STARK valitsi vuoden vahvimmaksi yhteistyökumppaniksi Fesconin

Vuoden yhteistyökumppanin valinnasta on Starkilla muodostunut jo tärkeä perinne ja se tehdään vakiintuneen prosessin mukaisesti. Stark Suomen hankintajohtaja Jari Tuomikoski kertoo Fesconin valinnan perusteiksi liiketoiminnalliset ja laadulliset kriteerit sekä sitoutumisen yhteisiin tavoitteisiin.
- Starkin toimipisteiden käytännön kokemukset Fesconin sujuvasta ja hyvähenkisestä yhteistyöstä sekä myynnin arviot palvelun tasosta ja tuesta ovat etenkin kuluneena vuotena olleet erittäin myönteiset. Ammattirakentaja-asiakkaan kauppaa tukeva Fesconin myyntiorganisaatio on ollut myös tärkeässä osassa ja toiminut kanssamme hyvässä ja alati kehittyvässä yhteistyössä. Valinnassa painoivat myös muut tärkeät syyt: Ennustettavuus niin saatavuuden kuin hintakehityksen suhteen on todella tärkeä kriteeri meille ja etenkin loppuasiakkaillemme. Fesconin toiminta on ollut mielestäni läpinäkyvää ja proaktiivista.
Fesconin toimitusjohtaja Kimmo Peltola ja liiketoimintajohtaja Heikki Rämö iloitsivat tunnustuksesta:
- Arvostamme suuresti tätä huomionosoitusta sillä se kertoo, että olemme Fesconilla edelleen säilyttäneet sen tekemisen hengen, joka antaa lisäarvoa Starkin ammattilaisille ja asiakkaalle. Olemme yhdessä rakentaneet kumppanuuttamme pitkäjänteisesti ja luottamuksella ja pystyneet luomaan kilpailukykyisen toimitusketjun asiakkaalle. Meillä on pitkä historia Starkin kanssa ja yhteistyöllä on ollut ratkaiseva merkitys Fesconin laastiliiketoiminnan menestykselle, Kimmo Peltola toteaa.
- Vuosien aikana Starkin ja Fesconin henkilöstön välille on muodostunut saumaton yhteistyö, joka on avain myös tämän vuoden onnistumiselle. Meillä on aina ollut ilo tehdä töitä starklaisten kanssa ja kiitänkin sekä Starkin että Fesconin henkilökuntaa vahvasta ja hyvästä yhteisestä tekemisestä, josta tämä palkintokin hyvin kertoo. Jatketaan eteenpäin hyvällä sykkeellä ja tarjotaan yhdessä alan parasta asiakaspalvelua rakennusalan ammattilaisille, liiketoimintajohtaja Heikki Rämö sanoo.
Lisätietoja Stark Suomi Oy:
Jari Tuomikoski, hankintajohtaja, puh. 040 551 3215
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
STARK - reilusti rakentajan asialla.
Olemme jokaisen rakentajan reilu ja luotettava kumppani, joka tekee työtään intohimolla ja tinkimättömällä ammattiylpeydellä. Meitä starklaisia on noin 1 100 ympäri Suomen ja valtakunnallinen 26 myymälän verkostomme, jakelukeskuksemme sekä verkkokauppamme palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta. Stark on osa Pohjois-Euroopan suurinta rakennustarvikeyritystä STARK Groupia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stark Suomi Oy
Mökille ja vapaa-ajan asunnoille suunnitellaan nyt pääasiassa pintaremontteja – monet suomalaiset viettävät ainakin osan kesästään remontoiden30.5.2023 08:48:00 EEST | Tiedote
Monet ovat jo aloittaneet tämän kesän mökkikauden, mikä herättää usein myös remontti-innon. Suomalaiset suunnittelevat nyt mökeilleen tai vapaa-ajan asunnoilleen pintaremonttia, ulkomaalausta ja terassin rakentamista. Tämä selviää Starkin teettämästä tutkimuksesta*.
Asumismuoto vaikuttaa suomalaisten energiaremonttisuunnitelmiin – omakotitaloasujat suosivat lisäeristämistä ja -tiivistämistä17.5.2023 08:35:00 EEST | Tiedote
Monet suomalaiset havahtuivat kuluneen talven aikana kotinsa energian kulutukseen. Kun EU julkaisi vielä suunnitteilla olevan energiatehokkuusdirektiivin, monet alkoivat pohtia asuntonsa energiaremontin tarvetta. Starkin helmikuussa 2023 teettämän tutkimuksen* mukaan asumismuodolla on merkittävä vaikutus suunnitteilla olevaan energiaremonttiin.
STARK-ketju laajenee ja avaa uuden toimipisteen Rovaniemelle10.5.2023 10:00:39 EEST | Tiedote
Stark lujittaa markkina-asemaansa ja laajentaa verkostoaan Suomessa avaamalla uuden toimipisteen Rovaniemelle syksyn aikana. Verkoston laajentaminen on johdonmukainen askel yhtiön kasvustrategiassa.
Energiaremonttiin motivoi ensisijaisesti rahan säästö – energian riittävyys ja ekologiset syyt ovat suomalaisilla listan häntäpäässä3.5.2023 08:40:00 EEST | Tiedote
Yli puolet suomalaisista kokee rahan säästön motivoivan energiaremonttiin. Vastaavasti ekologiset syyt motivoivat harvempia, sillä vain joka viides suomalainen kokee ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen riittävyyden olevan motivoiva tekijä energiaremontin aloittamiseen. Tämä selviää Starkin helmikuussa 2023 teettämästä tutkimuksesta*.
Kotitalousvähennyksen pienentäminen vähentäisi remontointihalukkuutta kaikissa tuloluokissa – erityisesti mökkiläisten remontointi-into laantuisi11.4.2023 08:40:00 EEST | Tiedote
Kotitalousvähennys on remontoijille merkittävä taloudellinen helpotus, sillä sen ansiosta remonttikustannuksissa voi säästää tuhansia euroja. Kotitalousvähennyksen pienentäminen vähentäisi noin joka kolmannen suomalaisen remontointihalukkuutta. Pienennys näkyisi erityisesti mökin tai vapaa-ajan asunnon omistajien remontointihalukkuuden laantumisena. Tämä selviää Starkin helmikuussa 2023 teettämästä kyselytutkimuksesta*.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme