Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

SSO lahjoitti joulutervehdysvarat Lohjan ja Salon sairaaloiden henkilökunnan muistamiseen

23.12.2020 11:35:48 EET | Suur-Seudun Osuuskauppa SSO | Tiedote

Jaa
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on vahvasti mukana toimialueensa ihmisten arjessa. Esimerkkinä tästä yhteistyöstä SSO on lahjoittanut perinteisesti joulutervehdyksiin varaamansa rahat Lohjan ja Salon sairaaloille.

 ”Tänä poikkeuksellisena vuonna lahjoitus ohjattiin sairaaloiden henkilökunnan muistamiseen. Lahjoitussumma on 1000 euroa sairaalaa kohden”, kertoo SSO:n asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Anu Karppinen.  

”Sairaalan henkilöstö on ollut äärimmäisen kovilla koko vuoden ja nyt niin pääkaupunkiseudun kuin Varsinais-Suomen koronatilanne on tehnyt sen, että joulu eletään sairaalassa varmasti kovin jännittävin mielin, Karppinen toteaa. Lahjoitusvaroilla sairaalaan on hankittu mm. jouluisia herkkuja, joista henkilökunta pääsee nauttimaan sairaalan arjen lomassa tehdessään arvokasta työtä potilaiden eteen”, kertoo Karppinen.

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Prismantie 2
24800 Halikko

07530301000http://www.sso.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

Elinvoimaa kotiseudulle – enemmän hyötyä ja sujuvampaa arkea asiakasomistajille13.2.2026 14:00:00 EET | Tiedote

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO vahvistaa kotiseudun elinvoimaa tarjoamalla omistajilleen entistä sujuvampaa arkea, edullisia ostoksia ja palvelu-uudistuksia, jotka näkyvät jokaisen arjessa. Vuoden 2025 aikana uudistukset, paikalliset teot ja henkilöstön hyvinvointiin panostaminen ovat tuoneet konkreettista hyötyä asiakasomistajille – aina digipalveluista lähikauppoihin ja nuorten kesätyöpolkuun saakka.

Kiitos kannustuksesta – vuodesta 2022 jaossa ollut Kannustajat-tuki on ilahduttanut jo 133 paikallista seuraa tai yhdistystä26.1.2026 12:10:43 EET | Tiedote

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n Kannustajat-ohjelman kautta jaettiin viime vuonna yhteensä 60 000 euroa tukea paikallisille seuroille ja yhdistyksille. SSO:n asiakasomistajat saivat jälleen äänestämällä vaikuttaa siihen, miten tukipotti tällä kertaa jakautui. Vuodesta 2022 alkaen Kannustajat-sponsorointitukea on jaettu yhteensä yli 195 000 euroa - oman seudun onneksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye