Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ennakkotiedote

2.10.2020 13:47:25 EEST | Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala | Tiedote

Jaa
Lautakunnan seuraava kokous on tiistaina 6. lokakuuta klo 16.15. alkaen. Lautakunta käsittelee tässä kokouksessa muun muassa lääkäripalvelujen hankkimista palvelusetelillä terveysasemille, neuvoloihin ja koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon.

Palvelusetelillä halutaan varmistaa kiireettömien lääkäripalvelujen saatavuus

Lautakunnalle esitetään, että helsinkiläisille voitaisiin tarvittaessa tarjota kiireettömiä terveysaseman, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ja neuvolalääkärin vastaanottopalveluja myös palvelusetelillä.

Helsingissä on kokeiluna tarjottu palvelusetelillä kiireettömiä lääkärinvastaanottopalveluja. Kokeilu päättyy tämän vuoden lopussa.

”Kokemukset kokeilusta ovat olleet rohkaisevia. Palveluseteli on lisännyt asiakkaiden valinnanvapautta ja mahdollistanut heille kiireettömissä tilanteissa nopeamman pääsyn lääkärin vastaanotolle, kuin mitä olisimme itse voineet tarjota tilanteessa, jossa olemme siirtäneet työvoimaa koronapandemian hoitoon”, terveysasemien johtaja Timo Lukkarinen toteaa.

Tämän vuoden aikana palveluseteleitä on myönnetty 5 500. ”Terveysasemien lääkäripalvelut ovat edelleen vahvasti omissa käsissämme. Tuotamme itse helsinkiläisille yli 400 000 lääkärin vastaanottokäyntiä vuodessa. Palveluseteli varmistaisi helsinkiläisille kiireettömän, mutta asiakkaan tarvitseman lääkärin avun kaikissa tilanteissa - esimerkiksi kun puramme pandemiatilanteen jälkeistä hoitovajetta tai kun meillä on lääkärivajetta”, Lukkarinen jatkaa.

Terveysaseman kiireettömän lääkärin vastaanottopalvelun lisäksi esitetään, että palvelusetelillä voitaisiin tarvittaessa tarjota myös lääkärintarkastuksia koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa sekä neuvolassa.

Tämän hetken kokeiluun verrattuna palveluseteliä halutaan laajentaa niin, että se sisältäisi tarvittaessa myös asiakkaan tarvitseman tulkkipalvelun.

Asiakas saisi esitetyillä palveluseteleillä tarvitsemansa kiireettömän lääkärin vastaanottopalvelun tai lääkärin tarkastuksen ja siihen liittyvät perustason laboratorio- ja kuvantamispalvelut sekä tarvittaessa tulkkipalvelun. Palvelusetelikäynnistä ei perittäisi asiakasmaksua ja asiakkaalla olisi aina oikeus saada halutessaan palvelu omalta terveysasemalta, neuvolasta tai koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta. Asiakas tai lapsen huoltaja valitsee, mistä hän haluaa palvelun.

Helsingissä on asetettu tavoitteeksi, että kiireettömissä tapauksissa lääkärin vastaanottoajan saisi keskimäärin kymmenessä päivässä. Seuraamme tämän tavoitteen saavuttamista T3 ajalla. Palveluseteli edistäsi tämän tavoitteen saavuttamista.

Lisätietoa terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen, p. 09 310 42611, timo.lukkarinen@hel.fi

Kokouksen esityslista liitteineen on sosiaali- ja terveystoimialan verkkosivuilla.

Kokouksen päätöstiedote julkaistaan verkkosivuilla heti kokouksen jälkeen.

Yhteyshenkilöt

Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240


Tero Manninen
yksikön päällikkö
tero.manninen@hel.fi
p. 09 310 28885


Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki

09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe

Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Nedskärningarna i finansieringen av Nyland är oacceptabla4.2.2026 12:37:22 EET | Pressmeddelande

Regeringens förslag till ändring av finansieringslagen skulle skära ned finansieringen av social-, hälso- och räddningstjänsterna i Nyland med hela 200 miljoner euro. Nylands andel av den totala nationella nedskärningen skulle uppgå till hälften av alla nedskärningar i landet. Regeringens proposition är avsiktligt konstruerad så att besparingarna riktas specifikt mot Nyland. I stället för att finansieringen fördelas utifrån behov föreslås regionpolitiskt motiverade enskilda ändringar i behovsfaktorerna för finansieringen. I Nyland skulle nedskärningen uppgå till 3,0 procent av finansieringen, medan den i övriga landet endast skulle vara 1,0 procent. Denna tredubbla nedskärning skulle genomföras permanent i välfärdsområdenas finansiering.

Uudenmaan rahoituksen leikkaukset eivät ole hyväksyttävissä4.2.2026 12:37:22 EET | Tiedote

Hallituksen rahoituslain muutosesitys leikkaisi Uudenmaan sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen rahoitusta peräti 200 miljoonaa euroa. Uudenmaan osuus koko maan rahoitusleikkauksesta olisi puolet koko maan leikkauksesta. Hallituksen esitys on tarkoitushakuisesti rakennettu niin, että säästöt saadaan kohdistettua nimenomaan Uudellemaalle. Tarveperusteisen rahoituksen kohdentumisen sijaan esitetään aluepoliittisesti ideoituja yksittäisiä muutoksia rahoituksen tarvetekijöihin. Uudellamaalla leikkaus olisi 3,0 prosenttia rahoituksesta, kun se muualla maassa olisi vain 1,0 prosentti. Tämä kolminkertainen leikkaus tehtäisiin pysyvästi alueiden rahoitukseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye