Solita

Solitalla nyt yli 660 henkilöstöomistajaa

Jaa
Teknologia-, data- ja designyhtiö Solita on järjestänyt kolmannen henkilöstöantinsa. Solitan työntekijöistä nyt yli 660 kuuluu yhtiön osakkeenomistajiin. Mahdollisuutta sijoittaa yritykseen tarjottiin Solitan kaikille 1600 työntekijälle Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Belgiassa, Saksassa ja Virossa.

Yhtiö toteutti ensimmäisen henkilöstöantinsa vuonna 2018. Apax Digital Fund, globaalin pääomasijoitusyhtiö Apax Partnersin neuvonantajana toimiva teknologiapainotteinen kasvupääomarahasto, osti enemmistön Solitasta kesäkuussa 2018 auttaakseen yritystä vauhdittamaan kasvua ja laajentamaan toimintaansa kansainvälisesti. Myös yhtiön johto jatkaa osakkeenomistajina.

”Kaikki menestyksemme alkaa aina ihmisistä. Siksi oli erityisen hienoa voida tarjota sijoitusmahdollisuutta kaikille työntekijöillemme maailmanlaajuisesti. Olen todella ylpeä ja iloinen, että yli 660 solitalaista on päättänyt sijoittaa yritykseen, mikä on vahva merkki luottamuksesta ja sitoutumisesta yhteiseen, tulevaan menestykseemme”, kommentoi Solitan toimitusjohtaja Ossi Lindroos.

Solita jatkaa tasaista ja kannattavaa kasvua ja rekrytointeja. Yhtiöllä on tällä hetkellä 20 toimipistettä kuudessa maassa ja se työllistää yli 1600 digitaalisen transformaation ammattilaista, jotka ovat erikoistuneet strategiseen konsultointiin ja palvelumuotoiluun, ohjelmistokehitykseen, dataan ja analytiikkaan sekä pilvi- ja integraatiopalveluihin. Solitan asiakkaita ovat esimerkiksi Kone, Fortum, UPM, S-ryhmä, Colruyt, Proximus, Ponsse ja Fintraffic.



Lue lisää Solitasta: www.solita.fi

Avoimet työpaikat Solitassa: https://www.solita.fi/hae-meille/

LISÄTIEDOT

Solita, Ossi Lindroos, toimitusjohtaja

Puh. +358 40 750 7637, ossi.lindroos@solita.fi


Tietoja julkaisijasta

Solita
Solita
Eteläesplanadi 8
00130 Helsinki

029 1703300http://www.solita.fi

Solita on suomalainen teknologia-, data- ja designyritys. Valjastamme ihmisymmärryksen ja älykkäät teknologiaratkaisut palvelemaan parempaa elämää. Olemme muutosvoima, joka luo uusia toimintatapoja, palveluja ja teknologiaratkaisuja uudistaen yrityksiä ja yhteiskuntaa. Solita työllistää jo yli 1700 strategisen konsultoinnin, palvelumuotoilun, ohjelmistokehityksen, AI- ja analytiikkaratkaisujen sekä pilvipalvelujen asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Saksassa ja Belgiassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Solita

Solita tarjoaa tekoälyasiantuntemustaan Natolle maailman suurimmassa kyberpuolustusharjoituksessa8.5.2025 09:07:04 EEST | Tiedote

Teknologia-, data- ja designyhtiö Solita osallistuu Naton Locked Shields 2025 - harjoitukseen, joka on maailman edistynein reaaliaikainen kyberpuolustusharjoitus. Sen tarkoituksena on simuloida laajamittaisia, reaaliaikaisia kyberhyökkäyksiä, jotka kohdistuvat kansallisiin kriittisiin infrastruktuureihin. Tämänvuotinen Locked Shields -harjoitus kokoaa yhteen yli 4000 kyberpuolustuksen ammattilaista Naton jäsenvaltioista, korkeakouluista ja yksityiseltä sektorilta.

Kyselytutkimus: Enemmistö suomalaisista ei halua herättää kuolleita eloon tekoälyavatarin avulla20.3.2025 07:45:00 EET | Tiedote

Teknologia-, data- ja designyhtiö Solita kysyi suomalaisilta ja ruotsalaisilta, ketkä historialliset henkilöt he haluaisivat ’herättää kuolleista’ digitaalisen tekoälyavatarin muodossa. Suurin osa suomalaisista (65 %) ei innostu ajatuksesta nähdä edesmenneitä henkilöitä uudelleen virtuaalisena avatarina. Eniten suomalaisia kiinnostavat avatar-hahmot olivat tutkimuksen mukaan Einstein, Jeesus ja Elvis, sekä suomalaisista Mannerheim ja Urho Kekkonen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye