SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

SOSTE: Rahoitusratkaisu sumensi sote-järjestöjen tulevaisuutta, työllisyyden hoidossa merkittäviä linjauksia, terveysverossa ei vieläkään edistytty 

Jaa

Oli tärkeää, että ensi vuotta uhannut järjestötoiminnan avustamisen merkittävä alasajo ei toteutunut, vaan työ ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi voi jatkua.  

Hallituksen budjettiriihen viestinnästä on kuitenkin saattanut syntyä käsitys, että hallitus kompensoi sote-järjestöille Veikkauksen tuoton aleneman budjettivaroin. Näin ei kuitenkaan ole. Sote-järjestöjen osalta kyse ei ole kompensaatiosta, koska tuottojen alenema paikataan valtaosin rahapelifuusion yhteydessä säästyneillä rahastoilla. Rahastoja on tähän saakka käytetty muun muassa nuorten työllistämiseen, mikä ei jatkossa ole samalla tavalla mahdollista.  

Rahastoja puretaan nyt arpajaislain hengen vastaisesti niin, että käytännössä syödään tulevien vuosien työhön säästettyjä rahoja kerralla. Tämä heikentää merkittävästi järjestöjen toimintamahdollisuuksia tulevaisuudessa. Ratkaisu ei myöskään kohtele edunsaajia tasapuolisesti, sillä muille edunsaajille rahoitus kompensoitiin budjettivaroista.   

”Keskustelu tulevista ratkaisuista järjestöjen työn turvaamiseksi on käynnistettävä välittömästi. Pikaisella aikataululla on valmisteltava konkreettisia päätöksiä järjestöille jaettavien avustusten käytön joustavuudesta ja byrokratian keventämisestä samalla turvaten järjestöjen toiminnan autonomisuus. Rahoituspohjan vahvistamiseen liittyy keskeisesti myös arpajaislain uudistus Veikkauksen kanavointikyvyn vahvistamiseksi”, SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas toteaa. 

Työllisyyden hoitoon merkittäviä linjauksia 

SOSTE pitää työllisyysasteen nostamista tärkeänä keinona vahvistaa julkista taloutta ja vähentää painetta leikata sosiaaliturvasta ja julkisista palveluista. Hallitukselta saatiin nyt merkittäviä linjauksia työllisyydenhoitoon, kun työnhakijoiden työnhaun tukea, palvelutarpeen arviointia ja palveluihin ohjaamista parannetaan työ- ja elinkeinotoimistojen resursseja lisäämällä.   

”Näillä toimilla päästään hieman lähemmäksi pohjoismaista mallia, jolta on Suomessakin lupa odottaa positiivisia työllisyysvaikutuksia”, toteaa erityisasiantuntija Päivi Kiiskinen. SOSTE on myös tyytyväinen siihen, että järjestöjen ja säätiöiden mahdollisuus työllistää 100 % palkkatuella säilytetään.  

Hallitus valmistelee yksilöllisen työnhaun mallia, johon liitetään määrällinen työnhakuvelvoite. Tämä herättää kritiikkiä. Lain yksityiskohdat ja toimeenpano näyttävät kuinka hyvin malli ottaa huomioon esimerkiksi alueelliset erot. Velvoitteen laiminlyönnistä seuraavien karenssien kohtuullistaminen on kuitenkin myönteinen suunta.

Työkyvystä kiinni pitäminen on keskeistä työurien pidentämiseksi. Riihessä päätettiin työkykyyn suunnatuista satsauksista, mutta edelleen SOSTE korostaa, että kuntoutuksen koko keinovalikoima on otettava nykyistä laajemmin käyttöön työllisyysasteen nostamiseksi sekä tuettava mielen hyvinvointia toteuttamalla Terapiatakuu. 

Kuntatalouden tukipaketti on merkittävä peruspalveluiden turvaamiseksi 

On erittäin tärkeää, että hallitus huomioi kuntien vakavan taloustilanteen ennakoiden. Tämä antaa kunnille tarvittavaa liikkumavaraa ja varmuutta siitä, että erityisesti tässä ajassa tärkeät sosiaali- ja terveyspalvelut voidaan tuottaa laadukkaasti jatkossakin. Kun nyt valmistelemme siirtymistä uusiin sote-rakenteisiin, meillä ei ole varaa antaa vanhojen rakenteiden romahtaa alta.  

Terveysvero ei vieläkään edennyt 

SOSTE on pettynyt, että hallitus ei edelleenkään käynnistänyt hallitusohjelmaan kirjattua tavoitetta terveyttä edistävän veron selvittämisestä. Sokeri-, rasva- ja suolapitoisuuksiin perustuvalla verolla olisi pitkäaikaisia ja suotuisia vaikutuksia sekä kansanterveyteen että talouteen. Asiassa on edettävä vielä tänä syksynä ja tehtävä päätös selvitystyöryhmän perustamisesta.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Yliopistonkatu 5
00100 HELSINKI

http://www.soste.fi

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallinen kattojärjestö, joka kokoaa yhteen noin 300 sosiaali- ja terveysalan järjestöä ja yhteisöä. SOSTEn tavoitteena on sosiaalisesti eheä, terve ja aidosti osallistuva yhteiskunta, jossa järjestöillä on vahva rooli. Sosiaali- ja terveysjärjestöissä toimii 1,3 miljoonaa jäsentä, 0,5 miljoonaa vapaaehtoista, 260 000 vertaistukijaa ja 50 000 ammattilaista.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

Ennakkotietoa Järjestöbarometri 2020:sta: Yhdistysten vapaaehtoiset paikkaavat julkisen palvelun neuvonnan puutteita2.9.2020 08:00:00 EESTTiedote

Ennakkotiedot tuoreesta Järjestöbarometri 2020:sta osoittavat, että kansalaiset eivät aina löydä tai saa julkisia palveluita ja etuuksia koskevaa tietoa julkiselta puolelta, vaan paikalliset sosiaali- ja terveysyhdistykset paikkaavat neuvonnallaan tiedonsaannin puutteita. Myös esimerkiksi eri sairauksia ja niiden kanssa elämistä koskevaa tietoa haetaan paljon yhdistyksistä.

SOSTE: Sosiaali- ja terveysjärjestöjen tekemän työn tulevaisuus vaakalaudalla – Budjettiriihessä löydettävä kestävä rahoitusratkaisu toiminnan turvaamiseksi19.8.2020 14:55:58 EESTTiedote

Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä (13.8.) sosiaali- ja terveysjärjestöiltä aiotaan ensi vuonna leikata peräti 127 miljoonaa euroa, mikä on 33 prosenttia tähän vuoteen verrattuna. VM:n esityksessä esitetään myönnettäväksi 253 miljoonaa euroa avustuksina yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen, kun vastaavasti tänä vuonna myönnetty summa oli 380 miljoonaa euroa. SOSTEn valtuusto keskusteli asiassa kokouksessaan 19.8.2020. ”Toteutuessaan leikkaukset vaikuttaisivat merkittävällä tavalla monien, erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien tai muuten tukea ja apua tarvitsevien ihmisten elämään: lasten, nuorten, iäkkäiden, päihde- ja mielenterveysongelmaisten, vähemmistöjen, vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja pitkäaikaistyöttömien. Tätä työtä yhteiskunnalla ei ole varaa menettää, eikä myöskään mahdollisuutta paikata. Valtioneuvoston on ratkaistava sote-järjestöjen tekemän yleishyödyllisen toiminnan rahoitusongelma syksyn budjettiriihessä. Kysymy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme