Hyvinvointiala HALI ry

Sote-järjestöjen työ elintärkeää - budjettiesityksen leikkaus veisi toiminnalta pohjan

Jaa
Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä (13.8.2020) sosiaali- ja terveysjärjestöiltä aiotaan ensi vuonna leikata peräti 127 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaisi joka kolmannen euron katoamista rahoituksesta. Myös sosiaali- ja terveysministeriön oma talousarvioehdotus leikkaisi järjestöiltä 70 milj. euroa eli lähes viidenneksen tämän vuoden rahoituksesta. Toteutuessaan leikkaukset vaikuttaisivat radikaalisti kaikkiin sosiaali- ja terveysjärjestöihin ja niiden edellytyksiin varmistaa riittävä tuki sitä tarvitseville.

 - Järjestöt tarjoavat matalan kynnyksen apua, jolle on suuri tarve yhteiskunnassa muutenkin, mutta jota yhä useampi meistä tarvitsee tässä koronaepidemian vuoksi poikkeuksellisen kuormittavassa tilanteessa. Esitetty kolmasosan leikkaus rahoitukseen olisi järisyttävän suuri. Järjestöjen tuottama panos hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen ja ongelmien ehkäisemiseen on moninkertainen verrattuna työhön panostettaviin varoihin, sanoo Hyvinvointiala HALI ry:n toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas. 

HALInmukaan valtioneuvoston on viipymättä etsittävä ratkaisut ja päätettävä niistä viimeistään budjettiriihessä yleishyödyllisten järjestöjen rahoituksen turvaamiseksi. 

- Rahoituksen löytäminen on poliittinen päätös. Nyt testataan, onko puolueiden järjestömyönteisyys puhetta vai todellisia tekoja. Ratkaisumahdollisuuksia on useita: esimerkiksi arpajaisveroa voidaan laskea, avustettavan toiminnan piirissä olevia ja sinne perustellusti kuulumattomia kohteita voidaan siirtää valtion talousarviossa rahoitettavaksi ja aukkoa voidaan myös rahoittaa suoraan valtion budjetista. Veikkauksen edunvälittäjiä on tässä asiassa kohdeltava yhdenvertaisesti, sanoo HALI:n varapuheenjohtaja Riitta Särkelä. 

- Sote-palveluista vastaavia järjestäjiä sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä vastaavia tahoja on kannustettava yleishyödyllisten järjestöjen vapaaehtoisen rahoituksen kehittämiseen. Kuntien toiminta-avustukset ovat edelleenkin järjestöille tärkeitäValmistelu on joka tapauksessa tehtävä tiiviissä yhteistyössä järjestökentän kanssa, muistuttaa Rajakangas.  

Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat sote-kentän vanhimpia toimijoita. Järjestöissä tehdään työtä paikallisesti ja alueellisesti, kuntien kumppanina sekä valtakunnallisesti. Tuhannet sosiaali- ja terveysjärjestöt toimivat esimerkiksi kansanterveystyössä, lastensuojelussa, päihde- ja mielenterveystyössä, vanhuspalveluissa ja vammaispalveluissa, kohtaamassa apua ja tukea tarvitsevia ihmisiä. Järjestöjen panos on korvaamaton osa suomalaista hyvinvointia.  

Lisätiedot: 

Ulla-Maija Rajakangas, toimitusjohtaja, Hyvinvointiala HALI ry, p. 0400 37 4164, ulla-maija.rajakangas@hyvinvointiala.fi

Riitta Särkelä, varapuheenjohtaja, Hyvinvointiala HALI ry, pääsihteeri, Ensi- ja turvakotien liitto, p. 050 63 663, riitta.sarkela@etkl.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye