Demarinaiset

Sosiaali- ja terveyspalvelut on turvattava

Jaa
Sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuudesta ja laadusta huolehtiminen on vastuullista päätöksentekoa. Viimeaikaiset uutiset päivystysaikojen venymisestä jopa kymmeneen tuntiin kertovat hyvinvointipalveluihin kohdistuneesta paineesta. Pitkät hoitojonot ovat seurausta koronan aiheuttamasta hoitovelasta ja hoitajapulasta.

Hoitovelan purkamiseksi ja ihmisten hoitoonpääsyn turvaamiseksi Marinin hallitus päätti lisätalousarviossa ohjata 500 miljoonaa euroa rahoitusta hyvinvointialueille. Tämä oli tärkeä päätös ihmisten hyvinvoinnin parantamiseksi. 

“Taloudellisten resurssien ohjaaminen ennaltaehkäiseviin ja varhaisiin hyvinvointipalveluihin on arvovalinta. Pitkään valmisteltu sote- uudistus antaa tarvittavat rakenteet ja työkalut hyvinvointipalvelujen turvaamiseksi”, Demarinaisten puheenjohtaja Tytti Tuppurainen kommentoi.  

Tulevaisuudessa on tärkeä pitää huolta siitä, että hoitoon pääsee seitsemän vuorokauden kuluessa. Hoitopolku on tehtävä katkeamattomaksi ja saavutettavaksi. Yksityisellä palvelutuotannolla on oma roolinsa palveluiden saatavuuden turvaamisessa ja parantamisessa julkisen terveydenhoidon tukena. On kuitenkin muistettava, että vastuu palveluista on kaikissa tilanteissa hyvinvointialueilla, joten julkisen terveydenhoidon on oltava koko järjestelmän perusta. 

Hoitovelkaa purkamaan tarvitaan lisää osaajia, sillä kaikkea ei voi korvata kehittyvällä teknologialla. Meillä on ensiluokkaisen osaavaa sote-henkilöstöä, jonka työolojen ja -hyvinvoinnin on oltava kunnossa. Hyvinvointivaltion turvaamiseen tarvitaan myös työperäistä maahanmuuttoa. 

Suomalaiset ansaitsevat saavutettavat ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut. Työ palveluiden kehittämiseksi jatkuu jokaisella hyvinvointialueella. On keskeistä, että sosiaali- ja terveyspalveluiden resurssit turvataan myös jatkossa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Demarinaiset
Siltasaarenkatu 18-20 C, 6. krs. 00530 HELSINKI


https://www.demarinaiset.fi/

Sosialidemokraattiset Naiset (Demarinaiset) on Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen naisjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demarinaiset

Orpon oikeistohallitus valitsi suosia suurituloisia miehiä25.4.2025 18:54:51 EEST | Tiedote

Moni perheellinen ja matalapalkka-alalla työskentelevä saattoi hetken ilahtua nähdessään uutiset hallituksen ilmoittamista veronkevennyksistä. Lähemmin tarkasteltuna kuitenkin huomaa, että hallituksen puoliväliriihessä tehdyt päätökset eivät hyödytä pienituloisempaa, usein naisvaltaisella alalla työskentelevää naista. Sen sijaan eurot valuvat suurituloisimpien, useimmiten miesten, lompakoihin.

Tätäkö Orpon hallitukselle tarkoittaa inhimillisyys?28.3.2025 19:30:11 EET | Tiedote

Orpon hallitus kertoi eilen (27.3.) osan päättämistään 170 miljoonan euron säästöistä, jotka hallitus aikoo tehdä sosiaali- ja terveyspalveluihin. Nyt kerrotut säästökohteet ovat lastensuojelu, vammaispalvelut ja kotihoidonpalvelut. Esimerkiksi vanhusten kotihoidosta vähennetään jopa satoja tuhansia kotikäyntejä ja korvataan niitä teknologialla. Hallitus jätti yhä kertomatta, mistä se aikoo leikata vielä sata miljoonaa euroa.

Gynekologisten palvelujen saatavuus asettaa naiset epätasa-arvoiseen asemaan21.3.2025 08:54:59 EET | Tiedote

Eduskunnassa äänestettiin keskiviikkona (19.3.) Kela-korvauksista. SDP:n eduskuntaryhmä äänesti hedelmöityshoitoja koskevaa esitystä vastaan, sillä se syrjii itsellisiä naisia ja naispareja rajatessaan heidät korvausten ulkopuolelle. SDP tuki kuitenkin Kela-korvausten korotuksia gynekologikäynneille ja suun terveydenhuoltoon. Demarinaisten puheenjohtaja ja SDP:n kansanedustaja Helena Marttila perustelee äänestysratkaisua yhdenvertaisuudella ja tasa-arvolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye