Start Up Lions vauhdittamaan Elmon kasvua

Jaa

Vuosi sitten perustettu urheilun viikkolehti Elmo saa taakseen media-alalla harvinaista omistajavoimaa, kun suomalainen sijoittaja- ja asiantuntijayhtiö Start Up Lions Oy lähtee vauhdittamaan Elmoa kustantavan Elmo Media Oy:n ja sen taustayhtiön TuohiFactor Oy:n kasvua. Pääomasijoituksen lisäksi Start Up Lions osallistuu toimintalinjansa mukaisesti aktiivisesti myös yhtiöiden liiketoiminnan kehittämiseen.

Sijoituksen yhteydessä Elmo Median ja TuohiFactorin hallitukseen on nimitetty kolme kokenutta liikkeenjohdon, IT- ja rahoitusalan ammattilaista, Jukka Koivu, Olli Mäntylä ja Jari Puranen.

”Elmolla on hyvä konsepti ja kohdesegmentissä on tilaa tällaiselle julkaisulle. Elmolla on myös hyvä startti: tilaajamäärän kehitys ja asiakaspito ovat olleet erinomaisia. Lisäksi toimitus koostuu rautaisista ammattilaisista, joilla on kovat näytöt”, Elmo Median hallituksen puheenjohtaja Jukka Koivu sanoo.

Elmo-lehden ensimmäinen numero ilmestyi syyskuussa 2017. Lehden toimitus koostuu
päätoimittaja Jukka Röngän ja toimituspäällikkö Jari Kupilan johdolla entisen Urheilulehden avaintekijöistä.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Jukka Koivu
Hallituksen puheenjohtaja
Elmo Media Oy ja TuohiFactor Oy
Puh: 050 533 8499

Jukka Rönkä
Päätoimittaja
Elmo-lehti
Puh: 040 586 8977

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ELMO-lehti
Kauppapuistikko 9-11B 2.krs
65100 VAASA

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELMO-lehti

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme