Sosiaalialan korkeakoulutusta ja työolosuhteita kehitettävä määrätietoisesti
Työryhmän ehdotukset ovat pääosin linjassa Talentian koulutuspoliittisten tavoitteiden kanssa. Talentian tavoitteena on ollut muun muassa edistää joustavampia opintopolkuja sosiaalialan korkeakoulutetuille.
– Olemme tyytyväisiä siihen, että työryhmä on ollut ehdotuksista hyvin yksimielinen. On tärkeää, että korkeakoulut vievät eteenpäin hankkeen ehdotuksia. Sekä yliopistoissa että ammattikorkeakouluissa on varmistettava laadukas tutkinto-opetus, jotta opiskelijat saavuttavat opinnoissaan sen osaamisen, mitä laillistetuilta sosiaalihuollon ammattihenkilöiltä edellytetään. Tämä edellyttää myös korkeakoulujen rahoituksen kehittämistä, sanoo Talentian erityisasiantuntija Jaana Manssila.
Hanketyöryhmä ehdottaa monia toimia, joilla helpotettaisiin sosiaali- ja terveysaloille suuntautuneiden opiskelijoiden liikkuvuutta ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välillä. Sosiaalialla esimerkiksi yliopistojen tulisi yhtenäistää täydentävien opintojen vaatimuksensa ja käytännöt, joilla aikaisemmin hankittu osaaminen tunnustetaan.
– Hankkeen ehdotusten mukaisesti yliopistojen on välttämätöntä aloittaa valmistelu sellaisesta mallista, jossa pelkkää maisterin tutkintoa suorittamaan valitulta opiskelijalta edellytettäisiin sosiaalityön kandidaatin tutkintoon sisältyvien opintojen täydentämistä enintään 60 opintopisteen verran ja samalla niin, että sosiaalityön ammattipätevyysvaatimukset täyttyvät, Manssila sanoo.
Hanketyöryhmän linjauksissa on otettu huomioon voimassa oleva korkeakoululainsäädäntö ja ammattihenkilölainsäädäntö, joiden pohjalta työryhmä on rakentanut ehdotuksensa. Kehittämistyön on tarkoitus jatkua seuraavalla hallituskaudella.
Koulutuksen tuettava urakehitystä
Sosiaali- ja terveysalalla on pitkäkestoinen vaje osaavasta henkilöstöstä koko maassa. Alalla tarvitaan korkeakoulutettua henkilöstöä, jolla on riittävä perusosaaminen, mutta myös erikoistunutta osaamista, raportti osoittaa.
– Sosiaalialan osaamista tarvitaan suomalaisessa yhteiskunnassa laajasti. Alan pito- ja vetovoima edellyttävät, että sosiaalialan korkeakoulutettujen työolosuhteita kehitetään määrätietoisesti. Tehtävänkuvien, työnjaon ja palkkauksen on vastattava osaamista ja työn vaativuutta, Manssila sanoo.
Sosiaalialan asiantuntijat päivittävät usein osaamistaan omalla rahalla. Talentia vaatii työnantajilta merkittävämpää panostusta työntekijöiden jatkuvaan oppimiseen. Työnantajan tulisi varata nykyistä suuremmat määrärahat ja mahdollisuudet työntekijöidensä osaamisen kehittämiseen.
– Laadukas korkeakoulututkinto ja työnantajien tarjoama mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen varmistavat sosiaalihuollon kehittymisen asiakasturvallisesti ja ammattieettisesti, Manssila painottaa.
Hankkeen ehdotusten mukaan sosiaali- ja terveysministeriön johdolla käynnistetään ensi hallituskaudella sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattilaisten tulevaisuuden osaamistarpeiden ja työnjakojen kehittämisen tarkastelu yhteistyössä hyvinvointialueiden, korkeakoulujen ja keskeisten sidosryhmien kanssa.
Opetus- ja kulttuuriministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön välinen hanketyöryhmä käsitteli korkeakoulututkintoa täydentävän koulutuksen nykytilaa ja haasteita 10.5.2021–28.2.2023.
Tutustu hanketyöryhmän loppuraporttiin >>
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana ManssilaErityisasiantuntija
Puh:09 3158 6025jaana.manssila@talentia.fiTietoja julkaisijasta

Ratamestarinkatu 11
00520 HELSINKI
Vaihde: +358 9 3158 6000, toimisto@talentia.fihttps://www.talentia.fi
Ammattijärjestö Talentia ajaa ja valvoo korkeasti koulutettujen sosiaalialan ammattilaisten palkkauksellisia ja ammatillisia etuja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Yksityisen sosiaalipalvelualan lakko on alkanut – sosiaalialan korkeakoulutettujen venymiset on venytty23.5.2023 07:05:00 EEST | Tiedote
Lakot yksityisissä päiväkodeissa ja ympärivuorokautisen palveluasumisen kohteissa ovat alkaneet tänään 23.5. Lakko yksityisissä päiväkodeissa alkoi klo 00.01 ja päättyy 24.5. klo 23.59. Ympärivuorokautisen palveluasumisen kohteita koskeva lakko alkoi myös klo 00.01 ja päättyy 27.5. klo 23.59.
Yksityisen sosiaalipalvelualan lakko alkaa – sosiaalialan korkeakoulutettujen venymiset on venytty22.5.2023 11:43:51 EEST | Tiedote
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle ei ole syntynyt uutta työehtosopimusta, joten lakot yksityisissä päiväkodeissa ja ympärivuorokautisen palveluasumisen kohteissa alkavat huomenna 23.5.
Talentialta uudet lakkovaroitukset yksityisiin päiväkoteihin ja lastensuojelulaitoksiin16.5.2023 14:35:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on tänään 16.5. jättänyt uusia lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle.
Talentia: Uusi ylityö- ja vuoronvaihtokielto yksityiselle sosiaalipalvelualalle16.5.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on julistanut uuden ylityö- ja vuoronvaihtokiellon yksityiselle sosiaalipalvelualalle.
Sosiaalihuolto ja varhaiskasvatus esille hallitusneuvotteluissa: ”Sosiaalihuolto ei ole talouden taakka”11.5.2023 07:52:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry kehottaa hallitusneuvottelijoita nostamaan keskusteluun sosiaalihuollon ja varhaiskasvatuksen aiheita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme