SSO palkkaa noin 300 kesätyöntekijää kesäksi 2020 - Tavoitteena tarjota yhtä monta positiivista kokemusta työelämästä
8.1.2020 14:26:32 EET | Suur-Seudun Osuuskauppa SSO | Tiedote

− Tavoitteemme on tarjota nuorille myönteisiä oppimiskokemuksia. Ensimmäisillä kosketuksilla työelämään on tutkitusti vaikutusta ammatti-identiteetin syntyyn ja koko työuran onnistumiseen, kertoo SSO henkilöstöjohtaja Hanna Somersalo.
− Kaupan ala on silta työelämään, ja otamme roolimme nuorten työelämätaitojen opastajana vakavasti. Saamme tuhansia hakemuksia vuosittain, mutta haluamme tarjota pikahaastattelun ihan kaikille hakijoille.
Pikahaastattelun edellytyksenä on, että tekee hakemuksen meidän rekrytointijärjestelmäämme. Alta löydät suorat linkit hakemiseen.
Haluamme, että nuoret näkevät työelämän houkuttelevana ja tuntevat imua työssä oppimaan. Kaikki nuoret eivät valitettavasti saa kesätyötä, mutta hyvää kokemusta työnhaustakin kannattaa ehdottomasti hankkia.
SSO:n ensimmäiset haastattelupäivät ovat 27.1. klo 13-16 Salossa, 31.1. klo 13-16 Lohjalla ja 3.2. klo 13-16 Nummelassa. Rohkeasti hakemusta täyttämään jo tänään.
Vinkkejä työnhakuun ja avoimet kesätyöpaikat: www.sso.fi/rekry
Vastuullinen kesäduuni -kampanja
Vastuullinen kesäduuni on Oikotie Työpaikkojen luotsaama kampanja, joka haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän ja laadukkaampia kesätyöpaikkoja. S-ryhmä on yksi kampanjan pääyhteistyökumppaneista. Lue lisää: www.kesaduuni.org
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
SSO henkilöstöjohtaja Hanna Somersalo, p. 044 7705 175
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
SSO:n hallitus vuodelle 2026 on valittu19.2.2026 09:30:00 EET | Tiedote
SSO:n hallintoneuvosto on valinnut SSO:n hallituksen vuodelle 2026. Uutena jäsenenä on valittu toimitusjohtaja Pasi Berggren.
Elinvoimaa kotiseudulle – enemmän hyötyä ja sujuvampaa arkea asiakasomistajille13.2.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO vahvistaa kotiseudun elinvoimaa tarjoamalla omistajilleen entistä sujuvampaa arkea, edullisia ostoksia ja palvelu-uudistuksia, jotka näkyvät jokaisen arjessa. Vuoden 2025 aikana uudistukset, paikalliset teot ja henkilöstön hyvinvointiin panostaminen ovat tuoneet konkreettista hyötyä asiakasomistajille – aina digipalveluista lähikauppoihin ja nuorten kesätyöpolkuun saakka.
Kiitos kannustuksesta – vuodesta 2022 jaossa ollut Kannustajat-tuki on ilahduttanut jo 133 paikallista seuraa tai yhdistystä26.1.2026 12:10:43 EET | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n Kannustajat-ohjelman kautta jaettiin viime vuonna yhteensä 60 000 euroa tukea paikallisille seuroille ja yhdistyksille. SSO:n asiakasomistajat saivat jälleen äänestämällä vaikuttaa siihen, miten tukipotti tällä kertaa jakautui. Vuodesta 2022 alkaen Kannustajat-sponsorointitukea on jaettu yhteensä yli 195 000 euroa - oman seudun onneksi.
Niko Kähkönen nimitetty SSO:n uudeksi toimialajohtajaksi – Lohjan Autokeskuksen toimitusjohtajaksi Petteri Heiskanen13.1.2026 10:00:00 EET | Tiedote
SSO:n liikennemyymäläkaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan uudeksi toimialajohtajaksi on nimitetty Niko Kähkönen, joka aloittaa uudessa tehtävässään 15.1.2026 ja aloittaa samalla SSO:n johtoryhmän jäsenenä. Niko siirtyy tehtävään Lohjan Autokeskuksen toimitusjohtajan tehtävistä.
SSO:lle Innostavimmat työpaikat -tunnustus jo kahdeksatta kertaa peräkkäin12.1.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Suomen innostavimmat työpaikat on Eezy Flown vuosittainen tunnustus organisaatioille, jotka ovat saaneet poikkeuksellisen hyvät PeoplePower®-henkilöstötutkimuksen tulokset. Näiden organisaatioiden joukkoon kuuluu myös Suur-Seudun Osuuskauppa SSO – jo kahdeksatta kertaa. Työyhteisötutkimuksen tulokset kertovat osuuskauppalaisten vahvasta yhteishengestä sekä tiimityön ja palautteenannon merkityksellisyydestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

