SSO:n ravintola Antonio ja kahvila Figaro kauppakeskus Plazassa avattiin täysin uudistuneina

Kun Antonio saapui Suomeen reilu parikymmentä vuotta sitten, kirjattiin uusi menu SSO:n ravintolahistoriaan. Antonio syntyi palosta luoda jotain uutta ja erilaista siihen maailmaan. Meksikolainen ruokakulttuuri ja sen lämminhenkisyys kiehtoi suomalaisia, ja näin Salon Seudun Osuuskauppa perusti oman pienen ”casan” Plazan kauppakeskukseen. Antonio on jakanut suomalais-meksikolaista ravintolan ilosanomaa vuodesta 1992. Vuosien saatossa Antonio löysi paikkansa paikallisten ja matkailijoiden sydämissä.
Antonio oli remontissa kesäkuun alusta lähtien. Tänä aikana kaivettiin lattiat ylös, kaadettiin seiniä ja rakennettiin uusia. Remontille oli tilausta jo pelkästään ilmeen päivittämisen takia. Baaritiski on kutsuvasti keskeisellä paikalla ravintolasalia. Keskeisyydessä tärkeintä on ollut asiakkaan tavoitettavuus ja idea siitä, että haluamme olla keskellä elämää, lähellä ja avoin kaikille. Samalla uudistui kauppakeskuksen keskeinen kahvila Figaro.
Istuinalueiden suunnittelussa haluttiin rakentaa hieman erilaisia maailmoja. Tilasta löytyy erilaisia seinä-, sohva- sekä tuolimateriaaleja ja tyylejä, jotka sointuvat kuitenkin saumattomasti yhteen. Tavallisuudesta poikkeavaa on esimerkiksi pyöreät sohvaryhmät takasalissa. Viihtyvyyttä lisää tunnelmallinen valaistus sekä iloiset värit, joita on käytetty luovasti pitkin tilaa.
”Keskeinen sijainti kaupungin sydämessä sekä kauppakeskuksessa tuo Antonion lähelle jokaista vierastamme. Meille on helppo tulla ja kokoontua, on kyseessä juhlat tai ystävien treffit. Haluamme olla mukana ihmisten arjessa ja tarjota paikan, jossa voi nauttia yhteisöllisyydestä. Puheensorina ja lämminhenkisyys kertoo välittömästä ja rennosta tunnelmasta. Tämä on aistittavissa niin ruokalistassa kuin palvelussammekin. Haluamme olla mukana arjessa, josta voimme tehdä vieraillemme juhlaa”, kertoo asiakkuuspäällikkö Marja Pekola.
”Olemme äärettömän innoissamme, että voimme nyt taas kutsua kaikki ystävät viettämään kanssamme siestaa ja tila alkaa elämään ihmisten myötä. Uhkumme intoa saadessamme jälleen tuntea iloisen fiiliksen ja toivottaa kaikki tervetulleeksi uusittuun ravintolaamme. Tänään ja huomenna avaamme poikkeuksellisesti klo 12.00 ja keskitymme a´la carte myyntiin. Seuraavasta viikosta alkaen meillä myös tarjolla maukasta lounasta buffapöydästä viikolla 10.30-14.00. Tsekkaa lounas- ja ruokalistamme osoitteesta www.raflaamo.fi”, vinkkaa Marja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot: asiakkuuspäällikkö SSO:n monitoimiravintolat, Marja Pekola, p. 044 7705 403
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
ABC Masuunin ABC-latausasema on avattu21.10.2025 15:11:57 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on viime vuosina panostanut vahvasti vihreään liikkumiseen. Uusia ABC-latausasemia on avattu muun muassa Prisma Lohjalle, Sale Nummelaan ja S-market Kemiöön. Lisäksi ABC Piihovin ja ABC Lohjan latauskenttiä on laajennettu 12 CCS latauspaikan suuruisiksi. ABC Masuuniin Karkkilaan avattu ABC- latausasema on kaikkiaan SSO:n toimialueen kolmastoista.
SSO:n parturi-kampaamopalveluihin suunnitteilla muutoksia15.10.2025 10:45:00 EEST | Tiedote
SSO aloittaa muutosneuvottelut kaikissa kolmessa Prisman parturi-kampaamossa – Halikossa, Lohjalla ja Nummelassa. Neuvottelujen taustalla on parturi-kampaamopalveluiden kannattavuuden arviointi muuttuvassa markkinassa. Tavoitteena on parantaa kannattavuutta ja turvata palveluiden elinvoimaisuus pitkällä aikavälillä.
SSO:n ABC Perniön toimintaan suunnitellaan muutoksia14.10.2025 10:48:45 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO kehittää palveluitaan vastaamaan paikallisten asiakkaiden muuttuvia tarpeita. ABC Perniön osalta suunnitellaan keskittymistä kysytyimpään palveluun eli polttonesteiden jakeluun ja samalla sisäkaupan sulkemista vuoden loppuun mennessä.
Nuorten ääni on tärkeä – SSO hakee kotiseutunsa nuoria mukaan vaikuttamaan15.9.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Miltä yhteiskunta näyttää tulevaisuudessa? Millainen on osuuskauppa 10 vuoden päästä? Näitä ja monia muita kysymyksiä pohditaan syksyllä 2025 perustettavassa SSO Nuoristossa, johon Suur-Seudun Osuuskauppa SSO kutsuu mukaan alueellaan asuvia 18–24-vuotiaita nuoria.
SSO kantaa vastuunsa kotiseudun kehittämisessä – edullisuus, palvelu-uudistukset ja kulttuuriteot tukevat helpompaa arkea29.8.2025 11:11:45 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n alkuvuosi on tuonut asiakasomistajille sekä kehittyviä palveluja että uusia arjen helpotuksia. Verkkokaupan käyttö kasvaa vauhdilla, mutta samalla myös lähipalvelut säilyttävät vahvan roolinsa. Työ paremman työelämän puolesta jatkui, ja yhteisöllistä työvuorosuunnittelua laajennettiin entisestään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


