SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

Sosiaalibarometri 2021: Palveluissa epäonnistuttu kaikkein heikoimpien tukemisessa

Jaa
Tuore Sosiaalibarometri osoittaa, että palvelujärjestelmämme ei onnistunut auttamaan kaikkia ihmisryhmiä koronavuoden aikana. Sosiaalityöntekijöiden huoli lisääntyi merkittävästi erityisesti ihmisistä, joilla on ongelmia mielenterveyden (+23 %) tai päihteiden kanssa (+15 %) tai joilla on muita elämänhallinnan vaikeuksia (+6 %). Huoli yksinäisyydestä sen sijaan väheni vuoden aikana 14 prosenttia.

Sosiaalibarometri osoittaa, että palvelujärjestelmä onnistuu tukemaan ihmisiä, joiden ongelmat ovat selkeitä ja yksinkertaisia. Esimerkiksi ruoka-apua, asunto- ja etuusasioita on pystytty hoitamaan hyvin. Mitä vaikeampia ja monisyisempiä ongelmat ovat, sitä heikommin koronakriisissä pystyttiin tarjoamaan apua. Sosiaalityöntekijöiden mielestä huonosti tai melko huonosti pystyttiin vastaamaan erityisesti mielenterveyspalveluihin pääsyä odottavien (52 %) sekä niiden, jotka eivät pystyneet hyödyntämään etä- ja digipalveluita (47 %) ja muuten toimintakyvyltään heikkojen ihmisten (51 %) tarpeisiin.

”Tulokset huolestuttavat. Näyttää, että sosiaaliturvajärjestelmämme epäonnistuu pahimmin juuri siinä, mikä on sosiaalityön ydin, kaikista heikoimpien ihmisten auttamisessa. Mitä syvempi ihmisen hätä on, niin sitä huonommin siihen pystytään vastaamaan”, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Minna Kivipelto.

Erityisen vaikeassa tilanteessa olevien ihmisten palveluihin panostamista on pidetty tärkeänä, mutta tarvittavia toimia ei ole kyetty tekemään. Vaikeissa tilanteessa eläville ihmisille soveltuvaa etsivää ja jalkautuvaa työtä lisättiin koronavuoden aikana varsin vähän, tämän mainitsi vain 19 prosenttia. Sen sijaan satsattiin tuntuvasti etä- ja digipalveluihin, myös ikääntyneillä.

”On iso harha, jos poikkeusoloissa odotamme, että kaikilla on kyky hakea itse aktiivisesti apua. On paljon ihmisiä, nuorista vanhoihin, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat jo normaalioloissa tukea palveluihinsa. Sosiaalibarometrin tulokset näyttävät selvästi, että osa ihmisistä on syrjäytetty koronavuonna palvelujärjestelmän ulkopuolelle”, SOSTEn tutkija Anne Eronen sanoo.

Järjestöjen tukea ja apua tarvittiin paikkaamaan julkisen sektorin aukkoja

Koronaepidemian aikana julkisia palveluja ovat täydentäneet muiden toimijoiden tarjoamat tukimuodot sekä läheisten ja lähiyhteisön apu. Sosiaalibarometrin 2021 mukaan muiden toimijoiden rooli julkisen sektorin rinnalla vahvistui koronavuoden aikana. Järjestöjen, seurakuntien ja vapaaehtoisten tarjoamassa tuessa painottui käytännön apu, kuten ruoka- ja asiointiapu. Lisäksi toimijat tarjosivat neuvontaa ja psykososiaalista tukea.

Sekä sosiaali- ja terveysjohtajat että sosiaalityöntekijät arvioivat seurakuntien, järjestöjen, vapaaehtoisten ja läheisten roolin koronaepidemian aikana merkittäväksi. Julkisen sektorin ulkopuoliset toimijat lievensivät koronaepidemian vaikutuksia niin omalla toiminnallaan kuin kuntien kumppaneina.

Moni sosiaalityöntekijä kertoi lisänneensä syksyllä yhteistyötä järjestöjen ja seurakuntien kanssa edeltävään kevääseen verrattuna. Sosiaalityöntekijöistä valtaosa ohjasi asiakkaitaan vähintään satunnaisesti järjestöjen ja seurakuntien tuen ja toiminnan piiriin.

Sosiaali- ja terveysjohtajista 46 prosenttia odottaa järjestöjen toimia myös koronaepidemian jälkihoidossa.

“Järjestöt sopeuttivat koronavuonna nopeasti toimintaansa, jotta akuutissa avuntarpeessa olevat ihmiset saivat ruokaa, lääkkeitä ja lievitystä yksinäisyyteen. Tässä on rakentunut hyvää yhteistyötä paikallistasolla. Kunnissa on nyt kovia odotuksia myös sille, että järjestöt ovat mukana ratkaisemassa koronan syventämiä ongelmia, kuten yksinäisyyttä ja mielenterveyshaittoja. Paikallistasolta tulevan tunnustuksen soisi näkyvän myös siinä, että riippumattomalle kansalaistoiminnalle turvataan rahoitus jatkossakin,” vetoaa SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas.
    

Sosiaalibarometri 2021 julkaistaan viidessä osassa maalis-kesäkuun aikana.
23.3.2021 julkaisu perustuu 1099 vastaukseen. Tammi-helmikuun taitteessa 2021 tehty kysely osoitettiin kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveysjohtajille ja sosiaalityöntekijöille, TE-toimistojen johdolle sekä Kelan etuus- ja asiakkuuspalvelujen esihenkilöille ja ratkaisu- ja palveluasiantuntijoille.

Sosiaalibarometri 2021:2 Koronakriisi ja palvelujärjestelmän joustavuus -julkaisu on toteutettu SOSTEn ja THL:n yhteistyönä.

Lue Sosiaalibarometri 2021 sivulla: soste.fi/sosiaalibarometri.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

THL: tutkimuspäällikkö Minna Kivipelto, minna.kivipelto@thl.fi, 029 524 7760
SOSTE: tutkija Anne Eronen, anne.eronen@soste.fi, 040 6789 441
SOSTE: pääsihteeri Vertti Kiukas, vertti.kiukas@soste.fi, 040 592 4287

Kuvat

Sosiaalityön asiakkaiden auttamiseksi lisättiin eniten etä- ja digipalvelua
Sosiaalityön asiakkaiden auttamiseksi lisättiin eniten etä- ja digipalvelua
Lataa
Parhaiten vastattiin sosiaalityön asiakkaiden välittömiin palvelutarpeisiin
Parhaiten vastattiin sosiaalityön asiakkaiden välittömiin palvelutarpeisiin
Lataa
Sosiaalityön asiakkaiden suurimmat haasteet
Sosiaalityön asiakkaiden suurimmat haasteet
Lataa
Järjestöt kuntien tukena koronakriisissä
Järjestöt kuntien tukena koronakriisissä
Lataa
Läheisten ja lähiyhteisön merkitys koronakriisissä
Läheisten ja lähiyhteisön merkitys koronakriisissä
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Yliopistonkatu 5
00100 HELSINKI

http://www.soste.fi

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallinen kattojärjestö, joka kokoaa yhteen 250 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä ja yli 70 muuta toimijaa. SOSTEn tavoitteena on sosiaalisesti eheä, terve ja aidosti osallistuva yhteiskunta, jossa järjestöillä on vahva rooli. Sosiaali- ja terveysjärjestöissä toimii 1,3 miljoonaa jäsentä, 0,5 miljoonaa vapaaehtoista, 260 000 vertaistukijaa ja 50 000 ammattilaista.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

SOSTEn laskelmat: Näin sosiaaliturvan kumuloituvat leikkaukset vaikuttavat käteen jääviin tuloihin – köyhyys lisääntyy18.9.2023 08:18:54 EEST | Tiedote

SOSTEn tuoreet laskelmat osoittavat, että hallituksen suunnittelemat indeksijäädytykset sekä työttömyysturvaan ja asumistukeen kohdistuvat leikkaukset lisäävät köyhyyttä. Pienituloisten määrä tulee kasvamaan vuonna 2024 noin 40 000 henkilöllä. Heistä noin 12 700 on lapsia. Ensisijaisten etuuksien leikkaukset kasvattavat toimeentulotuen saajien määrää noin 47 000 henkilöllä. Toimeentulotuki on kaikkein byrokraattisin etuus ja siihen liittyy suurimmat kannustinloukut.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye