Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan ennakkotiedote
Lautakunnalle esitetään, että terveysaseman lääkärin vastaanoton palvelusetelin arvoa nostettaisiin. Samalla esitetään, että palveluseteliin otettaisiin mukaan ajokorttitodistus ja T-todistus.
Palveluseteli nopeuttaa osaltaan helsinkiläisten kiireettömään hoitoon pääsyä ja parantaa palvelujen saatavuutta tilanteessa, jossa puretaan koronapandemian aiheuttamaa hoitovelkaa ja varaudutaan hoitotakuun tiukentumiseen syksyllä 2023.
Yleislääkärin vastaanottokäynti on helsinkiläisille maksuton sekä terveysasemalla että yksityislääkärillä kaupungin myöntämällä palvelusetelillä. Ajokorttitodistuksesta ja T-todistuksesta asiakas sen sijaan maksaa molemmissa saman omavastuuosuuden kuin nykyisinkin. T-todistuksen maksu asiakkaalle on 40,90 ja ajokorttitodistuksen 49,20 euroa.
Yleislääkärivastaanoton palveluseteli on ollut Helsingissä pysyvästi käytössä jo vuodesta 2021 lähtien. Ennen varsinaista käyttöönottoa palveluseteliä kokeiltiin reilun puolentoista vuoden ajan. Palveluseteleitä myönnettiin vuonna 2021 lähes 18 500 ja vuonna 2022 noin 12 000. Palveluselin kustannukset olivat kaupungille vuonna 2021 noin 1,4 miljoonaa ja vuonna 2022 noin miljoona euroa.
Lisätietoa: johtava ylilääkäri Riitta Hietala, riitta.hietala@hel.fi, p. 09 310 6979.
Kokouksen esityslista liitteineen on sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan verkkosivuilla.
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-SaariViestintä- ja osallisuuspäällikkö
Puh:09 310 42240jaana.juutilainen-saari@hel.fiOuti HuidaYksikön päällikkö, palvelu- ja henkilöstöviestintä
Puh:09 310 27979outi.huida@hel.fiMarkus SnellmanViestintäasiantuntija
Puh:09 310 42619markus.snellman@hel.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta

Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätöstiedote 6.6.6.6.2023 19:13:20 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta piti kokouksen tiistaina 6. kesäkuuta. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla. Lautakunta pitää kevätkauden viimeisen kokouksen tiistaina 20. kesäkuuta.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan ennakkotiedote2.6.2023 12:50:55 EEST | Tiedote
Lautakunnan kokous on tiistaina 6. kesäkuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee muun muassa kotihoidon palvelujen sekä hätämajoituksen ja tilapäisen asumisen hankintoja. Lautakunnalle myös esitetään, että Helsinki lahjoittaisi Ukrainan pelastuslaitokselle neljä ensihoitoyksikköä.
Apinarokkorokotetta tarjotaan kaikilla terveysasemilla31.5.2023 13:05:41 EEST | Tiedote
Rokotetta tarjotaan 1.6.2023 lähtien terveysasemilla 18 vuotta täyttäneille helsinkiläisille miehille, joilla on suurin riski saada apinarokkotartunta. Rokotteen saa ainoastaan ajanvarauksella.
Perheiden kokemukset neuvolasta ja synnytyssairaalasta ovat pääosin hyviä – tavoitteena entistä yksilöllisemmät palvelut24.5.2023 09:27:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki ja HUS selvittivät synnyttäneiden äitien ja perheiden kokemuksia neuvolasta ja synnytyssairaalasta. Perhemyönteisyyteen oltiin pääosin tyytyväisiä.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätöstiedote 23.5.23.5.2023 20:58:18 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta kokoontui tiistaina 23.5. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla. Kokouksen esityslista liitteineen löytyy samalta sivulta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme