Sote-tietoa kerätään monesta lähteestä, mikä vaikeuttaa kokonaisuuden hallintaa
21.6.2021 06:45:00 EEST | VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto | Tiedote

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on tarkastellut sote-palveluiden talous- ja toimintatietoa ensimmäistä kertaa kokonaisuutena. Tarkastuksessaan VTV selvitti, miten kuntien sote-palveluiden taloustietoa tuotetaan ja hyödynnetään.
Tarkastuksen mukaan sote-ohjauksessa käytettävä tieto kootaan monista eri lähteistä kuten kunnilta, sairaanhoitopiireiltä, Kelalta, THL:stä ja Tilastokeskuksesta. Samaten ohjausta kehitetään useissa eri hankkeissa. Pirstaloitunut tieto ja jakautunut kehitystyö lisäävät informaatiokatkosten riskiä ja vaikeuttavat kokonaisuuden hallintaa.
Kaikista sote-palveluista ei vielä ole mahdollista saada mitattavaa tai luotettavaa kustannustietoa, jota tarvittaisiin sote-palvelujärjestelmän ohjauksessa. Lisäksi tietojen saannissa on toimitusvaikeuksia.
”Talous- ja toimintatiedon eheyteen ja luotettavuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Ajantasainen tietopohja vaatii vielä kehittämistä, mutta automatisoitu taloustiedonkeruu parantaa tilannetta”, VTV:n johtava tuloksellisuustarkastaja Nina Martikka sanoo.
Tiedon laadussa tärkeää selkeä ohjeistus
Kuntien sote-taloustietoja tarvitaan päätöksenteossa. Näiden tietojen keräämistä uudistetaan parhaillaan. Tiedonkeruu siirtyi tästä vuodesta alkaen Tilastokeskukselta Valtiokonttorille. VTV:n tarkastuksessa havaittiin useita taloustiedon laatuun vaikuttavia riskejä. Niitä ovat esimerkiksi tiedontuottajien resurssipula, kiire sekä osaamisvajeet kunnissa.
”Jotta uudistus onnistuu ja tiedon laatu voidaan varmistaa, tärkeässä roolissa ovat selkeät ohjeet ja viestintä, hyvin määritellyt vastuut, järjestelmätoimittajien ohjeistaminen ja toimivat yhteistyöverkostot. Jos tietoja ei raportoida yhdenmukaisesti, tietojen vertailtavuus ja hyödynnettävyys kärsivät”, Martikka sanoo.
Taloustietojen rinnalla VTV tarkasteli sote-palvelujen toimintatietoja, jotka syntyvät arjen potilas- ja asiakastyössä. Näitä tietoja kirjataan useaan kertaan eri järjestelmiin. Lopuksi toimintatiedot ja taloustiedot yhdistetään THL:ssä.
”Se, miten yhdenmukaisesti ja tarkasti toimintatiedot kirjataan, vaikuttaa valtionosuuslaskelmiin ja asiantuntija-arviointien tarkkuuteen. Siksi potilas- ja asiakastiedon kirjaamiseen, ohjeistukseen ja neuvontaan sekä kirjattavien tietojen laatuun tulee kiinnittää erityistä huomiota”, Martikka sanoo.
Kuntien sosiaali- ja terveystoiminnan käyttökustannukset vuonna 2019 olivat 21,4 miljardia euroa, joista osa rahoitettiin valtionosuuksilla. Hallituksen esittämässä sote-uudistuksessa hyvinvointialueet järjestävät omat sote-palvelunsa, ja palveluiden rahoitus tulee suurelta osin valtiolta.
Tutustu julkaisuun: Kuntien taloustiedot ja kustannusvaikuttavuusmittaristo sosiaali- ja terveyspalvelujen ohjauksessa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nina MartikkaJohtava tuloksellisuustarkastaja, ledande effektivitetsrevisor
Puh:040 733 9815etunimi.sukunimi@vtv.fiSuvi KärkiYlitarkastaja / Överrevisör
Puh:050 512 3304etunimi.sukunimi@vtv.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on eduskunnan yhteydessä toimiva ylin kansallinen tarkastusviranomainen, joka tarkastaa valtion taloudenhoitoa ja omaisuuden hallintaa sekä valvoo puolue- ja vaalirahoitusta. Tarkastustyöllä virasto varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan päättämiin kohteisiin lakia noudattaen ja järkevästi.
Statens revisionsverk (VTV) finns i anknytning till riksdagen och är den högsta externa revisorn, som reviderar skötseln av statsfinanser, övervakar finanspoltiken och utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Med oberoende revisionsarbetet säkerställer verket att statens medel används för av riksdagen beslutade ändamål på ett lagenligt och ändamålsenligt sätt och att finanspolitiken utövas på ett hållbart sätt.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
En uppryckning har gjorts i säkerhetsarbetet inom vägtrafiken men målen och mätarna bör korrigeras18.3.2026 06:50:00 EET | Pressmeddelande
Finland har förbundit sig i sin trafiksäkerhetsstrategi till EU:s mål om att senast 2050 ska ingen dö eller skadas allvarligt i trafiken. Revisionsverket granskade vägsäkerhetsarbetet som genomförts med statliga medel. Vägsäkerhetsarbetet syftar till att minska antalet trafikolyckor och antalet personer som omkommer och skadas i dem.
Tieliikenteen turvallisuustyössä otettu ryhtiliike mutta tavoitteita ja mittareita korjattava18.3.2026 06:50:00 EET | Tiedote
Suomi on liikenneturvallisuusstrategiassaan sitoutunut EU-tason tavoitteeseen, jossa viimeistään vuonna 2050 kenenkään ei tarvitsisi kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. VTV tarkasti valtion varoilla toteutettua tieliikenteen turvallisuustyötä, jonka tavoitteena on vähentää liikenneonnettomuuksia ja niissä kuolleiden ja loukkaantuneiden määrää.
Förra årets mest lobbade projekt var reformen av områdesanvändningslagen och mest lobbade person Matias Marttinen3.3.2026 06:58:00 EET | Pressmeddelande
I öppenhetsregistret finns ett stort antal organisationer som inte bedriver påverkanskommunikation eller som inte har lämnat uppgifter om denna verksamhet.
Viime vuoden lobatuin hanke alueidenkäyttölain uudistus ja lobatuin henkilö Matias Marttinen3.3.2026 06:58:00 EET | Tiedote
Avoimuusrekisterissä on suuri määrä organisaatioita, joilla ei ole vaikuttamistoimintaa tai jotka eivät ole antaneet siitä tietoja.
Välfärdsområdenas upphandlingar hos anknutna enheter är förknippade med juridiska risker24.2.2026 06:45:00 EET | Pressmeddelande
Över en fjärdedel av välfärdsområdenas, Helsingfors stads och HUS-sammanslutningens förhållanden till anknutna enheter grundar sig på en ägarandel på högst en procent.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
