Kustantamo S&S

S&S:n kevään lasten- ja nuortenkirjat

Jaa
Keväällä S&S julkaisee seitsemän hienoa lasten- ja nuortenkirjaa. Mukaan mahtuu niin sarjakuva kuin aivan pienten lasten pahvikirja. S&S:n lasten- ja nuortenkirjoissa korostuu taiteellinen tinkimättömyys ja vetävät tarinat.

Kevään lasten- ja nuortenkirjat ilmestymisjärjestyksessä:

Tammikuussa

Nelli Heinimo & Tiina Konttila (kuvitus): Autojen almanakka – runoja, kuvakirja, ilmestyy 2.1.
Tunne- ja kaveritaidot tutuiksi autorunojen avulla. Veikeissä ja nokkelissa runoissa kerrotaan autojen ja muiden koneiden elämästä vuoden ympäri. Autojen almanakka tutustuttaa lukijansa – niin isot kuin pienetkin – monenmoisiin moottoriajoneuvoihin, joiden huolista, haaveista ja ilonaiheista on paljon opittavaa meillä ihmisilläkin. Ikäsuositus 2–5.

Helmikuussa

Oksana Luštševska & Dzmitryi Bandarenka: 101 majakkaa, kuvakirja, kuvitus Oksana Dratškovska, ilmestyy 24.2.
Suomentanut Santul Kosmo
Vuonna 2019 ilmestynyt herttainen kuvakirja julkaistaan paitsi kaikkien lasten iloksi myös harkovalaisen lastenkirjakustantamon ja lastenkirjailijoiden tukemiseksi. Kirja ilmestyy sekä suomeksi että kaksikielisenä suomi-ukraina-laitoksena, jota lahjoitetaan Suomessa asuville ukrainalaislapsille. Ikäsuositus 3–6.

Karoliina Pertamo: Lintu sanoo, kuvakirja, ilmestyy 28.2.
Ihastuttava lintukirja kaikkein pienimmille! Suositun Pupu tykkää kirjan kaveri! Selkeästi ja herkästi kuvitetun kirjan sivuilla tutustutaan pihapiirin, kaupunkien, metsien ja rantojen tuttuihin ja tuntemattomampiin lintuihin. Ikäsuositus 0–4.

Maaliskuussa

Ilja Karsikas: Myrsky ja Valo, kuvakirja, ilmestyy 2.3.
Klassisista lastenrunoista ammentava kaunis kuvakirja kahdesta erilaisesta ystävyksestä.  Myrsky janoaa ulos maailmaan ja jänniin seikkailuihin, Valo taas seikkailee mielikuvituksensa poluilla ja kodin turvassa. Ikäsuositus 3–6.

Miila Westin: Loputon talvi – Myyttiset 1, sarjakuva, ilmestyy 15.3.
Sarjakuvaromaani sukeltaa itämerensuomalaisten myyttien maagiseen maailmaan. Eevi tempautuu mukaan taianomaiseen seikkailuun sekalaisen haltiajoukkion kanssa päämääränään vapauttaa keväisen luonnon herättäjä, jonka Louhi on kaapannut tuonpuoleiseen. Ikäsuositus 9–12.

Sanna Pelliccioni: Kerro minulle, Antonio, kuvakirja, ilmestyy 21.3.
Liikuttavan kuvakirjan tarina rakentuu muistoille, joissa Chilestä paennut isoisä muistelee aikaansa lapsuuden kotimaassa poliittisena toisinajattelijana ja vankina, mutta myös sitä, kuinka musiikin voima kantoi hänet vaikeuksien yli. Ikäsuositus 5–7.

Huhtikuussa

Harri Veistinen: Revontuliefekti ja hyppykeppien kosto, lastenromaani, kuvitus Teemu Juhani, ilmestyy 18.4.
Vauhdikkaan ja kekseliään lastensarjan toinen osa. Eräänä aamuna syyslomapäivät tuntuvat menneen sekaisin. Ja miksi ihmiset kulkevat ympäriinsä hyppykepeillä? Todellisuuksia on selvästi sörkitty jälleen – mutta kuka on sen takana? Ikäsuositus 7–12.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustantamo S&S
Kustantamo S&S
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

https://kustantamo.sets.fi/

Kustantamo S&S – ystävien kesken S&S – julkaisee laadukasta kauno-, tieto- ja lastenkirjallisuutta. S&S on osa Schildts & Söderströmsiä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S

Reetta Aallon uusi romaani käy läpi suhdetta Venäjään ja väkivallan kulttuuriin27.3.2024 09:55:00 EET | Tiedote

Venäjällä opiskeluaikoinaan asunut elokuvaohjaaja Reetta Aalto käsitteli ensimmäisessä romaanissaan suomalaisen päähenkilön suhdetta venäläiseen mieheen. Uudessa romaanissa liikutaan samassa mielenmaisemassa, mutta keskiössä on keski-ikäistynyt kertoja, joka joutuu kohtaamaan menneisyyden asenteet ja ihmissuhteet uudessa valossa, kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan alkaa.

Anna Härmälän kansainvälistä huomiota saanut sarjakuva yksinhuoltajuudesta ilmestyy 2.4.25.3.2024 14:28:26 EET | Tiedote

Elämän ihme, vauva, muuttaa elämässä kaiken. Lopullisesti elämä mullistuu, kun vastasyntyneen isä jättää äidin. Härmälän internetissä julkaisemat puoliomaelämäkerralliset sarjakuvastripit herättivät laajaa kansainvälistä huomiota muutama vuosi sitten. Sen jälkeen Härmälä alkoi työstää aiheesta pidempää sarjakuvaromaania. Sinkkumutsi ilmestyy yhtä aikaa Suomessa, Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa.

Meri Valkaman journalistinen kirja presidentti Tarja Halosen poliitiikasta julkaistaan 19.3.5.3.2024 08:35:00 EET | Tiedote

Meri Valkaman journalistinen tietokirja Perinnönjako – Keskusteluja Tarja Halosen politiikasta pureutuu presidentti Halosen työhön maailmanpoliittisesta näkökulmasta. Kirja sai alkunsa Venäjän hyökättyä Ukrainaan keväällä 2022, jolloin Halosta ryhdyttiin kritisoimaan rajusti hänen aiemmasta Venäjän-politiikastaan. Mitä Halonen itse ajattelee vanhoista päätöksistään? Voiko seuraava sukupolvi ymmärtää edeltäjien valintoja? Muun muassa siihen kirja etsii vastauksia. Perinnönjako pohjautuu Meri Valkaman ja Tarja Halosen vuoden ajan käymiin keskusteluihin. Valkama seurasi Halosen yhä jatkuvaa kansainvälistä työtä myös muun muassa Israeliin ja Palestiinaan suuntautuneella matkalla. Perinnönjako julkaistaan 19. maaliskuuta 2024, Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye