Yksinasuminen on lisääntynyt koko 2000-luvun ajan Suomessa ja muissa kehittyneissä teollisuusmaissa. Tästä huolimatta yksinasuvat ovat näkymätön ryhmä politiikassa. Siinä missä perheiden, opiskelijoiden tai eläkeläisten asemaa edistetään kohdennetuilla toimilla ja etuuksilla, yksinasuvat usein ohitetaan päätöksenteossa. Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Mikko Lievonen ja säätiössä hankevastaavana toiminut Maija Mattila haluavat raportillaan herättää päättäjät ottamaan kantaa yksinasuvien tilanteeseen.

”Yksinasuvat esiin! Miten huomioida yksinasuvat politiikassa” -raportin keskeinen huomio on, että yksinasuvat ovat moninainen ryhmä, johon kuuluu monenlaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Yksinasuminen itsessään ei ole merkki huono-osaisuudesta, mutta tilastojen valossa yksinasumiseen liittyy useita sosioekonomisia riskitekijöitä.

”Vaikka moni yksinasuva pärjää hyvin, yksinasuvat ovat keskimäärin muita pienituloisempia ja köyhempiä. Esimerkiksi perustoimeentulotuen saajakotitalouksista 75 prosenttia on yhden hengen kotitalouksia”, Maija Mattila toteaa. Yhden hengen kotitaloudessa työttömyys tai lomautus iskee lujemmin kuin kotitaloudessa, jossa on kaksi työssäkäyvää aikuista. Myös asumiseen ja elämiseen kuluu yksin asuvalta ihmiseltä suhteessa enemmän rahaa, etenkin korkeiden elinkustannusten kaupungeissa.

Yksinasuminen vaikuttaa myös fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Yksinasuvilla työikäisillä miehillä on kolme kertaa enemmän kuolleisuutta ja vakavaa masennusta parisuhteessa eläviin verrattuna. Saman ikäryhmän yksinasuvilla naisilla kuolleisuus- ja masennusluvut ovat kaksinkertaiset. 

Koronapandemia on ollut erityisen hankalaa aikaa yksinasuville. Kokoontumisrajoitukset ovat heikentäneet mahdollisuuksia ihmisten kohtaamiseen, ja se on osunut kaikista kovimmin yksinasuviin. Pandemian aikana yksinasuvien työhyvinvointi on laskenut enemmän kuin muiden. 

Hyvinvointivaltiokaan ei kaikilta osin huomioi yksinasuvien tarpeita. Työasuntovähennyksen ja kotitalousvähennyksen ehdot ovat suotuisammat parisuhteessa eläville kuin yksinasuville. Yksinasuville jää muita ryhmiä suurempi vaje sosiaaliturvan ja elinkulujen välille.

Raportti suosittelee asuntopoliittisia toimia, hyvinvointipalveluiden kehittämistä yksinasuvien tarpeisiin sekä parlamentaarista komiteaa yksinasuvien aseman kohentamiseksi. ”Yksinasuminen ei ole aiheena vahvasti politisoitunut, joten puolueiden parlamentaariselle yhteistyölle olisi hyvät edellytykset”, Mikko Lievonen perustelee.

Julkaisu kokonaisuudessaan löytyy Kalevi Sorsa -säätiön nettisivulta.