Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

SSO lahjoitti joulutervehdysvarat Lohjan ja Salon sairaaloiden lasten poliklinikoille

12.12.2018 13:21:29 EET | Suur-Seudun Osuuskauppa SSO | Tiedote

Jaa
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on vahvasti mukana toimialueensa ihmisten arjessa. Esimerkkinä tästä yhteistyöstä SSO on lahjoittanut perinteisesti joulutervehdyksiin varaamansa rahat Lohjan ja Salon sairaaloille. Tänä vuonna apu menee lastentautien poliklinikoiden toimintojen vahvistamiseen. Lahjoitussumma on 1000 euroa sairaalaa kohden.
Tyksin Salon sairaalassa Esko, Anne, Kirsi ja Gerd sekä Lars ja Erkki
Tyksin Salon sairaalassa Esko, Anne, Kirsi ja Gerd sekä Lars ja Erkki

Varat luovutettiin Salossa ja Lohjalla alkuviikosta. Rahat luovutti SSO:n toimitusjohtaja Esko Jääskeläinen. HUS:ssa varoja on kohdennettu laitehankintoihin, kuten kuvassa osastonhoitaja Sari Mäkelän kädessä pitelemään vastasyntyneen kuulolaitteeseen. Kuvassa lisäksi lastentautien ylilääkäri Jonas Bondestam sekä naisten- ja lastentautien tulosyksikön johtaja Raija Räty.

TYKS:n Salon sairaalassa varoja on kohdennettu muiden muassa lepotuoleihin, joissa Lars ja Erkki rentoutuvat parhaillaan. Taustalla Esko Jääskeläinen, lastenlääkäri Anne Hakala sekä sairaanhoitajat Kirsi Koskinen ja Gerd Nyman.

Kuvat

Tyksin Salon sairaalassa Esko, Anne, Kirsi ja Gerd sekä Lars ja Erkki
Tyksin Salon sairaalassa Esko, Anne, Kirsi ja Gerd sekä Lars ja Erkki
Lataa
HUS:n Lohjan sairaalassa Esko, Jonas, Sari sekä Raija
HUS:n Lohjan sairaalassa Esko, Jonas, Sari sekä Raija
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Prismantie 2
24800 Halikko

07530301000http://www.sso.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

SSO työllisti kesällä yli 550 nuorta – kesätyöntekijät antoivat kokemuksesta huippuarvosanat18.9.2026 11:15:00 EEST | Tiedote

SSO lisäsi kesälle 2026 sata ylimääräistä kesätyöpaikkaa tarjotakseen mahdollisimman monelle nuorelle mahdollisuuden ensimmäiseen työkokemukseen. Päätös kannatti: yli 550 nuorta tarttui mahdollisuuteen ja osoitti, että luottamus nuoriin kannattaa. Juuri valmistunut tutkimus kertoo, että kesätyöntekijät arvioivat kokemuksensa poikkeuksellisen myönteiseksi ja kokivat tulleensa aidosti vastaanotetuiksi, arvostetuiksi ja osaksi työyhteisöä.

Sale Suomusjärven ja Sale Kiikalan marketpäällikkö Elina Valdemarssonista S-ryhmän vuoden 2026 Ässäpäällikkö9.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Sale Suomusjärveä ja Sale Kiikalaa vuodesta 2025 kipparoinut Elina Valdemarsson on valittu S-ryhmän vuoden 2026 Ässäpäälliköksi. Ässäpäälliköksi valitaan joka toinen vuosi valtakunnallisesti ansioituneimmat S-ryhmän päälliköt, jotka ovat osoittaneet työssään esimerkillisiä esihenkilötaitoja ja johtaneet yksikköään asiakkaita kuunnellen kohti erinomaisia tuloksia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye