STARK Tuusula avautui vahvistamaan Uudenmaan rakentajien palveluja

7.12.2021 08:49:31 EET | Stark Suomi Oy | Tiedote

Jaa
Stark avasi tiistaina 7.12. Tuusulassa pääkaupunkiseudun seitsemännen yksikkönsä. Stark Tuusula on valmiina palvelemaan niin rakentamisen ammattilaisia kuin itse rakentavia ja remontoivia asiakkaita. Ostot Tuusulan Starkissa kerryttävät Bonusta S-ryhmän asiakasomistajille.

Starkin marraskuussa HOK-Elannon kanssa allekirjoittama sopimus Tuusulan Kodin Terran ostamisesta on toteutettu 3.12. ja Kodin Terran toiminta Tuusulassa on päättynyt. Nyt ovensa avannut Stark Tuusula on Starkin valtakunnallisen rakennustarvikeketjun 27. yksikkö. Stark Suomi Oy:n toimitusjohtaja Harri Päiväniemi toteaa Tuusulan hankinnan olevan johdonmukainen jatko yrityksen kasvustrategiassa.

– Haemme kasvun mahdollisuuksia niin yritysostoilla kuin orgaanisesti. Tuusulan yksikkö ja sen asiakaskunta sopivat erinomaisesti strategiaamme ja tavoitteisiimme. Kaupan taustalla olivat Tuusulan liikkeen hyvä sijainti ja jo ennestään vahva fokus ammattirakentajien palveluun. Stark Tuusula vahvistaa asemaamme rakentamisen markkinassa erityisesti vilkkaasti kasvavalla pääkaupunkiseudulla, jossa Tuusula on seitsemäs yksikkömme. Uudenmaan ammattilaisten ja ammattimaisesti rakentavien kuluttajien ulottuvilla ovat laaja tuotevalikoimamme ja kattavat rakentajan ja remontoijan palvelut.

Kaikki Kodin Terra Tuusulan 30 työntekijää siirtyivät kaupan yhteydessä Starkin palvelukseen.

– Toivotamme Tuusulan liikkeen henkilöstön lämpimästi tervetulleeksi rakentamaan entistä vahvempaa Starkia. Heillä on vahvaa osaamista rakentajien palvelusta, mikä luo vankan perustan yhteiselle tekemiselle ja toiminnan kehittämiselle. Meillä on reilu työyhteisö ja panostamme voimakkaasti henkilöstön kasvuun ja kehitykseen. Kiitos Starkin menestyksestä kuuluu ammattitaitoiselle henkilöstöllemme, Päiväniemi jatkaa.

Asiakasomistajille Bonusta Stark Tuusulasta

Kaupan yhteydessä Stark ja HOK-Elanto solmivat paikallisen bonuspartner-sopimuksen, jonka myötä asiakasomistajat voivat kerryttää Bonusta Tuusulan Starkissa ja myöhemmin täsmennettävästä ajankohdasta lähtien myös Herttoniemen, Suutarilan, Petikon, Martinlaakson, Kivenlahden, Olarin ja Tuusulan Starkeissa.

Asiakasomistaja saa S-Etukortilla Bonusta Stark Tuusulan valikoimaan kuuluvista, myymälässä maksetuista tuotteista ja palveluista. Bonus ei kerry verkkokaupasta eikä valikoiman ulkopuolisista tehdastoimitustuotteista.

Lisätietoja:
Harri Päiväniemi, toimitusjohtaja, Stark Suomi Oy, puh. 040 643 1800

STARK - reilusti rakentajan asialla.
Olemme jokaisen rakentajan reilu ja luotettava kumppani, joka tekee työtään intohimolla ja tinkimättömällä ammattiylpeydellä. Meitä starklaisia on noin 1 000 ympäri Suomen ja valtakunnallinen 27 myymälän verkostomme, jakelukeskuksemme sekä verkkokauppamme palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta. Stark on osa Pohjois-Euroopan suurinta rakennustarvikeyritystä STARK Groupia. www.stark-suomi.fi

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Stark Suomi Oy
Olarinluoma 15
02200 ESPOO

09 3541 0000https://yritys.stark-suomi.fi/

STARK - reilusti rakentajan asialla.
Olemme jokaisen rakentajan reilu ja luotettava kumppani, joka tekee työtään intohimolla ja tinkimättömällä ammattiylpeydellä. Meitä 
starklaisia on noin 1 000 ympäri Suomen, ja valtakunnallinen 27 myymälän verkostomme, jakelukeskuksemme sekä verkkokauppamme palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta. Stark on osa Pohjois-Euroopan suurinta rakennustarvikeyritystä STARK Groupia.

Verkkokauppa: www.stark-suomi.fi/ 

Yhtiösivut: yritys.stark-suomi.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Stark Suomi Oy

STARK ja Ramirent strategiseen yhteistyöhön15.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote

STARKin ja Ramirentin solmima strateginen yhteistyö vastaa rakennusalan ammattilaisten tarpeisiin yhdistämällä kummankin vahvuudet. Asiakas hyötyy laajasta palveluverkostosta, konevuokrauksen asiantuntemuksesta ja monipuolisesta kalustosta. Koneiden ja laitteiden vuokraus on helppoa ja sujuvaa, mikä tehostaa työmaiden sujuvuutta. Hyvin palveleva vuokrauspalvelu vähentää asiakkaiden investointeja omaan konekantaan.

Kysely: Suomalaiset laittavat entistä enemmän rahaa mökkiremontteihin, helatorstai on lähtölaukaus14.5.2026 08:40:00 EEST | Tiedote

Suomalaisten kuluttamisesta ja tileillä makaavista rahoista puhutaan paljon, mutta niiden käyttökohde saattaakin olla kodin ulkopuolella, Stark Suomen teettämä kyselytutkimus kertoo. Vuosittain tehtävässä kyselytutkimuksessa mökkiremonttien budjetit ovat jo kolmatta vuotta kasvussa. Omatoimisesti suomalaiset remontoivat ja rakentavat mökeillään erityisesti sisäpintoja, grillejä ja terasseja.

Kysely: Suomalaisten remonttibudjeteissa selvä lasku vain vuodessa – tässä on nyt yleisin maksimisumma28.4.2026 08:45:00 EEST | Tiedote

Kotitalousvähennyksen pienentäminen vähensi suomalaisten remontointihalukkuutta todistaa Stark Suomen teettämä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2026 -tutkimus. Tuore päätös korottaa kotitalousvähennystä vaikuttaa oikealta, sillä 55 prosenttia vastaajista oli samaa mieltä väitteen kanssa: Jos kotitalousvähennys olisi nykyistä suurempi, tekisin tai teettäisin enemmän remontteja ja rakennusprojekteja. Viime vuonna näin vastasi 42 prosenttia.

Olympiakomitean hyvinvointihaaste innosti Starkin henkilöstön liikkeelle ja kannustamaan26.3.2026 12:04:35 EET | Tiedote

Suomen Olympiajoukkueen pääyhteistyökumppani Stark toteutti 2.2.– 1.3.2026 olympiateemaisen hyvinvointihaasteen, joka innosti henkilöstöä liikkumaan, kokeilemaan uusia harrastuksia ja ennen kaikkea kannustamaan toinen toisiaan. Haaste ajoittui juuri Milano-Cortinan talviolympialaisten ajalle. Olympialaishengessä toteutettu haaste innosti yhteisöllisyyteen ja lajikirjo kasvoi vaikuttavaksi, sillä osallistujat kokeilivat peräti 220 eri liikunta- ja harrastuslajia. Kisan aktiivisin joukkue STARK Lohja iloitsi voitosta ja Starkin 1000 euron palkintostipendi haluttiin lahjoittaa paikallisten vähävaraisten lasten ja nuorten liikuntaharrastusten tukemiseen Hope Lohjan kautta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye