SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

SOSTE liittyy Sociala Oy:n perustajaosakkaaksi

Jaa

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on liittynyt alustapalvelu Sociala Oy:n kantaosakkaaksi. SOSTEn hallitus päätti osakkuudesta kokouksessaan 23.5.

Sociala Oy toimii yhteiskunnallisena, yleishyödyllisenä ja voittoa tavoittelemattomana yrityksenä sosiaali- ja terveysalalla. Yhtiö toimii alustatoimijana sote-palveluita tuottaville järjestöille ja muille pienille palveluntuottajille.  

”SOSTE tukee sosiaali- ja terveysjärjestöjä kehittämään toimintaansa muuttuvassa toimintaympäristössä. Tähän tähtää myös kantaosakkuus Sociala Oy:ssä. Järjestöjen palveluita on koottava yhteen ja tehtävä näkyväksi. Digitaalisilla alustoilla ja niitä käyttävillä palveluekosysteemeillä on tässä ratkaiseva rooli”, SOSTEn johtaja, varapääsihteeri Anne Knaapi kertoo.

”Järjestöjen odotetaan ottavan paikkansa tasavertaisena kumppanina sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisessä. Uusien avauksien aika on nyt”, SOSTEn Knaapi lisää.

Maakunta- ja soteuudistus korostaa järjestöjen välisen yhteistyön tärkeyttä. Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen omistama Sociala-yhtiö palvelee omistajajäseniään uusissa maakunnissa. Yhtiö ei tuota itse palveluja vaan rakentaa järjestöille alustan, jonka avulla palvelut järjestetään. Yhtiö kokoaa järjestökonsortiot ja toimii palveluiden integraattorina.

”Yhteistyö mahdollistaa järjestöomisteisten palveluntuottajien palvelut maakunnille ja alustapalvelu sopii niin asiakassetelipalveluihin kuin henkilökohtaisen budjetin palveluihin. Alustalla voidaan rakentaa uusia vaikuttavia toimintamalleja ja levittää niitä käyttöön”, Knaapi sanoo.

Socialan toimialoja ovat sosiaali-, terveys-, kasvu- ja hyvinvointialan palvelutoiminta, tutkimus-, koulutus- ja kehittämistoiminta sekä muu sosiaali- ja/tai terveysalaan liittyvä liiketoiminta.

Lue myös Sociala Oy:n tiedote.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Yliopistonkatu 5
00100 HELSINKI

http://www.soste.fi

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallinen kattojärjestö, joka kokoaa yhteen yli 290 sosiaali- ja terveysalan järjestöä ja yhteisöä. SOSTEn tavoitteena on sosiaalisesti eheä, terve ja aidosti osallistuva yhteiskunta, jossa järjestöillä on vahva rooli. Sosiaali- ja terveysjärjestöissä toimii 1,3 miljoonaa jäsentä, 0,5 miljoonaa vapaaehtoista, 260 000 vertaistukijaa ja 50 000 ammattilaista.

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

Kutsu toimituksille: MS SOSTE 2018 avajaistilaisuuteen ja risteilylle 9.-10.10.5.10.2018 17:28Kutsu

M/S SOSTE avajaiset Aika: tiistai 9.10. klo 13 - 15 Paikka: Tennispalatsin Finnkino (Salomonkatu 15, Helsinki) M/S SOSTEn avajaisissa tapahtuman suojelija Juha Sipilä puhuu tulevaisuuden yhteiskunnasta. Toimittaja, tuottaja Arman Alizad pitää puheenvuoron arjen hyvinvoinnista, hyvän tekemisestä ja ihmisten tukemisesta. Lisäksi toimittaja ja tietokirjailija Anu Partanen pohtii puheenvuorossaan, millainen on yhteiskunta todella tarjoaa asukkailleen eniten vapautta ja millainen on hyvinvointivaltion tulevaisuus. Avajaisissa jaetaan myös vuoden 2018 SOSTE -palkinto. Palkinnon tarkoituksena on kiinnittää myönteisellä tavalla huomiota hyvinvoinnin ja talouden tasavertaisen suhteen rakentumiseen sekä hyvinvointi-investointien merkitykseen. Avajaisten juontajana toimii Jasmin Hamid. M/S SOSTE -tapahtuman avajaiset pidetään Tennispalatsin Finnkinossa (Salomonkatu 15, Helsinki) ti 9.10.2018 klo 13.00 alkaen. Tilaisuus on maksuton. M/S SOSTE 2018 Horisontissa hyvinvointi - Välfärd i sikte Aika: t

SOSTE budjettiriihen päätöksistä: Työllisyyteen oikeat lääkkeet, eriarvoisuuden torjunta jää puolitiehen29.8.2018 16:07Tiedote

Pääministeri Juha Sipilän hallitus on julkistanut budjettiriihineuvotteluiden lopputuloksen. Riihen tulos sisältää runsaasti hyviä päätöksiä, jotka tukevat työllisyyttä ja ihmisten osallisuutta yhteiskuntaan. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys muistuttaa kuitenkin budjettiesityksen taustalla olevasta vakavasta valuviasta. Aiemmin päätetyt perusturvan indeksijäädytykset leikkaavat edelleen vähimmäisturvaa noin 200 miljoonalla eurolla vuodessa.

Sosiaalibarometri 2018: Sipilän hallitus on epäonnistunut eriarvoisuuden vähentämisessä12.6.2018 08:00Tiedote

Sosiaalibarometrin vastaajista valtaosa (55–79 prosenttia) katsoo, että Sipilän hallitus on epäonnistunut eriarvoisuuden vähentämisessä. Vastaajat arvioivat, että eriarvoisuus on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomessa. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n Sosiaalibarometri selvittää kuntien sosiaali- ja terveysjohtajien ja sosiaalityöntekijöiden sekä Kelan johtajien näkemyksiä eriarvoisuudesta ja toimeentuloturvajärjestelmän kehittämisestä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme