Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Spotify on hitti suomalaissijoittajille – Yhdysvaltojen osuus suomalaisten osakesijoituksista kasvaa jatkuvasti

Jaa
Suomalaiset tekivät yli 10 prosenttia huhtikuussa tekemistään osakekaupoista yhdysvaltalaisilla osakkailla, kertoo Danske Bankin vertailu. Suomen osuus laski 75 prosenttiin, vaikka huhtikuussa elettiin kiihkeintä tuloskautta.

Suomalaisten piensijoittajien kiinnostus Yhdysvaltojen markkinoita kohtaan kasvaa jatkuvasti. Huhtikuussa suomalaiset sijoittajat tekivät jo 10,9 prosenttia kaupoistaan Yhdysvaltojen markkinoilla, kertoo Danske Bankin osakevertailu. Osuus on suurin vertailukaudella, joka ulottuu vuoden 2016 alkuun saakka. Suomen osuus kaupoista oli 75 prosenttia.

”Yhdysvaltojen osakemarkkinat ovat keskeinen markkina koko maailmalle. Sen vaikutus kaikkiin pörsseihin on vahva. Lisäksi Yhdysvaltojen markkinoilla suomalaiset sijoittavat pääsevät käsiksi yhtiöihin, jotka ovat tuttuja arjesta”, sanoo Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen.

Danske Bankin asiakkaiden osakekaupoista tehty vertailu on kuvaava, sillä pankin kaupankäyntipalkkiot ovat samat kaikille markkinoille. Näin edullisemmat välityspalkkiot eivät ohjaa sijoituksia Suomeen.

Yhdysvalloista suomalaisia sijoittajia kiinnosti huhtikuussa erityisesti musiikinsuoratoistopalvelu Spotify, jonka osake oli vaihdetuimpien, myydyimpien ja ostetuimpien osakkeiden kärjessä.

”Spotify on monien suomalaisten käyttämä suoratoistopalvelu. Kiinnostavan osakkeesta tekee se, että musiikin kulutus on siirtynyt voimakkaasti tällaisiin palveluihin. Osake ei kuitenkaan ole ainakaan vielä ollut tuottoisa sijoitus, sillä osakkeen kurssi ei ole toipunut viime vuoden lopun kurssipudotuksesta.”

Muita paljon ostettuja osakkeita Yhdysvalloista huhtikuussa olivat lentokonevalmistaja Boeingin, lääkeyhtiö Pfizer ja verkkokauppajätti Amazon.

Suomessa Nordea vaihdetuin

Suomalaisista osakkeista eniten kauppaa huhtikuussa keräsi Nordea, jota myytiin ja ostettiin paljon. Vaihto painottui kuitenkin myyntiin.

”Nordea on noussut uudeksi kansanosakkeeksi, jossa houkuttelee hyvä osinkotuotto. Osingosta voi löytyä myös syy, miksi moni sijoittaja myi Nordeaa huhtikuussa. Osakkeen osinko irtosi maaliskuun lopussa, ja moni sijoittaja on mahdollisesti myynyt osaketta tämän jälkeen”, Kemppainen sanoo.

Suomen osuus kaikista kaupoista oli huhtikuussa poikkeuksellisen matalalla tasolla. Maaliskuussa suomalaissijoittajat tekivät kaupoistaan reilut 80 prosenttia Suomessa. Vuosi sitten huhtikuussa Suomen osuus oli 87,4 prosenttia.

Yhdysvaltojen jälkeen suosituimpia markkinoita olivat Ruotsi ja Saksa.

”Suomalaisten kasvavat osakekaupat ulkomaisiin pörsseihin ovat kiinnostava ilmiö. Maantieteellinen hajauttaminen on myös hyvä keino suojautua markkinoiden heilahteluja vastaan”, Kemppainen sanoo.

Maa

Huhti

Maalis

Helmi

Huhti 2018

 

Suomi

75,0 %

81,7 %

87,1 %

87,4 %

 

Yhdysvallat

10,9 %

5,0 %

3,2 %

5,7 %

 

Ruotsi

2,9 %

3,2 %

3,1 %

2,1 %

 

Saksa

2,4 %

2,8 %

2,2 %

1,6 %

 

Norja

1,3 %

1,8 %

1,3 %

1,2 %

 
             

LÄHDE: Danske Bank

           
             

YHDYSVALLAT

           

VAIHDETUIMMAT

Osuus

MYYDYIMMÄT

Osuus

OSTETUIMMAT

Osuus

Spotify                  

10,4 %

Spotify Technology SA (USD)                  

10,9 %

Spotify Technology SA (USD)                  

10,0 %

Boeing Co.                                   

4,9 %

Aurora Cannabis Inc (US)                     

2,0 %

Boeing Co.                                   

7,6 %

Pfizer Inc. (US)                             

2,8 %

Boeing Co.                                   

1,9 %

Pfizer Inc. (US)                             

5,1 %

Amazon.com                                   

2,5 %

Karyopharm Therapeutics Inc                  

1,8 %

Amazon.com                                   

4,6 %

Karyopharm Therapeutics Inc                  

1,7 %

The Kraft Heinz Company (US)                 

1,6 %

Tiffany & Co.                                

2,9 %

           

RUOTSI

           

VAIHDETUIMMAT

Osuus

MYYDYIMMÄT

Osuus

OSTETUIMMAT

Osuus

Swedbank AB A                                

13,8 %

Swedbank AB A                                

20,1 %

ProAct IT Group AB                           

13,8 %

Nordea Bank Abp (SE) SEK                     

5,7 %

Nordea Bank Abp (SE) SEK                     

8,1 %

ÅF Pöyry AB B Rights 12/04-2019              

8,9 %

Oriflame Holding Ltd (SEK)                   

5,5 %

Oriflame Holding Ltd (SEK)                   

6,2 %

Volvo B                                      

6,4 %

ProAct IT Group AB                           

4,6 %

Stora Enso Oyj Serie R (SEK)                 

5,6 %

Ericsson, Telefon AB LM B                    

6,2 %

Stora Enso Oyj Serie R (SEK)                 

4,4 %

Attendo AB                                   

5,5 %

Handelsbanken AB A                           

4,8 %

           

SUOMI

           

VAIHDETUIMMAT

Osuus

MYYDYIMMÄT

Osuus

OSTETUIMMAT

Osuus

Nordea Bank Abp (FI) EUR                     

18,1 %

Nordea Bank Abp (FI) EUR                     

21,0 %

Nordea Bank Abp (FI) EUR                     

14,9 %

Outokumpu Oyj                                

9,9 %

Sampo Oyj A                                  

13,9 %

Outokumpu Oyj                                

12,3 %

Sampo Oyj A                                  

9,0 %

Neste Oyj                                    

10,5 %

Nokia Oyj (FI)                               

7,3 %

Nokia Oyj (FI)                               

8,1 %

Nokia Oyj (FI)                               

8,8 %

Neste Oyj                                    

5,1 %

Neste Oyj                                    

7,9 %

Outokumpu Oyj                                

7,7 %

DNA Oyj                                      

4,9 %

Tietoa vertailusta

  • Osakkeiden ostomaat perustuvat Danske Bankin suomalaisten asiakkaiden tekemiin kauppoihin maaliskuussa

Tietoa Danske Bankin sijoituspalveluista

  • Danske Bankin kautta voi ostaa osakkeita seuraavista maista samalla välityspalkkiolla: Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja, USA, Saksa, Iso-Britannia, Ranska, Italia, Sveitsi, Kanada, Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Portugali, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tsekki, Unkari, Meksiko.
  • Välityspalkkiot ovat minimissään 2-8 euroa kaupankäyntiaktiivisuudesta riippuen.
  • Kattavat markkinainformaatio, uutis- ja analyysipalvelut sekä analyysityökalut saatavilla. Monipuolisilla Sijoittajan lisäpalveluilla asiakas voi räätälöidä kaupankäyntipalvelut juuri omia tarpeitaan vastaavaksi sijoituspäätösten tekemiseksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Senioristrategi Tuukka Kemppainen, Danske Bank, 050 3760596, tuukka.kemppainen@danskebank.fi

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Luonnon monimuotoisuuden integrointi liiketoimintamalleihin vielä vaikeaa pohjoismaisille yhtiöille19.3.2024 08:45:00 EET | Tiedote

Kolme neljästä pohjoismaisesta suuryrityksestä kokee haastavaksi luonnon monimuotoisuuteen liittyvien riskien monimutkaisuuden, uskottavien tavoitteiden asettamisen sekä hallintomallin kehittämisen. Muutama yritys erottuu myönteisesti joukosta, mutta yksikään ei vielä ole päässyt tasolle, jossa luonnon monimuotoisuus on sisällytetty liiketoimintastrategiaan, ilmenee Danske Bankin varainhoidon tuoreesta raportista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye