Sosiaalisessa mediassa on vaikea olla aito
27.11.2015 09:00:00 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
– Profiilityö muodostuu näkyvistä ponnisteluista kuten julkaisujen suunnittelemisesta, julkaisujen poistamisesta tai julkaisematta jättämisestä, Uski toteaa. – Profiilityötä on myös se, kun harmittelee profiiliin päätynyttä sisältöä, vaikkei päätyisi sitä poistamaan. Uskin mukaan onnistuneen profiilityön tunnistaa siitä, että yksilö julkaisee sisältöä, josta oikeasti pitää, ja joka sopii hänen profiiliinsa. Ei kuitenkaan riitä, että yksilö pitää itse omasta julkaisustaan vaan hän kaipaa sille myös yleisön hyväksyntää.
Esityksen epäonnistumisen uhka on todellinen uhka yksilön identiteetille. Tämä uhka ei koske ainoastaan yhteisöpalveluissa tapahtuvaa toimintaa vaan liikkuu mukana sinne, missä esityksen nähnyt yleisö on.
– Yhteisöpalvelut kuten Facebook ja Instagram haastavat yksilöt tekemään profiilityötä myös sosiaalisen median ulkopuolella, Uski kertoo.
Ennen yhteisöpalveluja oman identiteetin aitous oli helpompi säilyttää. Sosiaalisessa mediassa ihmisen on annettava itsestään sama ja yhdenmukainen kuva kaikille yleisöille ensimmäistä kertaa ihmishistoriassa. Sen lisäksi, että identiteetistä annetun kuvan täytyy olla yhdenmukainen, profiilityötä lisää myös pitkälle ulottuva profiilihistoria. Tämä tarkoittaa sitä, että mitä pidemmälle profiilin aikaperspektiivi yltää, sitä vähemmän liikkumavaraa yksilöllä on oman identiteettiesityksensä suhteen.
Suvi Uskin väitöskirjan osatutkimuksiin osallistuneet henkilöt ovat pääosin suomalaisia nuoria. Osatutkimuksia on julkaistu kansainvälisesti arvostetuissa tieteellisissä julkaisufoorumeissa.
Valtiotieteiden maisteri Suvi Uski väittelee Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa 4.12. klo 12:00 sosiaalipsykologian alaan kuuluvasta aiheesta Profile work for authenticity: Self-presentation in social network services. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Unioninkatu 35, auditorio 116. Väitös on luettavissa sähköisesti:
URN:ISBN:ISBN 978-951-51-1032-9
---
Suvi Uski on sosiaalipsykologi ja sosiaalisen median tutkija. Hän on tehnyt väitöskirjatyötään sekä Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT:issä että Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella.
Yhteyshenkilöt
Väittelijän yhteystiedot:
Suvi Uski, puh. 045 634 2709, s-posti suvi.uski@gmail.com
---
Anna Maria Peltonen
tiedottaja
Viestintä ja yhteiskuntasuhteet
Helsingin yliopisto
puh. 050 406 2047, s-posti maria.peltonen@helsinki.fi
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Luonnontieteellisen museon Elämän historia -sali sulkeutuu vuodenvaihteen jälkeen – uusi näyttely avautuu loppuvuodesta 202822.9.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Elämän historia -näyttelyn tilalle rakennetaan elämän syntyä ja luonnon monimuotoisuuden kehittymistä esittelevä uusi kokonaisuus. Uudistetun näyttelyn on tarkoitus avautua loppuvuodesta 2028 ja rakennustöiden aikataulua suunnitellaan parhaillaan.
Vilppi lääketieteen valintakokeessa vei opiskelupaikan17.9.2026 10:31:07 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta opiskelupaikan saaneen henkilön opiskelupaikka on peruutettu valintakokeessa tehdyn vilpin takia. Asiasta tehdään tutkintapyyntö poliisille.
Tutkijat löysivät masennukselle viisi erilaista aivoprofiilia14.9.2026 15:53:19 EEST | Tiedote
Kaksi ihmistä voi saada saman masennusdiagnoosin, vaikka heidän oireensa poikkeavat toisistaan huomattavasti. Tutkijat halusivat selvittää, näkyykö tämä yksilöllisyys myös aivojen toiminnassa.
Suomalaistutkimus voi parantaa miljoonien koe-eläinjyrsijöiden anestesiaturvallisuutta14.9.2026 10:41:14 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa on osoitettu, että vatinoksaani-lääkeaine parantaa merkittävästi rottien anestesiaturvallisuutta. Löydös voi vaikuttaa miljooniin koe-eläimiin maailmanlaajuisesti: pelkästään länsimaissa jyrsijöitä käytetään vuosittain arviolta toistasataa miljoonaa biolääketieteellisessä tutkimuksessa.
KUTSU 17.9; Uusi käsikirja auttaa tavoittamaan lainvalmistelun hiljaisimmat kohderyhmät11.9.2026 08:30:00 EEST | Kutsu
”Hiljaiset äänet kuuluviin – Käsikirja kokemustiedon hyödyntämiseen lainvalmistelussa” tarjoaa tutkimukseen perustuvia käytännön työkaluja hiljaisten kohderyhmien kuulemiseen lainvalmistelussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme