Sopraano Johanni van Oostrum liittyy Lentävän hollantilaisen solistikaartiin
Lentävän hollantilaisen roolituksessa on tapahtunut viime hetken muutos, sillä sopraano Martina Welschenbach jää terveydellisistä syistä pois Sentan roolista. Sentan roolin laulaa eteläafrikkalainen sopraano Johanni van Oostrum.
Johanni van Oostrum tunnetaan erityisen ilmaisuvoimaisesta esiintymisestään, ja hän on urallaan tulkinnut muun muassa Straussin, Wagnerin ja Janáčekin oopperoiden nimirooleja. Hänen viimeaikaisiin huippukiinnityksiinsä on kuulunut Wagnerin Lohengrin (Elsa von Brabant) Baijerin valtionoopperassa (2022–2023), joka vei hänet esiintymään myös muun muassa Moskovan Bolshoi-teatteriin (2022) ja Tokion kevätfestivaalille (2022). Alkanut kausi pitää sisällään vierailut myös Hampurin Oopperassa ja Semperoper Dresdenissä.
Oopperan nimiroolin tulkitsee Hollantilaisen tehtävässä debytoiva baritoni Tommi Hakala. Dalandin roolin jakavat bassot Timo Riihonen ja Matti Turunen, Erikin roolissa nähdään tenori Jussi Myllys, Maryn roolissa mezzosopraano Tiina Penttinen ja Steuermanin roolissa ruotsalainen tenori Joel Annmo.
Teoksen ohjaa oopperadebyyttinsä tekevä, kokenut teatteriohjaaja Marika Vapaavuori. Vapaavuori on ohjannut monipuolisella urallaan niin teatterikirjallisuuden suuria klassikoita kuin musiikkiteatteria. Wagnerin Lentävän hollantilaisen vaikuttavan musiikin tulkitsijana ja oopperaorkesterina soittaa odotetusti Tampere Filharmonia johtajanaan saksalainen kapellimestari Anja Bihlmaier. Tampereen Oopperan kuoron valmennuksesta vastaa kuorokapellimestari Heikki Liimola.
Vahvan musiikillisen ilmaisun lisäksi teoksessa tullaan näkemään vetovoimainen visuaalinen maailma. Oopperan lavastuksen on suunnitellut Marjatta Kuivasto, puvustuksen Leena Rintala, valosuunnittelun Jussi Kamunen, videosuunnittelun Toni Haaranen, naamioinnin Johanna Paakkanen ja koreografiasta vastaa Miika Riekkinen. Teoksen tanssijoina nähdään Miika Riekkinen ja Petra Porspakka.
Tampereen Ooppera
Tampereen Ooppera on perustettu vuonna 1946. Esitystoiminta käynnistyi Leevi Madetojan Pohjalaisia-oopperalla 1947. Ooppera toimii vierailijavoimin, orkesterina on Tampere Filharmonia ja kuorona Tampereen Oopperan kuoro. Vuosittainen, noin 10 000 katsojan yleisön keräävä mittava produktio esitetään keväisin Tampere-talossa. Vuosi 2023 on Tampereen Oopperan 77. toimintavuosi ja Wagnerin Lentävä hollantilainen sen 129. ensi-ilta. Tampereen Ooppera on Suomen kansallisoopperan ja Savonlinnan Oopperajuhlien ohella maamme pitkäaikaisimpia oopperatraditioita.
Esitykset
Pe 10.2.2023 klo 18.30 – Ensi-ilta
Su 12.2.2023 klo 15
Ke 15.2.2023 klo 18.30
La 18.2.2023 klo 15
Ke 22.2.2023 klo 18.30
La 25.2.2023 klo 15
Liput
Liput 104/89/68 €
Eläkeläiset 96/84/63 €
Lapset (alle 16-v.) ja opiskelijat 40 €
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suvi LeinonenOhjelma- ja liiketoimintajohtajaTampere-talo Oy
Puh:03 243 4031suvi.leinonen@tampere-talo.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tampere-talo-konserni on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin tapahtumayhtiö. Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvät Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvä Talo Events Oy sekä sen aputoiminimi Tampere Live.
Toimimme Tampere-talossa ja Tuulensuun Palatsissa sekä tuotamme tapahtumia ja konsertteja myös näiden tilojen ulkopuolella ympäri Suomea. Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.
Vuonna 2024 Tampere-talo-konsernin liikevaihto ja liiketoiminnan muut tuotot olivat 28,6 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestimme yli 930 tapahtumaa, palvelimme yli 552 000 tyytyväistä kävijää ja tuotimme Tampereen talousalueelle 98 miljoonaa euroa tapahtumatuloa.
Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Tampere-talo-konsernin toimitusjohtaja on Paulina Ahokas ja hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.
Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy
Tampere Chamber Music -festivaalin 10-vuotisjuhlaohjelmistossa kamarimusiikin helmiä ja harvinaisuuksia5.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Kymmenettä kertaa järjestettävän Tampere Chamber Music -festivaalin juhlavuotisohjelma on julkaistu. Taidetta ja tiedettä yhdistelevä tapahtuma kerää kotimaiset ja kansainväliset kamarimusiikin taitajat Tampereelle 19.–25. tammikuuta 2026. Suuri osa tapahtumista on maksuttomia. Maksullisten konserttien liput ovat nyt myynnissä Tampere-talon ja Lippu.fin lipunmyyntikanavissa.
Kirjamessujen menestyssyksy jatkui myös Tampereen Kirjafestareilla – tapahtumalla kaikkien aikojen kävijäennätys3.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Pirkanmaan suurimmaksi kirjallisuustapahtumaksi kasvanut, nyt viidennen kerran järjestetty Tampereen Kirjafestarit -tapahtuma teki viime viikonloppuna jälleen reippaan kävijäennätyksen. Viikonlopun aikana Tampere-talossa vieraili 12250 kävijää, joista 8262 Kirjafestareilla. Festarit sisälsivät ensimmäisen kerran kolme tapahtumaa samalla lipulla, Kirjafestarit, Antikvaariset Kirjafestarit ja Levyfestarit. Seuraavat Tampereen Kirjafestarit järjestetään 28.-29. marraskuuta 2026 ja mukana tulevat jälleen olemaan sekä Levyfestarit että Antikvaariset Kirjafestarit.
Tampereen Kirjafestarit tuo kirjallisuuden ja musiikin juhlan Tampere-taloon – Sanna Marin, Sauli Niinistö ja Jussi Halla-aho päävieraiden joukossa11.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Tampereen Kirjafestareiden ohjelma täydentyy edelleen, ja mukaan sunnuntain 30.11.2025 ohjelmaan liittyvät presidentti Sauli Niinistö ja eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho. Molemmista on tänä syksynä julkaistu tuoreet elämäkertateokset. Sanna Marin, Sauli Niinistö ja Jussi Halla-aho esiintyvät Tampereen Kirjafestareilla Tampere-talon Isossa salissa. Kirjafestareiden ennakkoliput ovat myynnissä Tampere-talon lipunmyyntikanavissa.
Uusi Kulttuurikaveri-yhteistyö alkaa Tampere-talossa21.10.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Tampere-talo, TampereMissio ja LähiTapiola Pirkanmaa tuovat kulttuurin äärelle ihmisiä, jotka muuten jäisivät helposti sen ulkopuolelle. Lokakuussa käynnistyvä Kulttuurikaveri-toiminta tarjoaa TampereMission asiakkaille mahdollisuuden lähteä konserttiin yhdessä kaverin kanssa – maksutta.
The Nutcracker and A Christmas Carol meet in the Czech National Ballet’s renewed Christmas ballet for the whole family – Tchaikovsky’s beloved music is performed by the Tampere Philharmonic Orchestra20.10.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
The Czech National Ballet will visit Tampere Hall with their popular The Nutcracker – A Christmas Carol ballet for three performances on 20 and 21 November 2026. Youri Vàmos’ choreography and scenario combine the classic Nutcracker ballet with Charles Dickens’ timeless novella A Christmas Carol. The music, composed by Pyotr Tchaikovsky, will be performed by the Tampere Philharmonic Orchestra. Tickets for the performances are now on sale.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
