymistään. Isossa-Britanniassa Solita-konserniin kuuluva PUBLIC on valittu Crown Commercial Service -yhtiön kilpailutuksessa yhteistyökumppaniksi RM6347 Transport Technology -puitesopimukseen. Jatkossa PUBLIC ja Solita auttavat kehittämään Ison-Britannian julkista liikennettä hyödyntäen pitkää liikennetoimialan kokemustaan Isosta-Britanniasta ja Pohjoismaista.
Solita ja VentureOne yhteistyösopimukseen: Teknologiaratkaisuja Euroopan kriittisen infrastruktuurin turvaamiseen19.12.2025 08:26:58 EET | Tiedote
Suomalainen tekoäly- ja datayhtiö Solita ja Arabiemiraattien edistyneen teknologian tutkimuskeskuksen ATRC:n (Advanced Technology Research Council) innovaatioiden kaupallistamisesta vastaava VentureOne-yhtiö julkistivat tänään yhteistyönsä turvallisuutta edistävien, suojattujen järjestelmien ja teknologian toimittamisesta Eurooppaan. Suomen marraskuussa virallisella yritysvierailulla allekirjoittamat sopimukset mahdollistavat VentureOnen suojattujen järjestelmien ja autonomisten ratkaisujen käyttämisen kriittisen turvallisuuden ja infrastruktuurin hankkeissa Suomessa ja Pohjois-Euroopassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

