Sosiaali- ja terveyslautakunta kokoontuu 18.12.
14.12.2018 10:41:56 EET | Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala | Tiedote
Sote-palvelujen uudistamista jatketaan Helsingissä
Nopeammin kiireettömään hoitoon terveysasemalle ja hammashoitoon, lisää sairaanhoitajia kotihoitoon, laajempia etähoidon ja -kuntoutuksen ja sähköisen asioinnin mahdollisuuksia. Muun muassa tätä luvataan helsinkiläisille ensi vuonna.
Helsingissä jatketaan ensi vuonnakin rohkeasti sote-palvelujen uudistamista vakiinnuttamalla koko kaupunkiin perhekeskus-, terveys- ja hyvinvointikeskus- ja monipuolinen palvelukeskus -toimintamallit. Kesällä 2019 Kallioon avataan kaupungin kolmas perhekeskus.
Ikääntyneiden, erityisesti yli 75-vuotiaiden määrä lisääntyy Helsingissä. Tärkeinä palvelujen uudistamisen painopisteinä onkin kotihoidon kehittäminen ja asiakkaiden osallisuuden lisääminen osana omaa palveluaan ja niiden kehittämistä. Myös ympärivuorokautisen hoidon riittävyyttä seurataan ja varmistetaan, että se vastaa helsinkiläisen ikääntyneiden hoidon ja hoivan tarpeita.
Sosiaali- ja terveystoimen käyttösuunnitelmassa kuvataan, miten helsinkiläisten sosiaali- ja terveyspalveluja uudistetaan ja kehitetään sekä miten sosiaali- ja terveystoimi toteuttaa kaupungin strategiaa toiminnassaan vuonna 2019.
Käyttösuunnitelmaesityksen liitteenä ovat sosiaali- ja terveystoimen palvelukokonaisuuksien budjetit ensi vuodelle. Ne on laadittu kaupunginvaltuuston (28.11.2018) sosiaali- ja terveystoimelle osoittamien määrärahojen mukaisina.
Lisätietoa: toimialajohtaja Juha Jolkkonen, p. 09 310 42215, juha.jolkkonen@hel.fi
Kamppiin esitetään terveys- ja hyvinvointikeskusta uudisrakennuksena
Helsinki haluaisi keskittää sote-palveluja Kamppiin, asiakkaiden kannalta keskeiseen ja liikenteellisesti erinomaisesti saavutettavaan paikkaan.
Lautakunnalta pyydetään lausuntoa keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen hankesuunnitelmasta, jossa esitetään, että uutta keskusta varten rakennettaisiin uudisrakennus Kampin Sähkötalon ja Autotalon väliin, osittain Kampin metroaseman päälle.
Kamppiin haluttaisiin keskittää tällä hetkellä hajallaan olevia, lähinnä aikuisille tarkoitettuja sosiaali- ja terveyspalveluja. Terveys- ja hyvinvointikeskuksesta tarjottaisiin helsinkiläisille terveysasemapalveluja, psykiatria- ja päihdepalveluja, nuorten- ja aikuisten sosiaalipalveluja, fysioterapia- ja toimintaterapiapalveluja sekä laboratorio- ja kuvantamispalvelut laajoilla aukioloajoilla.
Jotta keskukseen mahtuisi näin laajat palvelut asiakkaille, esitetään että uudelle keskukselle lohkaistaisiin tiloja lisäksi viereistä Sähkötalosta, joko toisesta kerroksesta tai ylemmältä kellaritasolta.
Lopullinen päätös uuteen keskukseen keskitettävistä palveluista tehtäisiin lautakunnan aikaisemmin päätöksen mukaisesti sen jälkeen, kun on käytössä tieto maakunta- ja soteuudistuksesta sekä valinnavapautta koskevista lakien sisällöistä.
Uuden keskuksen tilat suunniteltaisiin monikäyttöisiksi ja helposti muunneltaviksi. Näin ne palvelisivat hyvin myös mahdollisia tulevia sote-ratkaisuja
Suunnitelman mukaan keskus rakennettaisiin vuosina 2022 - 2025, ja se avaisi ovensa asiakkaille vuoden 2026 alkupuolella. Uudisrakennuksen toteuttaminen edellyttää asemakaavan muutosta. Rakentamisen kokonaiskustannusarvio tässä vaiheessa on noin 74 miljoonaa euroa.
Lisätietoa:
- vs. tilapalvelupäällikkö Pirjo Sipiläinen, p. 09 310 42256, pirjo.sipilainen@hel.fi
- Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen hankesuunnitelma
Kokouksen esityslista liitteineen on sosiaali- ja terveystoimialan verkkosivuilla. Päätöstiedote julkaistaan verkkosivuilla heti kokouksen jälkeen.
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240
Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaToinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 24.3. kokouksen ennakkotiedote20.3.2026 14:17:40 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla on kokous tiistaina 24. maaliskuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee tässä kokouksessa muun muassa toimialan omavalvonnan vuosikatsausta 2025.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 10.3. kokouksen päätöstiedote10.3.2026 18:34:55 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 10. maaliskuuta. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Tervetuloa Helsingin vammaispalvelujen asukasiltaan!10.3.2026 15:05:09 EET | Tiedote
Asukasilta järjestetään tiistaina 24. maaliskuuta klo 16.30–18 Kaupungintalon Tapahtumatorilla, os. Pohjoisesplanadi 11–13. Tilaisuuteen voi osallistua myös etäyhteyksin Teamsin kautta. Asukasiltaan ovat tervetulleita kaikki Helsingin vammaispalveluista kiinnostuneet. Tilaisuus järjestetään suomeksi.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 10.3. kokouksen ennakkotiedote6.3.2026 14:56:53 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla on kokous tiistaina 10. maaliskuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee tässä kokouksessa muun muassa toimialan vuoden 2025 tilinpäätöstä ja toimintakertomusta sekä jatkaa iäkkäiden ympärivuorokautisen palveluasumisen hankinnan käsittelyä.
Stadin sote ja brankkari: perhekeskuksista löytyvät tyytyväisimmät asiakkaat27.2.2026 10:25:15 EET | Tiedote
Kinaporin seniorikeskus täytti pyöreitä vuosia. Palvelustrategia näyttää suuntaa tulevaisuuteen. Työparit tavoittavat apua tarvitsevia nuoria. Uusin Stadin sote ja brankkari -uutiskirje on täynnä mielenkiintoisia aiheita Helsingin sote- ja pelastuspalveluista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme