Sosiaali- ja terveyslautakunnan ennakkotiedote
4.11.2022 15:41:27 EET | Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala | Tiedote
Talouden ja toiminnan ennusteessa edelleen epävarmuutta
Koronaepidemia ja Ukrainasta saapuvien sote-palvelujen järjestäminen aiheuttavat edelleen kiireettömän hoidon ja palvelujen saatavuuden huomattavaa vähenemistä, poikkeusjärjestelyjä henkilöstön työtehtävissä sekä merkittäviä lisäkustannuksia. Epävarmuutta loppuvuoden talouden ennusteeseen tuovat lisäksi energian ja raaka-aineiden kohonneet kustannukset.
Kaupunki on myöntänyt sosiaali- ja terveystoimialalle tälle vuodelle 45 miljoonan euron lisämäärärahan koronaepidemian aiheuttaman hoito- ja palveluvelan purkamiseen. Hoito- ja palveluvelkaa on pyritty purkamaan omien toimintamallien, työnjaon ja johtamisen kehittämisellä, palveluseteleillä ja ostopalveluilla, lisä- ja ylitöillä sekä palkkaamalla lisähenkilöstöä. Suurin riski hoito- ja palveluvelan purkamiselle on henkilöstön riittävyys.
Korona aiheuttaa tänä vuonna Helsingille vähintään 66,5 miljoonan euron lisäkustannuksen. Lisäkustannuksia aiheuttavat erityisesti koronatestaus, henkilöstön lisätarpeet ja koronarokotukset.
Sosiaali- ja terveystoimen talousarvioon ei ole varattu tälle vuodelle erillistä määrärahaa koronaepidemian hoitoon eikä Ukrainasta Helsinkiin saapuvien sote-palveluihin. Nämä tullaan esittämään ylityksinä. Ylitysesitys on tämän kokouksen asialistalla. Tämän hetken arvion mukaan valtionavustus kattaisi kuitenkin vain noin 68 prosenttia Helsingille aiheutuneista koronakustannuksista.
Ilman koronaepidemiasta ja Ukrainalaisten sote-palveluista muodostuvia lisäkustannuksia sosiaali- ja terveyspalvelujen menojen ennustetaan toteutuvan tänä vuonna lähelle suunniteltua. Menojen ennustetaan ylittyvän vain 11 miljoonalla eurolla. Suurin ylityspaine on vammaispalvelujen erityisen vaativassa laitoshoidossa.
Lautakunnalle esitettävä ennuste perustuu elokuun lopun toteumatietoihin.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) Helsingille tuottamien erikoissairaanhoidon palvelujen ja sairaanhoitopiirin alijäämän jäsenmaksulisäyksen yhteenlaskettu menolisäys on Helsingille tälle vuodelle arviolta noin 29 miljoonaa euroa. Ennuste perustuu HUSin palvelujen osalta heinäkuun lopun tilanteeseen.
Lisätietoa: Sampo Pajari, talous- ja suunnittelupäällikkö, p. 09 310 42246, sampo.pajari@hel.fi
Etävastaanottojen asiakasmaksu
Lautakunta jatkaa etävastaanoton asiakasmaksujen periaatteiden käsittelyä. Lautakunta jätti asian edellisessä kokouksessa pöydälle.
Lautakunnalle esitetään, että vuoden 2023 alusta sosiaali- ja terveydenhuollon etävastaanottokäynneistä perittäisiin asiakkailta maksu, joka olisi 80 prosenttia vastaavan lähikäynnin maksusta. Asiakasmaksu perittäisiin vain niistä etäkäynneistä, joiden vastaavat lähikäynnit ovat maksullisia.
Nyt esitettävä asiakasmaksu koskisi tällä hetkellä lääkinnällisen kuntoutuksen etäterapiakäyntejä, geriatrian poliklinikan lääkärin tai psykologin etäkäyntejä sekä suun terveydenhuollon hoitajan ja hammaslääkärin etäkäyntejä.
Terveysaseman lääkärin ja hoitajan, neuvolan, ehkäisyneuvonnan, perhevalmennuksen, ravitsemus- ja jalkaterapian, aikuisten puheterapian sekä 1-vuotiaiden ja ensimmäistä lastaan odottavien perheiden suun terveydenhuollon etäkäynnit olisivat jatkossakin maksuttomia.
Lisätietoa: asiakasmaksupäällikkö Ulla Hautamäki, p. 09 310 43604,
ulla.hautamaki@hel.fi
Kokouksen esityslista liitteineen on sosiaali- ja terveystoimialan verkkosivuilla. Kokouksen päätöstiedote julkaistaan verkkosivuilla heti kokouksen jälkeen.
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240
Outi Huida
yksikön päällikkö
outi.huida@hel.fi
p. 09 310 27929
Markus Snellman
viestintäasiantuntija
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaToinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 24.3. kokouksen ennakkotiedote20.3.2026 14:17:40 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla on kokous tiistaina 24. maaliskuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee tässä kokouksessa muun muassa toimialan omavalvonnan vuosikatsausta 2025.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 10.3. kokouksen päätöstiedote10.3.2026 18:34:55 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 10. maaliskuuta. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Tervetuloa Helsingin vammaispalvelujen asukasiltaan!10.3.2026 15:05:09 EET | Tiedote
Asukasilta järjestetään tiistaina 24. maaliskuuta klo 16.30–18 Kaupungintalon Tapahtumatorilla, os. Pohjoisesplanadi 11–13. Tilaisuuteen voi osallistua myös etäyhteyksin Teamsin kautta. Asukasiltaan ovat tervetulleita kaikki Helsingin vammaispalveluista kiinnostuneet. Tilaisuus järjestetään suomeksi.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 10.3. kokouksen ennakkotiedote6.3.2026 14:56:53 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla on kokous tiistaina 10. maaliskuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee tässä kokouksessa muun muassa toimialan vuoden 2025 tilinpäätöstä ja toimintakertomusta sekä jatkaa iäkkäiden ympärivuorokautisen palveluasumisen hankinnan käsittelyä.
Stadin sote ja brankkari: perhekeskuksista löytyvät tyytyväisimmät asiakkaat27.2.2026 10:25:15 EET | Tiedote
Kinaporin seniorikeskus täytti pyöreitä vuosia. Palvelustrategia näyttää suuntaa tulevaisuuteen. Työparit tavoittavat apua tarvitsevia nuoria. Uusin Stadin sote ja brankkari -uutiskirje on täynnä mielenkiintoisia aiheita Helsingin sote- ja pelastuspalveluista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme