Stam1nan Antti Hyyryseltä esikoisromaani – Viimeinen Atlantis julkaistaan helmikuussa 2020
15.10.2019 10:24:51 EEST | Like Kustannus | Tiedote

Tobeas Seinur katsoo lentokoneen ikkunasta, kuinka Tokion valot hukkuvat monsuunisateisiin hänen takanaan. Kesken mannertenvälisen lennon tietoliikenneyhteydet katkeavat ja lentokone muuttaa reittiään. Leviää huhu, että Skandinavian maat sekä Suomi ja Venäjä olisivat sulkeneet ilmatilansa. Alkaa pakomatka kaaokseen syöksyvässä maailmassa. Löytääkö Tobeas enää tietään Suomeen, isänsä maahan?
Antti Hyyrysen esikoisromaani Viimeinen Atlantis on kuvaus lähitulevaisuuden luhistuvasta maailmasta ja kahdesta kotiaan etsivästä pakolaisesta.
– Olen kirjasta lapsenomaisen riemuissani, sillä kolmikymmenvuotinen unelmani toteutuu. Tunnen, että romaani tulee merkitsemään lukijoillekin paljon, Hyyrynen sanoo.
Viimeinen Atlantis -romaani ilmestyy päivälleen kymmenen vuotta Stam1nan Viimeinen Atlantis -albumin ilmestymisen jälkeen. Albumi kritisoi voimakkaasti yhteiskunnan kulutustottumuksia ja otti kantaa luonnonsuojelun puolesta. Kulutuskriittisen teemansa johdosta sille myönnettiin ympäristöpalkinto ilmestymisvuonna 2010. Levy myi platinaa, palkittiin Vuoden metallialbumi -Emmalla ja äänestettiin muun muassa Soundin, Infernon ja Rumban yleisöäänestyksissä vuoden kotimaiseksi albumiksi.
Myös albumin uusintapainos julkaistaan 10. helmikuuta 2020.
Antti Hyyrynen (s. 1980) on metalliyhtye Stam1nan keulakuvana tunnettu muusikko, musiikkivideo-ohjaaja ja rock-lyyrikko, joka on kerännyt paljon kiitosta kantaa ottavilla sanoituksillaan.
Viimeinen Atlantis -romaani on tilattavissa ennakkoon Levykauppa Äxästä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiViestintäpäällikkö
Kaunokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Ivan Manirahon toinen romaani Pimeyden mustuus kertoo aikuistumisen haasteista maahanmuuttajan näkökulmasta17.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ivan Manirahon Pimeyden mustuus on kirvelevän omakohtainen kertomus syvällä rakenteissamme lymyävistä vaaroista.
Hanna-Riikka Kuisman Maaperä avaa näkökulman suuriin aiheisiin: ihmisyyteen ja luontoon – "Pahimmatkin asiat syntyvät yleensä ihan tavallisten ihmisten teoista"13.2.2026 10:20:00 EET | Tiedote
Kaksinkertaisen Finlandia-ehdokkaan Hanna-Riikka Kuisman Maaperä on trillerimäinen romaani häikäilemättömästä oman edun tavoittelusta, vallasta ja ihmismielen pimeistä puolista.
Jarkko Steniuksen uutuuskirja kokoaa suomalaisten tositarinoita isättömyydestä9.2.2026 08:22:00 EET | Tiedote
Jarkko Steniuksen uutuuskirja Särkyneet 2 valottaa isättöminä kasvaneiden syvälle juurtuneita arvottomuuden ja hylätyksi tulemisen kokemuksia. Epätasapainoinen lapsuus on sysännyt haastateltavat rikosten katveeseen.
Kaupungin keskellä olevaan metsään katoaa tyttö, eikä kukaan tunnu välittävän – Tiina Raevaaran kylmäävä sarjanavaus vie pikkukaupungin pimeyteen3.2.2026 09:49:45 EET | Tiedote
Tiina Raevaaran Kaupunki jonka keskellä on metsä on Tuonijoki-sarjan ensimmäinen osa. Kirja kertoo nousukauden varjopuolista ja sen juoni ulottuu 1980-luvun lopulta nykypäivään. Raevaara on ammentanut kirjaan runsaasti elementtejä omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan 1980–90-luvuilla.
Miten muinaiset riimut voivat auttaa meitä voimaan paremmin?29.1.2026 08:22:00 EET | Tiedote
Modernin, Turussa asuvan noidan kokoama riimujen käsikirja sopii sekä riimuperinteestä kiinnostuneelle harrastajalle että self helpin ystävälle, joka haluaa soveltaa riimuviisautta omassa elämässään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


