Pirkanmaan hyvinvointialue

Sosiaali- ja terveysasemien puhelinpalveluaikoja yhtenäistetään Pirkanmaalla

Jaa
Pirkanmaalla kaikkien sosiaali- ja terveysasemien hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumerot palvelevat 24.4.2023 alkaen arkisin maanantaista torstaihin kello 8–16 ja perjantaisin kello 8–15. Jos oma asemasi sulkeutuu aikaisemmin, puhelusi ohjautuu automaattisesti toiselle sosiaali- ja terveysasemalle.

Kiireellisessä asiassa voit soittaa sosiaali- ja terveysaseman kiirevastaanotolle kiirevastaanoton aukioloaikojen mukaisesti myös iltaisin sekä viikonloppuisin.

Puhelinpalvelun aukioloaikojen muutoksella halutaan parantaa asiakkaiden yhteydensaantia sekä valmistaudutaan syksyllä tiukentuvaan hoitotakuuseen.

Jos sinulla on sosiaali- ja terveysaseman numero tallennettuna puhelimen muistiin tai pöytälaatikkoon, se kannattaa tarkistaa Pirha.fi-sivuilta, sillä vuodenvaihteessa 03-alkuiset sosiaali- ja terveysasemien numerot muuttuivat ja ohjaus vanhoista numeroista uusiin päättyy huhtikuun lopussa. Toukokuun alusta lähtien vanhoissa numeroissa nauhoite kertoo numeron muutoksesta ja kehottaa katsomaan uuden numeron Pirha.fi-sivuilta.

***
Tiedotetta päivitetty 21.4.2023: Korjattu vuosiluku

Yhteyshenkilöt

Toimialuejohtaja, vastaanottopalvelut
Sari Mäkinen
puhelin 050 408 8651
sari.makinen@pirha.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan hyvinvointialue
Pirkanmaan hyvinvointialue
PL 272
33101 TAMPERE

http://www.pirha.fi

Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Vuonna 2024 lähes joka kymmenennestä lapsesta tehtiin lastensuojeluilmoitus, mutta yhä harvempi lapsi on sijoitettuna kodin ulkopuolelle7.5.2025 12:53:47 EEST | Tiedote

Pirkanmaalla lastensuojeluilmoitusten määrä jatkoi kasvuaan vuonna 2024. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä sen sijaan laski, ja yhä harvempi lapsi päätyi lastensuojelun avohuollon asiakkaaksi. Tuloksiin vaikuttaa laajemmat yhteiskunnalliset lasten ja perheiden hyvinvointiin vaikuttavat tekijät, matala kynnys tehdä ilmoitus sekä kattava lapsiperhepalvelujen uudistustyö.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye