Stadin Silakkamarkkinat tuo jälleen silakkaherkut Kauppatorille ja Torikortteleihin
27.9.2021 09:00:00 EEST | Helsingin tapahtumasäätiö | Tiedote

Stadin Silakkamarkkinat käynnistyy Kauppatorilla perinteiseen tapaan lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina, ja silakkaostoksille ehtii aina seuraavan viikon lauantaihin saakka. Stadin Silakkamarkkinat on Suomen vanhimpia yleisötapahtumia, jota on juhlittu Helsingissä jo vuodesta 1743.
”Stadin Silakkamarkkinoilla on pitkä historia paitsi kalastuselinkeinon myös terveen Itämeren puolestapuhujana. Silakan kalastaminen auttaa vähentämään Itämeren rehevöitymistä, joten sen syöminen on jo itsessään ekoteko”, sanoo projektipäällikkö Susa Nokelainen Helsingin tapahtumasäätiöstä.
Kalastusalusten lisäksi Kauppatorille ankkuroituvat markkinaviikoksi perinnepurjelaivat Albanus, Olga, Vivan ja Valborg. Pormestari Juhana Vartiainen avaa Silakkamarkkinat Vivanin kannella sunnuntaina 3. lokakuuta klo 10.
Silakkamarkkinoiden aikana myös Torikortteleiden ravintolat kutsuvat herkuttelemaan teemaan sopivilla annoksilla kuten savusilakkapizzalla tai perinteisillä paistetuilla silakoilla. Lisäksi markkinoille osallistuvan Marthaförbundetin ekologiset kalareseptit tarjoilevat inspiraatiota kotikeittiöihin.
Silakkaraati palkitsee vuoden parhaat tuotteet avajaissuunnuntaina
Ruoka-alan ammattilaisista ja vannoutuneista silakkaruokien ystävistä koostuva Silakkaraati kokoontuu jälleen markkinoiden avajaispäivänä valitsemaan parhaat tuotteet kahdessa kategoriassa: vuoden silakkayllätys ja vuoden maustekala. Voittajat julkistetaan sunnuntaina 3. lokakuuta klo 16.
Raadissa markkinoiden antimia arvioivat Marthaförbundetin toiminnanjohtaja Andrea Hasselblatt, somevaikuttaja Enni Koistinen, Helsingin kaupungin kalatalousasiantuntijana ja kalastuspäällikkönä toiminut Jukka Linder, ruokatoimittaja ja -valokuvaaja Mari Moilanen, ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä, Helsinki Distilling Companyn toimitusjohtaja Mikko Mykkänen, Pro Kala ry:n toiminnanjohtaja Katriina Partanen sekä toimittaja Bitte Westerlund.
Stadin Silakkamarkkinat Kauppatorilla 3.–9.10.2021, avoinna su–pe klo 9–19 ja la klo 9–16. Vapaa pääsy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintäpäällikkö Laura Gottleben, Helsingin tapahtumasäätiö, laura.gottleben@eventshelsinki.fi, puh. 050 468 7243
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin tapahtumasäätiö toteuttaa Helsingin kaupungin merkittäviä yleisötapahtumia kuten Helsingin juhlaviikkoja, Lux Helsinkiä, Helsinki-päivää, Helsingin uudenvuoden juhlaa, Silakkamarkkinoita ja Tuomaan Markkinoita. Tammikuussa 2019 toimintansa käynnistänyt säätiö kehittää Helsingistä entistä toimivampaa ja vetovoimaisempaa tapahtumakaupunkia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin tapahtumasäätiö
Helsinki-päivä täyttää kaupungin ennätysmäärällä tapahtumia 12.6.3.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin syntymäpäivää juhlitaan jälleen 12. kesäkuuta, kun sadat maksuttomat tapahtumat kutsuvat nauttimaan kaupungista musiikin, tanssin, urheilun, luontoelämysten ja erilaisten aktiviteettien äärellä. Koko päivän kestävää ohjelmaa on luvassa muun muassa Helsingin kulttuurikeskuksissa ja Lasipalatsin aukiolla. Yhteensä mukaan on ilmoitettu jo lähes 300 tapahtumaa ympäri kaupungin.
Sami Ylisaari Helsingin tapahtumasäätiön toimitusjohtajaksi14.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin suurimmista yleisötapahtumista vastaavan Helsingin tapahtumasäätiön uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Sami Ylisaari. Hän aloittaa tehtävässä 1. kesäkuuta ja siirtyy Tapahtumasäätiöön Vantaan kaupungin kulttuurijohtajan virasta.
Lux Helsingissä 450 000 kävijää – vuoden päästä festivaalia juhlitaan kahdeksan päivän ajan11.1.2026 22:03:00 EET | Tiedote
Lux Helsinki toi talven kaupunkiin ja houkutteli 6.–11. tammikuuta huikeat 450 000 kävijää kokemaan valon, värin ja pysähtymisen hetkiä. Valotaidefestivaali laajeni yleisön toiveesta kuusipäiväiseksi, ja ensi vuonna kestoa pidennetään kahdeksaan päivään.
Huomenna alkava Lux Helsinki kutsuu pysähtymään valotaiteen äärelle5.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Valotaidefestivaali Lux Helsinki käynnistyy huomenna 6. tammikuuta ja kestää yleisön toiveesta nyt ennätykselliset kuusi päivää eli 11. tammikuuta asti. Festivaalin oheisohjelma sisältää opastettuja kierroksia ja aamulenkin sekä valoaiheisia työpajoja ja senioritoimintaa.
Helsingin uusivuosi keräsi Kansalaistorille lähes 70 000 kävijää1.1.2026 00:49:19 EET | Tiedote
Vuoden vaihtumista juhlittiin jälleen Helsingissä tähtiartistien ja säihkyvien pyronäytösten parissa. Lasten uusivuosi ja loppuillan konsertti keräsivät Kansalaistorille noin 68 000 kävijää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
