Stina Krookin säätiö jakaa yhteensä 154 000 euroa kuva- ja näyttämötaiteen tekijöille Suomessa – kunniapalkinto tänä vuonna näyttämötaiteilija Pekka Sonckille
Stina Krookin säätiö tukee ja edistää kuva- ja näyttämötaidetta mukaan lukien musiikkia jakamalla vuosittain palkintoja ja stipendejä kiinnittäen erityistä huomiota Suomen ruotsinkieliseen väestöön. Keväällä 2023 Stina Krookin säätiö on myöntänyt 23 stipendiä yhteismäärältään 154 000 euroa.
– Säätiö haluaa stipendien avulla tukea sekä lupaavia, uransa alussa olevia taiteilijoita että palkita jo asemansa vakiinnuttaneita merkittäviä taiteilijoita pitkäjänteisestä työstä taiteen parissa. Stipendit myönnetään ensisijaisesti yksityishenkilöille, mutta saajina voivat olla myös ryhmät ja instituutiot. Stipendejä ei voi hakea, vaan säätiö myöntää palkinnot asiantuntijoiden lausuntojen perusteella, sanoo Stina Krookin säätiön puheenjohtaja Susanne Homén-Lindberg.
– Huolestuttavassa maailmassa taide-elämykset, jotka taiteilijamme voivat tarjota meille teatterisaleissa, gallerioissa ja muilla areenoilla, ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Tämän vuoksi tuntuu erityisen tärkeältä nostaa esille ja antaa konkreetista tunnustusta arvokkaalle työlle, jota taiteilijat tekevät yhteiskunnassa.
Kunniapalkinto teatteripersoonalle Pekka Sonckille
Kevään 2023 palkintojenjakotilaisuudessa yksi 23:sta stipendistä on kunniapalkinto, jonka säätiö jakaa monipuoliselle teatteripersoonalle Pekka Sonckille.
– Pekka Sonck on näyttelijä, ohjaaja, dramaturgi ja kääntäjä. Hän on toiminut Vaasan kaupunginteatterin vt. johtajana ja ohjaajana, Wasa Teaterin dramaturgina, Vaasan Svenska Yrkeshögskolanin ohjelmavastaavana, Ahvenanmaalla toimivan itsenäisen ammattiteatteriryhmä Teater Kulingin perustajana ja johtajana sekä Åbo Svenska Teaterin dramaturgina, Homén-Lindberg perustelee valintaa.
– Pekka on ohjannut kymmeniä esityksiä sekä ammatti- että harrastajanäyttelijöiden kanssa ja kirjoittanut myös näytelmiä. Hän on kaikissa tehtävissään osoittanut vankkaa ammattitaitoa, kielellistä lahjakkuutta ja rakkautta teatteriin taidemuotona.
PortRe-residenssiohjelman stipendiaatteina kuvataiteilijat Camilla Edström Ödemark ja Edith Hammar
PortRE-portfolioresidenssiohjelma tarjoaa vuosittain kahdelle taiteilijalle mahdollisuuden viettää viikko Kööpenhaminassa ja kehittää portfoliotaan yhdessä tanskalaisten taideasiantuntijoiden kanssa. Keskeistä ohjelmassa on antaa tilaa taiteilijoiden ja vakiintuneiden toimijoiden väliselle vuoropuhelulle. Ohjelmaa toteutetaan yhteistyössä Suomen Tanskan kulttuuri-instituutin kanssa.
PortRe-residenssiohjelman stipendiaatit ovat kuvataiteilijat Camilla Edström Ödemark ja Edith Hammar.
Muita stipendiaatteja ovat muun muassa Tove Djupsjöbacka, Susanne Gottberg, Anna Hultin, Terese Karlsson ja Saga Sarkola.
Lisätietoja antaa
Susanne Homén-Lindberg
Puheenjohtaja, Stina Krookin säätiö
p. 050 570 0761
Stina Krookin säätiö on Stina Nicolaisenin (o.s. Krook) joulukuussa 1976 perustama säätiö. Ensimmäiset stipendit jaettiin Stinan syntymäpäivänä 15. maaliskuuta 1978. Vuoteen 2023 mennessä säätiö on jakanut noin 580 stipendiä ja palkintoa nion 3 miljoonan euron arvosta. Stipendejä ei voi hakea, vaan säätiö myöntää palkinnot asiantuntijoiden lausuntojen perusteella Stina Krookin alkuperäisiä toiveita kunnioittaen.
Stina Krookin säätiön palkinnot ja stipendit vuonna 2023
Kunniapalkinto: Pekka Sonck
Pekka Sonck on vaikuttavan monipuolinen teatteripersoona: näyttelijä, ohjaaja, dramaturgi ja kääntäjä. Sonck on toiminut Vaasan kaupunginteatterin vt. johtajana ja ohjaajana, Wasa Teaterin dramaturgina, Vaasan Svenska Yrkeshögskolanin ohjelmavastaavana, Ahvenanmaalla toimivan itsenäisen ammattiteatteriryhmän Teater Kulingin perustajana ja johtajana sekä Åbo Svenska Teaterin dramaturgina.
Sonck on ohjannut kymmeniä esityksiä sekä ammatti- että harrastajanäyttelijöiden kanssa ja kirjoittanut myös näytelmiä. Wasa Teaterissa hän oli mukana mm. kahdessa vaikuttavassa esityksessä: Sound of Music -musikaalissa ohjaajana vuonna 1994 ja Gökboet-näytelmässä näyttelijänä vuonna 1995. Hän on kaikissa tehtävissään osoittanut vankkaa ammattitaitoa, kielellistä lahjakkuutta ja rakkautta teatteriin taidemuotona.
Stipendit, kuvataide
Isabella Chydenius
Karl Henrik Edlund
Susanne Gottberg
Markus Kåhre
Hikari Nishida
Anna-Sofia Nylund
Stipendit, näyttämötaide
Johan Aspelin
Anna Hultin
Tobias Lönnqvist
Heini Maaranen
Åsa Nybo
Cecilia Paul
Saga Sarkola
Johanna af Schultén
Robban Sederholm
Joachim Wigelius
Stipendit, musiikki
Jacintha Damström
Tove Djupsjöbacka
Christian Juslin
Therese Karlsson
Charlotta Kerbs
Kristian Lindroos
--
Tarkemmat tiedot jaetuista palkinnoista ja stipendeistä perusteluineen löytyy täältä.
Tietoja julkaisijasta

Salomonkatu 17 B (Autotalo, 12. krs)
00100 Helsinki
https://www.manifesto.fi
Olemme kokenut ja sitoutunut viestintätoimisto, joka kuuntelee asiakasta ja saa tuloksia aikaiseksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Viestintätoimisto Manifesto Oy
Istanbulin maamerkki Neidontorni avautuu jälleen31.5.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
Istanbulin legendaarinen Neidontorni on avattu uudelleen Turkin satavuotisjuhlan kunniaksi. Huolellisten kunnostustöiden ja useiden parannusten jälkeen muistomerkki toimii nyt myös museona.
Turkin perinteikästä ja kestävää ruokakulttuuria juhlitaan toukokuussa ympäri maailmaa23.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Yli tuhannen vuoden kulttuurien ja perinteiden, sosiaalisen perinnön ja tarinoiden muovaama turkkilainen keittiö tarjoilee maailmalle omaleimaisia ja monipuolisia makujaan Turkkilaisen keittiön viikolla 21.–27. toukokuuta. Tämä tärkeä seitsenpäiväinen tapahtuma esittelee ainutlaatuisia reseptejä ajattomasta turkkilaisesta keittiöstä ja korostaa samalla ikivanhan ruokaperinteen kestävyyttä.
Kodin älyvalaistustrendit 202322.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Kodin valaistus ei ole enää vain valojen päälle ja pois kytkemistä, vaan sillä on mahdollista tehdä paljon enemmän. Valaistus on yksi kodin keskeisimmistä tunnelmanluojista, hyvällä valaistuksella on myös merkitystä esimerkiksi kotona työskentelyn mielekkyyteen tai illalla rauhoittumiseen. Oikeanlaisella valaistuksella on mahdollista luoda haluttua tunnelmaa, korostaa kodin esteettisiä muotoja, lisätä vireyttä sekä turvallisuutta. LEDVANCEn SMART+ WiFi ja SUN@HOME-älyvalaistusvalikoimasta löytyy ratkaisu erilaisiin valaistustarpeisiin.
Tietokeskus kiihdyttää kasvuaan ostamalla MPY Yrityspalvelut Oyj:n16.5.2023 13:01:00 EEST | Tiedote
Kotimainen ICT-palveluyhtiö Tietokeskus Finland Oy ostaa pk-yrityksille ja julkishallinnolle tietotekniikkapalveluja tarjoavan MPY Yrityspalvelut Oyj:n MPY Osuuskunnalta. Yrityskauppa tukee Tietokeskuksen kasvustrategiaa ja vahvistaa entisestään yhtiön asemaa nopeimmin kasvavana pk-yritysten ICT-palvelujen tarjoajana. Yrityskauppa nostaa yhtiön liikevaihdon noin 130 miljoonaan euroon ja henkilöstömäärän 500:aan. Tietokeskus ja MPY Yrityspalvelut muodostavat kaupan jälkeen suurimman kotimaisen pk-yritysten ICT-palveluihin keskittyneen toimijan.
Stina Krooks stiftelse delar ut totalt 154 000 euro till aktörer inom bild- och scenkonst – hederspriset går i år till scenkonstnär Pekka Sonck11.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Stina Krooks stiftelse har beviljat sammanlagt 154 000 euro för att stöda och främja bild- och scenkonst inklusive musik med särskilt beaktande av den svenskspråkiga befolkningen i Finland. I år beviljar stiftelsen ett hederspris på 10 000 euro till skådespelaren, regissören och dramaturgen Pekka Sonck. Utöver hederspriset har stiftelsen beviljat stipendier till 22 framstående bild- och scenkonstnärer. Prisutdelningen sker torsdagen den 11 maj klockan 16 på Luckan i Helsingfors.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme