STARK Rent konevuokraamo avautuu uudistuneessa Tampere Nekalan toimipisteessä

Starkin omat konevuokraamot ovat Suomessa ainoita rautakaupan yhteydessä toimivia ja palvelevia konevuokraamoja. Ennen Tamperetta konevuokraamot on avattu Helsingin Suutarilassa ja Herttoniemessä, sekä Turun Skanssissa.
- Kokemukset vuokraamotoiminnasta ovat olleet positiivisia, sanoo toimitusjohtaja Harri Päiväniemi. Asiakastyytyväisyys on strategiassamme keskeistä ja kehitämme rakentajan palveluja valikoimiemme ja uusien palvelumalliemme kautta eteenpäin. Haluamme vastata entistä paremmin meille tärkeiden asiakasryhmien, kuten rakentamisen ammattilaisten muuttuviin tarpeisiin myös muilla paikkakunnilla ja verkossa. Konsepti on ollut toimiva. Konevuokraamon kautta tarjoamme asiakkaillemme kokonaisvaltaisempaa ja tehokkaampaa palvelua; Lisäpalvelua ja vaihtoehdon rakentajan oman tekemisen tueksi.
Vuokraamopalvelu helpottamaan rakentajan arkea
- Tampereella rakennetaan vilkkaasti ja koen, että uudistustemme myötä rakentavan asiakkaan palvelut paranevat, toteaa yksikönpäällikkö Janne Merikoski. Esimerkiksi noutavan asiakkaan palvelu sujuvoittuu ja ajankäyttö tehostuu muutosten kautta, kun ammattiasiakkaiden jakelu on erotettu noutopihasta. Konevuokraustoiminta istuu tänne mainiosti. Se on rakentajalle hyvä lisäpalvelu ja olen tyytyväinen, että voimme sen nyt myös Tampereella asiakkaillemme tarjota.
Stark-myymälässä sijaitsevassa vuokraamossa on runsas valikoima, joka palvelee alueen rakennusliikkeitä ja samalla kaikkia asiakkaita. Laajan valikoiman konevuokraamossa rakentajia ja kuluttajia palvelee aina ammattilainen.
-Myös Tampereen myymälässä rakentajan apuna ovat ammattitaitoiset ja kokeneet vuokraamomyyjät, kertoo Merikoski. Vuokrauksen kautta rakentajalla ei aina ole tarvetta investoida koneisiin, vaan hän saa Starkilta käyttöönsä korkealaatuiset ja käyttöturvalliset tuotteet ilman huolto- ja varastointikustannuksia sekä ammattilaisen opastuksen laitteen käyttöön. Vuokrausajat ovat meillä joustavia ja samalla käynnillä rakentaja voi hankkia myymälästä muut työmaalla tarvitsemansa rakennustarvikkeet. Tämä tehostaa rakentajan omaa ajankäyttöä.
STARK Rent konevuokraamon ammattiasiakasavajaisia vietetään uudistuneessa Stark Tampere Nekalan myymälässä keskiviikosta perjantaihin.
Lisätietoja Stark Suomi Oy:
Harri Päiväniemi, puh. 040 643 1800
Janne Merikoski, puh. 044 773 0463
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Me Starkissa uskomme, että jokainen työmaa tekee meidät vahvemmaksi. Meitä yhdistää tavallista tukevampi intohimo rakentamiseen, innostus sekä vastuuntuntoinen suhtautuminen asiakkaidemme liiketoimintaan ja tarpeisiin. Rakennustarvikeyritys Stark on palvellut suomalaisia rakentajia jo vuodesta 1868. Starklaisia on noin 1000 ympäri Suomen ja valtakunnallinen 26 myymälän verkostomme sekä verkkokauppa palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta www.stark-suomi.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stark Suomi Oy
Kiinnostavatko energiaremontti ja asunnon energiatehokkuus enää suomalaisia? Kysely selvitti asian7.10.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Muutama vuosi sitten sähkön hintojen noustessa voimakkaasti moni suomalainen lähti toteuttamaan tai vähintäänkin selvitti mahdollisuutta tehdä kodistaan energiatehokkaamman remontin avulla. Nyt kun sähkön hinta on vakiintunut, ovatko energiaremontit enää haluttuja? Stark Suomi kysyi aiheesta tuhannelta 18–75-vuotiaalta joko vapaa-ajan tai omistusasunnon omistavalta suomalaiselta. Kyselystä selvisi, vieläkö energiaremontteja halutaan tehdä, ja jos niin mistä syystä niitä nyt teetetään. Ammattilainen antaa myös viisi vinkkiä energiaremonttiin.
Remontoinnin laiminlyönnit kostautuvat asunnon arvossa26.8.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Noin joka viides suomalainen (21 %) on kiinnostunut asunnon flippaamisesta eli ostamisesta, remontoimisesta ja kalliimmalla myynnistä. Tämä käy ilmi Stark Suomen vuosittain teettämästä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2025 -tutkimuskyselystä. Asunnon arvon pohtiminen nousee ajankohtaiseksi myös silloin, kun harkinnassa on asunnon vaihto tai myyminen. Remonteilla asunnon arvoa voi pyrkiä nostamaan, ja toisaalta remonttien laiminlyönti voi laskea asunnon arvoa huomattavasti.
Sisäkaton maalaus uudistaa asunnon ilmeen – ammattilainen antaa vinkit parhaaseen lopputulokseen4.8.2025 08:25:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista kolmasosa remontoi sisäkaton itse kotona, kun taas mökillä sisäkaton remontoi itse melkein puolet selviää Starkin teettämästä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2025 -kyselytutkimuksesta. Sisäkaton maalauksella asunnon ilme raikastuu tai sillä voi luoda myös ihan uudenlaista ilmettä. Katon maalaus onnistuu hyvin myös omatoimiremontoijalta, kun noudattaa ammattilaisen vinkkejä.
Kysely: suomalaiset paljastavat mikä remontin jälkeen on kaduttanut – ammattilainen kertoo, miten vältät yleisen virheen15.7.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Väärät valinnat, epäesteettinen lopputulos, remonttivirheet ja väärinymmärrykset ovat syitä suomalaisten tyytymättömyyteen remonttien lopputuloksissa. Näin voi tiivistää Stark Suomen teettämän Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2025 -kyselytutkimuksen vastaukset siihen, mikä remontissa on kaduttanut.
SBTi on hyväksynyt STARK-konsernin ilmastotavoitteet kohti nettonollaa vuoteen 2050 mennessä9.7.2025 08:32:21 EEST | Tiedote
SBTi eli Science Based Targets -aloite on hyväksynyt STARK-konsernin ilmastotavoitteet nettonollapäästöjen saavuttamiseksi vuoteen 2050 mennessä. Tavoitteet sisältävät hiilidioksidipäästöjen vähentämisen koko arvoketjussa, ja ne ovat linjassa 1,5 asteen ilmastotavoitteen sekä YK:n Pariisin sopimuksen kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme