Soveltavan liikunnan työkirja on kuntien uusi työkalu yhdenvertaisuuden edistämiseen
Lounais-Suomen aluehallintoviraston ja Liikuntatieteellisen Seuran (LTS) yhteistyönä tuottama soveltavan liikunnan työkirja on kehitetty kuntien apuvälineeksi tukemaan toimintarajoitteisten henkilöiden liikunnan suunnittelua. Tavoitteena on edistää liikuntapalveluiden yhdenvertaista saatavuutta ja kansalaisten tasa-arvoisia mahdollisuuksia aktiiviseen elämäntapaan. Kaikille avoin webinaari työkirjan julkistamisesta järjestetään 30.5.2023 klo 9–11.
Soveltavalla liikunnalla tarkoitetaan järjestettyä liikuntaa tai liikuntaa edistävää toimintaa sellaisille henkilöille, joiden on vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen tai niiden sosiaalisiin tilanteisiin aiheuttaman vaikutuksen vuoksi vaikea osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan. Liikunnan soveltamista tarvitsee mahdollisesti jopa 15 prosenttia väestöstä, eli lähes miljoona suomalaista.
Julkistettavan työkirjan avulla halutaan tukea soveltavan liikunnan palveluiden järjestämistä kunnissa. Oppaan kohderyhmiä on perinteisen kunnan liikuntatoimen ohella laaja kirjo: kunnan koulutoimi ja varhaiskasvatus, hyvinvointialueiden tuottamat vanhus- ja vammaispalvelut, kolmas sektori, kansalais- ja työväenopistot sekä yksityisen sektorin palveluntarjoajat.
Työkirjassa esitetään, mitkä osa-alueet ja sisällöt on hyvä ottaa suunnittelussa huomioon. Kysynnän, resurssien, tavoitteiden ja yhteistyömallien lisäksi tulee määritellä toiminnan aikajänne ja edistymisen seurantatavat. Työkirjan liitteenä olevan taulukon täyttäminen auttaa konkreettisesti alkuun suunnitelman tekemisessä.
Projekti kasvaa pilotoinnin pohjalta valtakunnalliseksi hankkeeksi
Työkirjaa voi hyödyntää myös kunnan nykykäytäntöjen arvioinnissa – kaikkea ei missään nimessä tarvitse laittaa uusiksi, vaan toimivat asiat kannattaa säilyttää. Nykytilan kartoitus on mainio ensiaskel.
Julkistuksen jälkeen työkirja on pilottikuntien lisäksi kaikkien muidenkin kuntien käytössä. Liikuntatieteellisen Seuran SOPIVA-hanke (2023–2026) auttaa kuntia maksuttomasti työkirjan käytössä. Aluehallintoviraston ja Liikuntatieteellisen Seuran yhteisenä toiveena on, että tulevan syyskauden aikana Lounais-Suomen alueen kunnista kertyy mahdollisimman paljon kokemuksia vertaisoppimisen ja työkirjan jatkokehittämisen pohjaksi.
Ilmoittautuminen webinaariin päättyy 29.5. klo 12. https://avi.fi/tapahtumat-ja-koulutukset
Lisätietoa:
- Liikuntatieteellisen Seuran SOPIVA-hanke
Avainsanat
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Työtapaturmasta ylikulkuritilällä päiväsakkoja ja yhteisösakkoa30.5.2023 14:00:32 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi 26.5.2023 puutavaran sahauksen ja muun jatkojalostamisen alalla toimivan yrityksen Keitele Timber Oy:n työturvallisuusrikoksesta 15 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta yrityksen tuotantopäällikön sekä tehdaspalvelupäällikön kummankin 20 päiväsakon sakkorangaistukseen. Yrityksen tuotantojohtajan osalta syytteet hylättiin, koska käräjäoikeuden mukaan hänen työtehtäviinsä ei ole varsinaisesti kuulunut työturvallisuuspuutteiden käytännön havainnointi.
Yhteiskunnan vakautta kehitetään vahvistamalla yhteisöllisyyttä ja ehkäisemällä polarisaatiota - jokaisella kunnalla on tässä tärkeä tehtävä29.5.2023 14:30:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Soile Lahden juhlapuhe Pielaveden kunnan 150-juhlavaltuustossa 29.5.2023 klo 14.30.
Pohjoinen23-valmiusharjoitus jatkui toisella webinaarilla Pohjois-Suomessa ja Lapissa29.5.2023 12:42:00 EEST | Tiedote
Yhteistyössä toimivat Pohjois-Suomen ja Lapin aluehallintovirastot jatkoivat käynnissä olevaa Pohjoinen23-valmiusharjoitusta toisella suurella webinaarilla 25.5.2023. Verkkokoulutus on toinen osa Pohjoinen23-valmiusharjoitusta, joka käynnistyi 30.3.2023 ensimmäisellä webinaarilla. Harjoitus huipentuu syyskuussa 2023.
Ylijohtaja Soile Lahti luovuttaa Itä-Suomeen myönnetyn hengenpelastusmitalin29.5.2023 11:07:58 EEST | Kutsu
Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Soile Lahti luovuttaa tasavallan presidentin Itä-Suomen alueelle vuonna 2023 myöntämän hengenpelastusmitalin 5.6.2023 Kuopiossa.
Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion työsyrjinnästä – isännöintitoimiston johtajalle sakkoja26.5.2023 13:06:20 EEST | Tiedote
Turkulaisen isännöinti- ja kiinteistöhuoltoyhtiön toimitusjohtaja tuomittiin työsyrjinnästä 25 päiväsakon sakkorangaistukseen. Toimitusjohtaja oli purkanut teknisen isännöitsijän työsuhteen ainakin osin sen vuoksi, että työntekijä oli ilmoittanut yhteistoiminta-asiamiehelle työpaikan yhteistoiminnan laiminlyönneistä uutta työajan seurantajärjestelmää käyttöön otettaessa. Työnantaja tuomittiin myös maksamaan työntekijälle 800 euroa kärsimyskorvausta. Työntekijän oikeudenkäyntikuluja työnantaja joutui korvaamaan lähes 13 000 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme