SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

STM, STEA ja SOSTE vetoavat järjestöihin: Järjestökentän apua tarvitaan, jotta kukaan ei jää yksin

Jaa
Sosiaali- ja terveysalan järjestöissä työskentelevät ja järjestöjen luottamushenkilöt ja vapaaehtoistoimijat – kiitos, että olette mukana auttajien ketjussa!
Vertti Kiukas, Aino-Kaisa Pekonen, Kristiina Hannula
Vertti Kiukas, Aino-Kaisa Pekonen, Kristiina Hannula

Koko Suomi elää nyt poikkeuksellisissa olosuhteissa koronavirusepidemian vuoksi. Tilanne on vaikea, mutta ei ylitsepääsemätön. Me selviämme tästä.

Sosiaali- ja terveysalan järjestömme tunnetaan osaamisestaan ja ketteryydestään auttaa erityisesti heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Järjestöt, niiden aktiivit ja vapaaehtoiset, toimivat lähellä ihmistä ja tuntevat kohderyhmänsä arjen heikkoudet ja vahvuudet.

Järjestöjen tarjoamaa apua ja tukea tarvitaan tällä hetkellä entistä useamman suomalaisen arjessa. Erityisesti ikäihmisten ja riskiryhmiin kuuluvien pitää välttää fyysisiä ihmiskontakteja, mutta heitä ei saa jättää yksin.

Selviytyminen edellyttää meiltä kaikilta erityisiä ponnisteluja. Nyt ei ole järjestöjen aika vähentää toimintaa ja lomauttaa ihmisiä. Nyt on aika rohkeasti etsiä ja löytää uusia toimintatapoja ja tehdä yhteistyötä koko järjestökentän kesken. Onneksemme uusien toimintatapojen ja palveluiden kehittäminen on osa järjestöjen perusarkea. Poikkeusoloissa sen arvo korostuu.

Olemme tukenanne tässä tärkeässä tehtävässänne. Toimintaa on nyt syytä muokata ja uudistaa, järjestöt ovat tässä parhaita kohderyhmänsä asiantuntijoita.

Kehitetään yhdessä uusia tapoja kohdata ja auttaa apua ja tukea tarvitsevia. Näin varmistamme, että myös kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset pysyvät mukana.

Aino-Kaisa Pekonen, sosiaali- ja terveysministeri
Kristiina Hannula, johtaja, STEA sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus
Vertti Kiukas, pääsihteeri SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Vertti Kiukas, Aino-Kaisa Pekonen, Kristiina Hannula
Vertti Kiukas, Aino-Kaisa Pekonen, Kristiina Hannula
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Yliopistonkatu 5
00100 HELSINKI

http://www.soste.fi

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallinen kattojärjestö, joka kokoaa yhteen 250 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä ja yli 70 muuta toimijaa. SOSTEn tavoitteena on sosiaalisesti eheä, terve ja aidosti osallistuva yhteiskunta, jossa järjestöillä on vahva rooli. Sosiaali- ja terveysjärjestöissä toimii 1,3 miljoonaa jäsentä, 0,5 miljoonaa vapaaehtoista, 260 000 vertaistukijaa ja 50 000 ammattilaista.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

SOSTEn laskelmat: Näin sosiaaliturvan kumuloituvat leikkaukset vaikuttavat käteen jääviin tuloihin – köyhyys lisääntyy18.9.2023 08:18:54 EEST | Tiedote

SOSTEn tuoreet laskelmat osoittavat, että hallituksen suunnittelemat indeksijäädytykset sekä työttömyysturvaan ja asumistukeen kohdistuvat leikkaukset lisäävät köyhyyttä. Pienituloisten määrä tulee kasvamaan vuonna 2024 noin 40 000 henkilöllä. Heistä noin 12 700 on lapsia. Ensisijaisten etuuksien leikkaukset kasvattavat toimeentulotuen saajien määrää noin 47 000 henkilöllä. Toimeentulotuki on kaikkein byrokraattisin etuus ja siihen liittyy suurimmat kannustinloukut.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye