Helsingin kaupunki, sosiaali- ja terveystoimiala

Sosiaali- ja terveyslautakunnan 20.10. kokouksen ennakkotiedote

Jaa

Lautakunnan seuraava kokous on tiistaina 20. lokakuuta klo 16.15. alkaen. Lautakunta käsittelee tässä kokouksessa lääkäripalvelujen hankkimista palvelusetelillä terveysasemille, neuvoloihin ja koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon. Lautakunta käsittelee myös sosiaali- ja terveystoimen toiminnan ja talouden ennustetta sekä Koskelan seniorikeskuksen hankesuunnitelmaa.

Palvelusetelillä halutaan varmistaa kiireettömien lääkäripalvelujen saatavuus

Lautakunnalle esitetään, että helsinkiläisille voitaisiin tarvittaessa tarjota kiireettömiä terveysaseman, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ja neuvolalääkärin vastaanottopalveluja myös palvelusetelillä.

Helsingissä on kokeiluna tarjottu palvelusetelillä kiireettömiä lääkärinvastaanottopalveluja terveysasemilla. Kokeilu päättyy tämän vuoden lopussa.

”Kokemukset kokeilusta ovat olleet rohkaisevia. Palveluseteli on lisännyt asiakkaiden valinnanvapautta ja mahdollistanut heille kiireettömissä tilanteissa nopeamman pääsyn lääkärin vastaanotolle, kuin mitä olisimme itse voineet tarjota tilanteessa, jossa olemme siirtäneet työvoimaa koronapandemian hoitoon”, terveysasemien johtaja Timo Lukkarinen toteaa.

Terveysaseman kiireettömän lääkärin vastaanottopalvelun lisäksi esitetään, että palvelusetelillä voitaisiin tarvittaessa tarjota myös lääkärintarkastuksia koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa sekä neuvolassa.

Asiakas saisi esitetyillä palveluseteleillä tarvitsemansa kiireettömän lääkärin vastaanottopalvelun tai lääkärin tarkastuksen ja siihen liittyvät perustason laboratorio- ja kuvantamispalvelut sekä tarvittaessa tulkkipalvelun. Palvelusetelikäynnistä ei perittäisi asiakasmaksua ja asiakkaalla olisi aina oikeus saada halutessaan palvelu omalta terveysasemalta, neuvolasta tai koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta.

Lautakunta jätti asian 6.10. kokouksessa pöydälle.

Lisätietoa terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen, p. 09 310 42611, timo.lukkarinen@hel.fi


Sosiaali- ja terveystoimen toiminnan ja talouden ennuste
 

Lautakunnalle esitellään sosiaali- ja terveystoimen toiminnan ja talouden ennuste 31.8.2020 tietojen pohjalta. Vuosi on ollut poikkeuksellinen meneillään olevan koronapandemian vuoksi. Poikkeuksellinen vuosi näkyy toimialan toiminnan ja talouden ennusteessa.

Ennusteen mukaan koronapandemia aiheuttaa sosiaali- ja terveyspalveluissa tänä vuonna ainakin 43 miljoonan euron lisämenot. Ylityspaineen suuruus riippuu siitä, miten pandemia etenee syksyn aikana.

Koronapandemian vuoksi tälle vuodelle asetettuja kaikkia toiminnallisia tavoitteita ei tulla saavuttamaan. Esimerkiksi terveysasemien ja suun terveydenhuollon kiireetöntä palveluja on jouduttu vähentämään, kun henkilöstöä siirrettiin keväällä ja nyt toistamiseen syksyllä akuutin koronapandemian hoitoon.

Lisätietoa

Koskelaan uusi seniorikeskus 2024

Koskelaan Kunnalliskodintielle suunnitellaan uutta seniorikeskusta. Se korvaa nykyisen alueella sijaitsevan seniorikeskuksen ja kotihoidon huonokuntoiset tilat. Hanke on sosiaali- ja terveystoimen näkökulmasta kiireellinen.

Uuden seniorikeskuksen ensimmäiseen, jalustamaiseen kerrokseen sijoittuvat palvelukeskuksen ja päivätoiminnan tilat, kotihoidon tilat sekä liiketilaa. Kellarikerrokseen tulee pysäköintitilat, pukutilat sekä varasto- ja logistiikkatilat. Jalustan päälle rakennetaan kaksi neljäkerroksista osaa, joihin sijoittuu 224 palveluasuntoa yhteistiloineen.

Suunnitelman mukaan hanke tulee etenemään ripeästi niin, että rakentaminen aloitetaan maaliskuussa 2022 ja uusi rakennus on otettavissa käyttöön kevättalvella 2024.

Uuden seniorikeskuksen rakennuttaa Asuntotuotantotoimisto (Att) ja keskus tulee Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) hallintaan. Sosiaali- ja terveystoimi maksaa yhteistiloista vuokraa noin 37 500 euroa kuukaudessa. Hankkeen rakennuskustannukset ovat arviolta noin 72 miljoonaa euroa.

Sosiaali- ja terveyslautakunta antaa hankkeesta pyydetyn lausunnon Att:lle ja puoltaa osaltaan tätä tärkeätä hanketta.

Lisätietoa::

Kokouksen esityslista liitteineen on sosiaali- ja terveystoimialan verkkosivuilla.

Kokouksen päätöstiedote julkaistaan verkkosivuilla heti kokouksen jälkeen.

Yhteyshenkilöt

Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240

Tero Manninen
yksikön päällikkö
tero.manninen@hel.fi
p. 09 310 28885

Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, sosiaali- ja terveystoimiala
Helsingin kaupunki, sosiaali- ja terveystoimiala
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki

09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sote

Sosiaali- ja terveystoimi - hyvinvointia, terveyttä ja sosiaalista turvallisuutta helsinkiläisille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali- ja terveystoimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme