Stadin sote 5/12
22.12.2020 10:29:06 EET | Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala | Tiedote
Työtä koronan parissa
Korona on ollut pääroolissa vuonna 2020 myös Helsingin sosiaali- ja terveyspalveluissa. Nyt koronan parissa työskentelevät ammattilaiset kertovat kuulumisiaan.
Koronatilanne Helsingissä
Sosiaali- ja terveyspalvelujen työntekijät ovat Helsingissä venyneet tänä vuonna parhaimpaansa. Vuosi on ollut monelle töiden osalta raskas.Tämän rinnalla on jouduttu kohtaamaan koronaepidemian tuoma epävarmuus. Helsingin sote-ammattilaiset ansaitsevat valtavan ison kiitoksen koronan voittamiseksi tehdystä työstä.
Uusi tapa tuottaa terveyspalveluja - mitä mieltä ovat helsinkiläiset?
Kaupungin suunnitelmien mukaan uusi palveluntuottaja tuottaa Kannelmäen terveysaseman palvelut syksystä 2021 alkaen. Samalla keskustan alueella hankitaan lisäpalveluja nykyisten terveysasemapalvelujen rinnalle.
Asiakkaille moniammatillista opiskelijoiden aikaa
Opiskelijat tutustuvat työelämään opintojensa aikana. Tämä on tuttu juttu vuosikausien takaa, mutta Hyvissä handuissa himassa -hankkeeseen osallistuvien opiskelijoiden työharjoittelu poikkeaa merkittävästi – ja palautteen perusteella hyvin positiivisesti – tavanomaisesta harjoittelusta.
Stadin sote toivottaa kaikille hyvää joulua ja
onnellista uutta vuotta!
Päätoimittaja
Jaana Juutilainen-Saari
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
Toimitussihteeri
Markus Snellman
markus.snellman@hel.fi
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240
Tero Manninen
yksikön päällikkö
tero.manninen@hel.fi
p. 09 310 28885
Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaToinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 3.11.2026 kokouksen päätöstiedote3.11.2026 18:06:03 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 3. marraskuuta 2026. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 3.11. kokouksen ennakkotiedote30.10.2026 12:39:39 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta kokoontuu tiistaina 3. marraskuuta klo 16.15. Kokouksessa käsitellään muun muassa vuoden kolmatta toiminnan ja talouden ennustetta. Lautakunta myös jatkaa Ruoholahden alueen terveysasemapalvelujen hankinnan periaatteiden käsittelyä.
Rådgivningsbyråns hälsovårdare vaccinerar barn på 11 daghem i Helsingfors28.10.2026 08:30:00 EET | Pressmeddelande
I höst pilottestar Helsingfors en verksamhetsmodell där barn i åldern 2–6 år kan få influensavaccination som nässpray på sitt daghem. Rådgivningsbyråns hälsovårdare besöker 11 daghem i Helsingfors i november för att vaccinera barn där. Samtidigt undersöks hur familjerna samt personalen vid rådgivningsbyrån och daghemmet upplever vaccinationerna på daghemmet.
Neuvolan terveydenhoitajat käyvät rokottamassa lapsia 11 helsinkiläisessä päiväkodissa28.10.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Helsinki pilotoi tänä syksynä toimintamallia, jossa 2–6-vuotiaat lapset voivat saada nenäsumutteena annettavan influenssarokotuksen omassa päiväkodissaan. Neuvolan terveydenhoitajat jalkautuvat rokottamaan lapsia 11 helsinkiläiseen päiväkotiin marraskuussa. Samalla tutkitaan, miten perheet sekä neuvolan ja päiväkodin työntekijät kokevat päiväkodissa rokottamisen.
Ny funktion gör det enklare att följa graviditeten i Maisa23.10.2026 09:35:23 EEST | Pressmeddelande
En ny graviditetsuppföljning har införts i Helsingfors, Vanda och Kervo. Funktionen samlar alla graviditetsrelaterade besök, uppdrag, frågeformulär och anvisningar i en och samma vy i Maisa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme