Sponsor tukemaan Myllyn Parhaan kehitystä

Jaa

Sponsor Capitalin hallinnoima pääomarahasto on tänään tehdyllä kaupalla ostanut vuonna 1928 perustetun perheyhtiö Myllyn Parhaan. Sopimukseen kuuluu Myllyn Paras -liiketoiminta Suomessa sekä kaksi tuotantolaitosta Hyvinkäällä.

Suomalaisten arvostama Myllyn Paras on tuttu mm. jauhoista, hiutaleista, leivonnaispakasteista, sekä pastoista ja pakastetaikinoista, joissa se on myös markkinajohtaja.

Myllyn Paras Oy:tä 30 vuotta johtaneelle ja yrityksen kokonaan omistaneelle Pekka Savelalle sopimus on tärkeä askel yrityksen toiminnan kehittämiseksi tulevaisuudessa.

- Perheen kesken mietimme eri vaihtoehtoja yrityksen kehittämiseksi, ja paras ratkaisu on jatkaa eteenpäin uuden kumppanin ja uusien resurssien kanssa. Sponsor Capital on perinteikäs suomalainen pääomasijoittaja ja erinomainen kumppani toimintamme kehittämiseen, Pekka Savela toteaa.

Sponsor Capitalin partneri Sami Heikkilälle Myllyn Paras on kiinnostava, ikoninen ja innovatiivinen yritys, jonka historiassa on tehty paljon hyviä päätöksiä. Hänen mukaansa toimialaan liittyy nyt positiivisia odotuksia ja tavoitteena on jatkaa yrityksen upeaa kehitystä. 

- Myllyn Paras on kauratuotteiden jalostamisessa todellinen erityisosaaja, ja tämänhetkinen terveysbuumi, johon kuuluu kasvava kiinnostus kauraan, antaa menestykselle erinomaiset edellytykset.  Arvostamme suuresti, että Pekka Savela pysyy yhtiön vähemmistöosakkaana ja haluaa olla mukana sen kasvussa myös jatkossa, Sami Heikkilä luonnehtii.

Pekka Savela jatkaa myös Myllyn Paras Venäjän liiketoimintojen vetämistä kuten aikaisemminkin. Venäjän liiketoiminnat eivät kuulu tehtyyn sopimukseen.

Uudeksi toimitusjohtajaksi 1.1.2018 alkaen nimitetty Kirsi Vesterinen tuntee yrityksen ja näkee tehdyn sopimuksen suurena mahdollisuutena.

- Sponsor Capitalin mukaantulo toiminnan kehittämiseen on selkeä osoitus yrityksen potentiaalista. Yhteinen näkemys markkinoiden kehityksestä ohjaa tulevaa toimintaa. Tulemme panostamaan voimakkaasti uusiin innovaatioihin ja vahvistamaan asemaamme meille jo vahvoissa kategorioissa, toteaa Kirsi Vesterinen.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Sami Heikkilä
Sponsor Capital Oy
puh. +358 50 352 8905
sami.heikkila@sponsor.fi

Pekka Savela
Myllyn Paras Oy
puh. +358 44 557 3420
pekka.savela@myllynparas.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sponsor Capital Oy
Mannerheimintie 4
00100 HELSINKI

09 680 3300http://www.sponsor.fi

Myllyn Paras
Myllyn Paras valmistaa, myy ja markkinoi jauhoja, hiutaleita, suurimoita ja pastaa sekä pakastetaikinoita ja leivonnaispakasteita. Yrityksen kaksi tehdasta sijaitsevat Hyvinkäällä. Myllyssä valmistetaan jauhot, hiutaleet, suurimot sekä pastat. Pakastetehdas on keskittynyt pakastetaikinoiden ja leivonnaispakasteiden valmistukseen. Siirtyvän liiketoiminnan liikevaihto vuonna 2017 oli noin 51 m€ ja yhteensä yhtiö työllistää noin 100 työntekijää.

Sponsor Capital
Sponsor Capital on vuonna 1997 perustettu suomalainen pääomasijoittaja. Yritys tekee pääosin enemmistösijoituksia keskisuuriin suomalaisiin yrityksiin, joilla on erinomainen johto, vahva markkina-asema sekä ennustettava kassavirta. Sponsor Capital toimii vastuullisesti, pitkäjänteisesti, tulosorientoituneesti ja aina uskoen yrittäjähengen tärkeyteen. Suuret suomalaiset instituutiot sijoittavat pääomiaan Sponsor Capitalin kautta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sponsor Capital Oy