SOTEPA ry: Sote-uudistus iskee erityisesti naisvaltaisiin yrityksiin
Tyypillinen sote-yrittäjä on nainen
Meneillään olevassa sote- ja maakuntauudistuksessa alan yritykset on jätetty kokonaan esityksen ulkopuolelle, toteaa Sainio. - Esitystä tulee muuttaa siten, että se johtaa toimivaan monituottajuuteen sekä julkisten ja yksityisten palveluntuottajien tasavertaisuuteen sääntelyssä, hinnoittelussa ja valvonnassa. Nyt esitetyssä muodossa järjestämislaki sitoo maakuntien kädet tavalla, joka kohtuuttomasti rajoittaa niiden mahdollisuuksia järjestää hyvät ja joustavat palvelut maakunnan asukkaille lähellä kotia.
Mikäli järjestämislaki tehdään vain julkista palveluntuottajaa varten, se iskee pahasti lähipalveluja tuottaviin yrityksiin ja heidän työntekijöihinsä, jotka myös ovat 80 prosenttisesti naisia. –Yli 70 % esim. fysioterapia- ja psykoterapiapalveluista tuotetaan yksityisissä yrityksissä ja julkisen sektorin osuus on noin 30%, toteaa Sainio. Näiden palvelujen tuottaminen ilman yrityksiä ei ole mahdollista.
Järjestämislakia tulee muuttaa siten, että asiakkaiden oikeutta valita palveluntarjoajansa parannetaan. Tämä on toteutettavissa järjestämislakiin tehtävällä kirjauksella, ja valintaoikeuden on katettava vähintään tietyt perustason tuotteistetut palvelut.
SOTEPA ry toteaa, että lakiesityksessä oleva kohta, jossa sote-yritykset alistetaan vain täydentäväksi toiminnaksi, tulee poistaa. Palvelut on järkevää jatkossakin ostaa lähellä asiakkaita toimivilta sote-yrityksiltä, mikä on kustannustehokas malli valtiolle ja maakunnille. Malli on laadukas lähipalvelu asiakkaille (esim. halvausten, leikkausten, onnettomuuksien jälkihoito ja kuntoutus, mielenterveys ja muut vastaavat palvelut). Merkittävä osa ensihoidosta ja potilassiirroista on kustannustehokasta hoitaa edelleen lähipalveluna paikallisten yritysten toimesta.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Aino Sainio
Puh. 0400 784515, aino.sainio@fpf.fi
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.