STARK laajentaa aukioloaikansa ympärivuorokautiseksi Oulussa - Uudistettu 24/7 avataan tänään

- Asiakkaiden odotukset ja etukäteen saamamme palaute ovat olleet erittäin positiivisia ja tänään pääsemme starttaamaan uuden konseptin kanssa. Alueella ei ole muita vastaavalla laajuudella toimivia rakennustarvikeliikkeitä, joten tarjoamme asiakkaillemme nyt aivan uudenlaisen palvelukokemuksen, iloitsee STARK Oulun yksikönpäällikkö Sami Harjula.
Oulun Starkin uudistus parantaa rakentavan ja remontoivan asiakkaan asiointia ja näkyy koko liikkeen toiminnassa. Asiakkaan asiointiympäristöä ja kulkua myymälässä ja noutopihalla on tehostettu, ja ilta- tai yöaikaan rakennustarvikkeita noutaville asiakkaille on avattu uusi sisäänkäynti.
- Olemme terävöittäneet myös valikoimaa ja esillepanoa rakentajan ja korjausrakentajan palvelun parantamiseksi. Esimerkiksi materiaalien käyttöyhteystuotteet löytyvät nyt asiakkaalle entistä helpommin. Lisäksi listat, paneelit ja saunatuotteet ovat myymälän puumaailmassa selkeästi esillä. Työntekijöiden ja asiakkaiden turvallisuutta ja viihtyvyyttä on lisätty muun muassa uudella, energiatehokkaalla Led-valaistuksella, Harjula kertoo.
Uudistuksella työllistävä vaikutus
Ympärivuorokautinen toiminta vahvistaa myös päivällä tapahtuvaa asiointia. Yöllä hoidetaan tukitehtäviä, kuten ennakkokeräystä, hyllytystä, tavaran vastaanottoa ja lastausta. Asiantunteva palvelu, tarkkaan harkittu tuotevalikoima, saatavuus sekä asioinnin helppous ja nopeus ovat olennainen osa ammattimaisesti rakentavan asiakkaan palvelukokemusta. Nämä seikat ovat olleet myös Oulun uudistuksen lähtökohtana.
- Henkilöstö on ollut vahvasti mukana hankkeessa ja suhtautunut siihen positiivisesti. Porukka on ylpeä siitä, että pystymme palvelemaan asiakkaitamme jatkossa entistäkin paremmin. Aukioloaikojen laajentaminen on vaikuttanut myös työvoiman tarpeeseen ja olemme palkanneet kymmenkunta uutta työntekijää, kertoo Sami Harjula.
- STARK Oulu on nyt entistä reilummin rakentajan asialla. Ympärivuorokautisen aukioloajan, sujuvan palvelun ja muun muassa tarjoamiemme logististen ratkaisujen lisäksi on vaikeaa kuvitella vahvempaa palvelumallia.
Oulun Nonstop on jatkumoa Vantaan Petikon kokemuksille
- Avasimme Suomen ensimmäisen aina avoinna olevan rakennustarvikeliikkeen pääkaupunkiseudulle viime keväänä. Meillä on vahva luottamus Oulun rakentamisen markkinaan. Pääkaupunkiseudun hyvien kokemusten siivittämänä oli selvää, että haluamme laajentaa Nonstop-konseptin myös Pohjois-Suomeen.Tämä on meille merkittävä investointi ja uskomme vahvasti, että rakentajat hyötyvät palvelusta ja ottavat tämän uuden asiointimahdollisuuden omakseen, toteaa toimitusjohtaja Harri Päiväniemi.
Starkin valtakunnallinen 26 myymälän verkosto sekä verkkokauppa palvelevat ammattilais- ja kuluttaja-asiakkaita ajasta ja paikasta riippumatta ympäri Suomen. Starkin liikevaihto 2020 päättyneellä tilikaudella oli 570 milj. euroa ja henkilöstöä yrityksellä on noin 1000. Starkilla on neljä jakelukeskusta, jotka sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Oulussa. STARK Suomi on osa Pohjois-Euroopan suurinta rakennustarvikeyritystä STARK Groupia, joka toimii viidessä maassa. Sen liikevaihto on yli 4 mrd. euroa ja henkilöstöä Suomessa, Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa on yhteensä noin 10 000.
Lisätietoja:
Sami Harjula, yksikönpäällikkö, STARK Oulu Nonstop, puh. 040 532 0903.
Terhi Jokinen, viestintäjohtaja, STARK Suomi Oy, puh. 040 566 1000.
STARK Oulu Nonstop
Hautakorventie 8, 90620 Oulu
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
STARK - reilusti rakentajan asialla.
Olemme jokaisen rakentajan reilu ja luotettava kumppani, joka tekee työtään intohimolla ja tinkimättömällä ammattiylpeydellä. Meitä starklaisia on noin 1 000 ympäri Suomen, ja valtakunnallinen 27 myymälän verkostomme, jakelukeskuksemme sekä verkkokauppamme palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta. Stark on osa Pohjois-Euroopan suurinta rakennustarvikeyritystä STARK Groupia.
Verkkokauppa: www.stark-suomi.fi/
Yhtiösivut: yritys.stark-suomi.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stark Suomi Oy
Kiinnostavatko energiaremontti ja asunnon energiatehokkuus enää suomalaisia? Kysely selvitti asian7.10.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Muutama vuosi sitten sähkön hintojen noustessa voimakkaasti moni suomalainen lähti toteuttamaan tai vähintäänkin selvitti mahdollisuutta tehdä kodistaan energiatehokkaamman remontin avulla. Nyt kun sähkön hinta on vakiintunut, ovatko energiaremontit enää haluttuja? Stark Suomi kysyi aiheesta tuhannelta 18–75-vuotiaalta joko vapaa-ajan tai omistusasunnon omistavalta suomalaiselta. Kyselystä selvisi, vieläkö energiaremontteja halutaan tehdä, ja jos niin mistä syystä niitä nyt teetetään. Ammattilainen antaa myös viisi vinkkiä energiaremonttiin.
Remontoinnin laiminlyönnit kostautuvat asunnon arvossa26.8.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Noin joka viides suomalainen (21 %) on kiinnostunut asunnon flippaamisesta eli ostamisesta, remontoimisesta ja kalliimmalla myynnistä. Tämä käy ilmi Stark Suomen vuosittain teettämästä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2025 -tutkimuskyselystä. Asunnon arvon pohtiminen nousee ajankohtaiseksi myös silloin, kun harkinnassa on asunnon vaihto tai myyminen. Remonteilla asunnon arvoa voi pyrkiä nostamaan, ja toisaalta remonttien laiminlyönti voi laskea asunnon arvoa huomattavasti.
Sisäkaton maalaus uudistaa asunnon ilmeen – ammattilainen antaa vinkit parhaaseen lopputulokseen4.8.2025 08:25:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista kolmasosa remontoi sisäkaton itse kotona, kun taas mökillä sisäkaton remontoi itse melkein puolet selviää Starkin teettämästä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2025 -kyselytutkimuksesta. Sisäkaton maalauksella asunnon ilme raikastuu tai sillä voi luoda myös ihan uudenlaista ilmettä. Katon maalaus onnistuu hyvin myös omatoimiremontoijalta, kun noudattaa ammattilaisen vinkkejä.
Kysely: suomalaiset paljastavat mikä remontin jälkeen on kaduttanut – ammattilainen kertoo, miten vältät yleisen virheen15.7.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Väärät valinnat, epäesteettinen lopputulos, remonttivirheet ja väärinymmärrykset ovat syitä suomalaisten tyytymättömyyteen remonttien lopputuloksissa. Näin voi tiivistää Stark Suomen teettämän Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2025 -kyselytutkimuksen vastaukset siihen, mikä remontissa on kaduttanut.
SBTi on hyväksynyt STARK-konsernin ilmastotavoitteet kohti nettonollaa vuoteen 2050 mennessä9.7.2025 08:32:21 EEST | Tiedote
SBTi eli Science Based Targets -aloite on hyväksynyt STARK-konsernin ilmastotavoitteet nettonollapäästöjen saavuttamiseksi vuoteen 2050 mennessä. Tavoitteet sisältävät hiilidioksidipäästöjen vähentämisen koko arvoketjussa, ja ne ovat linjassa 1,5 asteen ilmastotavoitteen sekä YK:n Pariisin sopimuksen kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme