Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Sote- ja maakuntauudistuksen palkkojen harmonisointi hoidettava lailla

Jaa
KT:n tuoreen arvion mukaan sote- ja maakuntauudistukseen sisältyvä henkilöstön siirtyminen kunta-alalta maakuntiin sekä niiden liikelaitoksiin ja yhtiöihin kasvattaa julkisen sektorin palkkakustannuksia ennakoitua enemmän.

Työvoimakustannusten arvioitu nousu voi ääritilanteessa olla niin suurta, että se uhkaa sote-uudistuksen säästötavoitetta ja vaikuttaa koko kansantalouteen. Tämä voidaan kuitenkin estää säätämällä palkkojen harmonisoinnista lailla.

Syynä korkeampaan kustannusarvioon on työtuomioistuimen maaliskuussa antama ratkaisu, joka koski erään kuntayhtymän menettelyä. Kuntayhtymä maksoi eräille fysioterapeuteille muita korkeampaa palkkaa samasta työstä.

Oikeuden päätöksen mukaan liikkeen luovutuksen seurauksena eri tahoilta uuden työnantajan palvelukseen siirtyneiden työntekijöiden palkkaerot pitää poistaa kohtuullisessa ajassa korottamalla matalampia palkkoja.

Jos samaa periaatetta sovelletaan sote-uudistukseen, riski palkkaharmonisoinnin korkeampiin kustannuksiin kasvaa selvästi.

Maakuntien kustannuksista suurin osa henkilöstömenoja

Tulevien maakuntien käyttökustannuksista suurin osa on henkilöstömenoja. Tuore työtuomioistuimen päätös lisää palkkaharmonisoinnin kustannusten kasvun riskiä.

Henkilöstö siirtyy kunta-alalta liikkeen luovutuksen periaatteella maakuntakonsernin palvelukseen – joko virastoon, liikelaitokseen tai konsernin osakeyhtiöihin – ja myös yksityissektorille. Palkkojen sovittaminen yhteen tapahtuu työehtosopimuksittain niiden palkkausjärjestelmien mukaisesti.

KT arvioi kaksi vuotta sitten, että sote-uudistuksessa siirtyvän henkilöstön yhteen lasketut palkkakustannukset nousevat vähintään 75 ja enimmillään yli 700 miljoonaa euroa. Lopullinen summa riippuu siitä, mille tasolle palkat harmonisoidaan.

Tuoreen arvion mukaan maakuntakonsernien maksettavaksi tuleva palkkojen harmonisoinnin kokonaissumma voi olla huomattavasti suurempi.

KT:n arviossa on yhä useita epävarmuustekijöitä, minkä vuoksi tarkkoja lukuja on mahdotonta esittää. Vielä ei esimerkiksi tiedetä, miten maakunnat järjestävät toimintonsa, miten valinnanvapaus vaikuttaa tai millaiset työ- ja virkaehtosopimukset sekä palkkausjärjestelmät maakuntiin rakentuvat.

KT:n arvion mukaan maakuntaan 1.1.2020 siirtyvästä henkilöstöstä voi siirtyä yhtiöihin lähes 60 000 henkilöä, joista julkisomisteisiin noin 40 000 ja yksityisiin yhtiöihin noin 20 000.

Palkkojen harmonisointi edellyttää lainsäädäntöä

KT on sote-uudistusta valmisteltaessa esittänyt mallin, jolla palkkauksen yhteensovittamista koskeva palkkakulujen kasvu voitaisiin rajata. Mallissa siirtyvän henkilöstön tehtävän vaativuutta koskeva palkanosa sovitetaan vaativuusryhmittäin valitun tason mukaan esimerkiksi palkkojen mediaanitasoon.

Ylimenevä osa palkasta on siirtyvälle henkilöstölle siirtymäkauden lisää, jota maksetaan niin kauan, kun tehtävä maakunnassa pysyy samana. Kenenkään palkkaa ei siis uudistuksen takia laskettaisi, mutta yhteensovittaminen (harmonisointi) tapahtuisi vaativuusryhmittäin.

KT pitää yhä perusteltuna, että palkkojen harmonisointia koskeva kokonaisuus ratkaistaan lainsäädännöllä. Luontevimmin se käy lisäämällä voimaanpanolakiin erillismääräys.

Jos palkanosien järjestely tehdään heti 1.1.2020 maakuntaan siirtyessä, KT:n käsityksen mukaan ns. tasapuolisen kohtelun ongelmaa ei tule. Samasta tehtävästä maksettaisiin ensimmäisestä työpäivästä alkaen samaa tehtäväkohtaista palkkaa.

Liikkeenluovutus aiheuttaa menoja myös lisäeläkkeisiin. Tämä muutos aiotaan toteuttaa lainsäädännöllä. Henkilöstön asemasta muutoinkin säädetään nyt eduskunnassa käsittelyssä olevalla lainsäädännöllä. Myös työtuomioistuimen tuore tuomio perustuu pääosin työsopimuslakiin. Olisi johdonmukaista säätää myös palkkaharmonisoinnista lailla.

Maakuntasektorin tulevan palkkausjärjestelmän on vastattava myös siihen, miten edellisellä työnantajalla voimassa ollut palkkarakenne muutetaan kustannustehokkaasti ja oikeusvarmasti uuden järjestelmän mukaiseen rakenteeseen.

Lisätietoja

Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, puh. 040 547 7710

Yhteyshenkilöt

Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, puh. 040 547 7710

Tietoja julkaisijasta

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 771 3000https://www.kt.fi/

KT Kuntatyönantajat on työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa kuntia ja kuntayhtymiä työnantajina. KT neuvottelee ja sopii kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset. Se on keskeinen työelämän tuloksellisuuden ja laadun kehittäjä. Kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelee 421 000 työntekijää ja viranhaltijaa. Kunta-alan palkkasumma henkilösivukuluineen on noin 20,3 miljardia euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye