Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

STM myönsi poikkeusluvan OYS 2030 -ohjelman toiselle vaiheelle

Jaa
Toisessa vaiheessa rakennettava C-rakennus täydentää uuden yliopistosairaalan kokonaisuuden

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt rajoittamislain mukaisen poikkeusluvan OYS 2030 -uudistamisohjelman toisen vaiheen rakentamiselle. Toisessa vaiheessa uuteen yliopistosairaalaan rakennetaan tiloja muun muassa avohoidolle, syöpätautien hoidolle, apteekille, laboratoriolle, kuvantamiselle sekä vuodeosastoille. Lisäksi rakennetaan tiloja opetuksen ja koulutuksen sekä kliinisten tukipalvelujen tarpeisiin. C-rakennuksen laajuus on noin 70 000 bruttoneliötä.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Ilkka Luoman mukaan nyt saatu poikkeuslupa on tärkeä paitsi yliopistosairaalan toiminnan, myös koko pohjoisen Suomen terveydenhuollon kannalta. ”Uusi sairaala on meille välttämätön, tarpeellinen ja kiireellinen. Sen avulla turvaamme erikoissairaanhoidon palvelut Pohjois-Pohjanmaalla myös tulevaisuudessa ja vaativimman yliopistosairaalatasoisen hoidon osalta koko Pohjois-Suomessa. Nyt saatu päätös on myös viesti siitä, että kansallisellakin tasolla arvioituna OYS 2030 -hanke on suunniteltu ja mitoitettu oikein.”

Rakentaminen käynnistyy ripeästi

Uudistamisohjelman ohjelmajohtaja Kari-Pekka Tampion mukaan toisen vaiheen rakentaminen käynnistyy valmisteluvaiheen töillä, nyt kun pitkään odotettu päätös lopulta saatiin.

”Poikkeuslupa varmistaa, että pääsemme uuden sairaalan rakentamisessa suunnitellusti eteenpäin ja pystymme tavoittelemaan uudistamisohjelmalle asetettuja tavoitteita. Pääsemme aloittamaan hankkeen valmistelevia töitä, joista merkittävin on vanhan pesularakennuksen purkaminen noin neljä kuukautta suunniteltua myöhemmin. Tämä viivästyttää toki uudisrakennustöiden aloittamista, mutta pyrimme yhä siihen, että toisen vaiheen ensimmäisen osan rakennustyöt saataisiin valmiiksi vuoden 2024 loppuun mennessä. Tarkempi toteutusaikataulu selviää lähiviikkoina.”

C-rakennus nousee uuden sairaalan jo rakenteilla olevien A- ja B-rakennusten välittömään läheisyyteen, niin että rakennukset muodostavat valmistuessaan yhden toiminnallisen kokonaisuuden. Kaikkiaan uusi sairaala valmistuu 2020-luvun loppuun mennessä.

Taustaa

OYS 2030 -uudistamisohjelman myötä Ouluun rakennetaan kokonaan uusi yliopistollinen sairaala. Uusien tilojen lisäksi uudistamisohjelman tavoitteena uudistaa sairaalan toimintamalleja ja rakenteita, parantaa toiminnan tuottavuutta ja kehittää hoidon laatua. Uudistamisohjelman kokonaiskustannukset ovat noin 1,6 miljardia euroa, josta uudisrakentamisen osuus on noin 920 miljoonaa. Nyt poikkeusluvan saaneen C-rakennuksen budjetti on 347 miljoonaa euroa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ilkka Luoma, johtaja, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, p. 040 7671 609, ilkka.luoma@ppshp.fi


Kari-Pekka Tampio, ohjelmajohtaja, OYS 2030 -uudistamisohjelma, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, p. 040 151 4005, kari-pekka.tampio@ppshp.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
PL 10
90029 POHDE

https://www.pohde.fi

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialueen uudet palvelualue- ja hoitotyön johtajat on valittu25.6.2025 14:01:00 EEST | Tiedote

​Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kävi kevään aikana yhteistoimintaneuvottelut OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialuetta koskevista muutoksista. Muutosten tavoitteena on parantaa erikoissairaanhoidon kustannustehokkuutta, hoidon saatavuutta ja hoitoketjujen toimivuutta. Osana organisaation uudistusta toimialueelle on nyt valittu palvelualue- ja hoitotyön johtajat.

Aluehallitus toivoo Oulaskankaan sairaalaa koskevalle kansalaisaloitteelle ripeää käsittelyä24.6.2025 14:07:59 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 23.6.2025 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Kokous oli viimeinen ennen kesätaukoa. Aluehallitus päätti lähettää eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle vetoomuksen siitä, että Oulaskankaan sairaalan ympärivuorokautista päivystystä koskeva kansalaisaloite käsiteltäisiin viimeistään syyskuussa 2025.

Nivalan Hopeakodin, Oulun Emiliakodin ja Ylivieskan Kotikartanon toiminnot muuttuvat – Pohteen yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 17.6.19.6.2025 13:15:05 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde järjestelee uudelleen ikäihmisten palveluasumista Nivalassa, Ylivieskassa ja Oulussa. Nivalan Hopeakodin muutos liittyy rakennuksen kuntoon, Oulussa Emiliakodin muutoksen taustalla on sosiaalihuoltolaki ja Ylivieskassa Kotikartanon toimintoja organisoidaan uudelleen. Koska muutoksilla on henkilöstövaikutuksia, Pohde on käynyt henkilöstöjärjestöjen kanssa yhteistoimintaneuvottelut 6.5.-17.6.2025.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye