Sosiaali- ja terveyslautakunnan ennakkotiedote
Toiminnan ja talouden ennusteessa epävarmuustekijöitä
Koronaepidemia aiheuttaa edelleen vuonna 2022 kiireettömän hoidon ja palvelujen saatavuuden huomattavaa vähenemistä, poikkeusjärjestelyjä henkilöstön työtehtävissä sekä merkittäviä kustannuksia.
Koronan lisäksi epävarmuutta ennusteeseen tuovat koronaepidemian aikana syntyneen hoito- ja palveluvelan purun onnistuminen sekä Ukrainasta saapuvien sote-palvelujen järjestämisen laajuus.
Kaupunki on myöntänyt sosiaali- ja terveystoimialalle 45 miljoonan euron lisämäärärahan hoito- ja palveluvelan purkamiseen. Hoito- ja palveluvelkaa puretaan muun muassa palveluseteleillä, ostopalveluilla, henkilöstön lisä- ja ylitöillä, palkkaamalla lisähenkilöstöä ja pidentämällä palvelupisteiden aukioloaikoja. Hoito- ja palveluvelan purkamisen onnistumiseen vaikuttaa merkittävästi henkilöstön saatavuus.
Koronapandemia aiheuttaa tänä vuonna Helsingille arvion mukaan yli 90 miljoonan euron lisäkustannuksen. Lisäkustannuksia aiheuttavat muun muassa koronatestaus, henkilöstön lisätarpeet ja koronarokotukset.
Tämän vuoden talousarvioon ei ole varattu erillistä määrärahaa koronaepidemian hoitoon eikä Ukrainaista Helsinkiin saapuvien sote-palveluihin. Nämä tullaan esittämään ylityksinä.
Valtio on luvannut korvata koronaepidemian välittömät kustannukset kunnille ja kuntayhtymille täysimääräisenä. Valtioneuvoston kehysriihessä on myös luvattu korvata kunnille Ukrainasta saapuvien vastaanottopalveluista aiheutuvat kustannukset.
Ilman koronaepidemiasta, teknisistä ylityksistä ja Ukrainalaisten sote-palveluista muodostuvia lisäkustannuksia, sosiaali- ja terveyspalvelujen menojen ennustetaan toteutuvan tänä vuonna talousarvion mukaisena.
Lautakunnalle esitettävä ennuste perustuu helmikuun lopun toteumatietoihin.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) Helsingille tuottamien erikoissairaanhoidon palvelujen ennustetaan tammi - helmikuun tietojen perusteella ylittävän noin 30 miljoonalla eurolla kaupungin vuoden 2022 talousarvion.
Lisätietoa: Sampo Pajari, talous- ja suunnittelupäällikkö, p. 09 310 42246, sampo.pajari@hel.fi
Lausunto Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskuksen laajennussuunnitelmasta
Nykyistä Jauhokuja 4:ssä sijaitsevaa Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskusta esitetään laajennettavaksi, jotta se pystyy vastaamaan kasvavan väestön sosiaali- ja terveyspalvelujen tarpeeseen.
Laajennettuun terveys- ja hyvinvointikeskukseen tulee sosiaali- ja terveyspalvelujen lisäksi laboratorio- ja kuvantamispalveluja. Tarkoituksena on jatkossa tarjota asukkaille palveluja laajemmilla aukioloajoilla.
Laajennettuihin tiloihin on mahdollista siirtää Kontulan ja Kivikon terveysasemien palvelut. Niiden tilat eivät enää toiminnallisesti eivätkä teknisesti vastaa nykyisiä vaatimuksia, eikä niitä ole mahdollista eikä kannattavaa korjata. Kontulaan on suunnitteilla kokonaan uusi lähipalvelupiste.
Uudet tilat suunnitellaan muuntojoustaviksi ja ne suunnitellaan siten, että ne ovat toimivat myös mahdollisissa tulevissa epidemioissa. Rakennukseen tulee useita erillisiä sisäänkäyntejä, ja tilat ovat helposti tarvittaessa erotettavissa toisistaan.
Terveys- ja hyvinvointikeskuksen laajennus on suunniteltu toteutettavaksi 2024–2025 ja se on tarkoitus ottaa käyttöön alkuvuonna 2026. Rakennuskustannukset ovat enimmillään 66,2 miljoonaa euroa (ilman arvonlisäveroa).
Lautakunta antaa lausunnon Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskuksen laajennuksen tarveselvityksestä ja hankesuunnitelmasta kaupunkiympäristön toimialalle. Lautakunta jätti asian edellisessä kokouksessa pöydälle.
Lisätietoa: johtava arkkitehti Pirjo Sipiläinen, p. 09 310 42256, pirjo.sipilainen@hel.fi
Kokouksen esityslista liitteineen on sosiaali- ja terveystoimialan verkkosivuilla.
Kokouksen päätöstiedote julkaistaan verkkosivuilla heti kokouksen jälkeen.
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240
Outi Huida
yksikön päällikkö
outi.huida@hel.fi
p. 09 310 27929
Markus Snellman
viestintäasiantuntija
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Ta reda på hur din livsstil påverkar din risk för att bli sjuk11.9.2025 12:35:55 EEST | Pressmeddelande
MedicubeX-självmätningspunkterna och Omaolo-hälsokontrollen fungerar nu tillsammans. Genom att först göra mätningar och sedan en hälsokontroll på samma enhet kan du ta reda på hur exempelvis ditt psykiska välbefinnande och din livsstil påverkar din beräknade livslängd och din risk för att bli sjuk. Kontrollen ger dig en omfattande rapport om din hälsa.
Selvitä miten elintapasi vaikuttavat riskiisi sairastua11.9.2025 12:35:55 EEST | Tiedote
MedicubeX-itsemittauspisteet ja Omaolo-terveystarkastus toimivat nyt yhdessä. Tekemällä ensin mittaukset ja sitten samalla laitteella terveystarkastuksen voit selvittää, miten esimerkiksi henkinen hyvinvointisi ja elintapasi vaikuttavat arvioituun elinikääsi ja riskiisi sairastua. Tarkastus antaa kattavan raportin terveydentilastasi.
Hoitohenkilökunnan ammattitaito, asiantuntemus ja ystävällisyys kerää kiitosta asiakkailta11.9.2025 09:28:12 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelujen suosittelulukema jatkaa korkealla tasolla. Erityisesti puhelinpalveluiden suosittelu on parantunut päivystysavussa, vammaisneuvonnassa ja neuvoloiden keskitetyssä ajanvaraus- ja neuvontapuhelimessa. Eniten palautteita on annettu terveys- ja päihdepalveluissa, joissa kiitosta ovat saaneet henkilökunnan toiminta ja palvelun saatavuus.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätöstiedote 9.9.9.9.2025 20:27:01 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 9. syyskuuta 2025. Lautakunta päätti tässä kokouksessa muun muassa toimialan vuoden 2026 talousarvioehdotuksesta ja vuosien 2026 - 2028 taloussuunnitelmaehdotuksesta. Kokouksen päätöstiedote on julkaistu kaupungin verkkosivuilla.
Helsinki avaa Kyläsaareen Uusix-torin – kierrätystuotteilla tuetaan kaupungin sosiaalityötä9.9.2025 09:39:22 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki avaa Uusix-torin 10.9. Kyläsaareen. Torilla myydään kaupungin käytöstä poistettuja kalusteita, kunnostettuja tietokoneita ja polkupyöriä sekä Aikuisten työtoiminnassa valmistettuja tuotteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme